Ulkoministeri Sergei Lavrovin puheenvuoro YK:n turvallisuusneuvoston avoimissa keskusteluissa aiheella ”Toimiva monenvälisyys YK:n peruskirjan periaatteiden puolustamisen kautta
New York, 24. huhtikuuta 2023
On symbolista, että pidämme istuntomme kansainvälisenä monenvälisyyden ja rauhan diplomatian päivänä, joka lisättiin kansainvälisten päivien luetteloon YK:n yleiskokouksen päätöslauselmalla 12. joulukuuta 2018.
Kahden viikon kuluttua vietämme toisen maailmansodan voiton 78. vuosipäivää. Natsi-Saksan kukistaminen, johon maani antoi ratkaisevan panoksen liittoutuneiden tuella, mahdollisti sodanjälkeisen kansainvälisen järjestyksen perustan luomisen. Oikeudellisesti se perustui YK:n peruskirjaan, ja todellista monenvälisyyttä ilmentävä YK sai keskeisen, koordinoivan roolin maailmanpolitiikassa.
Hieman alle 80 vuoden olemassaolonsa ajan YK on hoitanut perustajiensa sille uskomaa tärkeää tehtävää. YK:n turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenen yhteisymmärrys peruskirjan tavoitteiden ja periaatteiden ensisijaisuudesta takasi maailmanlaajuisen turvallisuuden useiden vuosikymmenten ajan. Näin se loi edellytykset aidosti monenväliselle yhteistyölle, jota säännellään kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetuilla normeilla.
Nykyään YK-keskeinen järjestelmämme on syvässä kriisissä. Suurin syy on joidenkin YK:n jäsenten pyrkimys korvata kansainvälinen oikeus ja YK:n peruskirja tietyllä ”sääntöihin perustuvalla” järjestyksellä. Kukaan ei ole nähnyt näitä sääntöjä. Niistä ei ole keskusteltu avoimissa kansainvälisissä neuvotteluissa. Niitä sepitetään ja käytetään vastustamaan luonnollista prosessia, jossa muodostetaan uusia riippumattomia kehityskeskuksia, jotka objektiivisesti ilmentävät monenvälisyyttä. Näitä yritetään hillitä laittomilla yksipuolisilla toimenpiteillä – estämällä niiden pääsy nykyaikaiseen teknologiaan ja rahoituspalveluihin, sulkemalla ne toimitusketjujen ulkopuolelle, takavarikoimalla niiden omaisuutta, tuhoamalla niiden kriittisiä infrastruktuureja, ja manipuloimalla yleisesti hyväksyttyjä normeja ja menettelyjä. Tämä johtaa maailmankaupan pirstaloitumiseen, markkinamekanismien romahtamiseen, WTO:n halvaantumiseen, ja IMF:n lopulliseen – nyt avoimeen – muuttamiseen välineeksi, jolla Yhdysvallat ja sen liittolaiset voivat saavuttaa tavoitteensa, mukaan lukien sotilaalliset tavoitteet.
Pyrkiessään epätoivoisesti vahvistamaan valta-asemaansa rankaisemalla niitä, jotka eivät tottele, Yhdysvallat on mennyt niinkin pitkälle, että se on tuhonnut globalisaation, jota se on monien vuosien ajan mainostanut ihmiskunnan suurena etuna, joka palvelee maailmantalouden monenvälisen järjestelmän tarpeita. Washington ja muu tottelevainen länsi käyttävät näitä sääntöjä tarpeen mukaan oikeuttaakseen laittomat toimet niitä maita vastaan, jotka rakentavat politiikkansa kansainvälisen oikeuden mukaisesti, ja kieltäytyvät noudattamasta ”kultaisen miljardin” itseään palvelevia intressejä. Ne, jotka eivät ole samaa mieltä, joutuvat mustalle listalle sen periaatteen perusteella, että ”se, joka ei ole meidän kanssamme, on meitä vastaan”.
Eliittikerhoja ohi YK:n
Länsimaisille kollegoillemme on jo pitkään ollut kiusallista käydä keskusteluja yleismaailmallisissa muodoissa, kuten YK:ssa. Tarjotakseen ideologisen perustelun monenvälisyyden heikentämisen linjalle, he käynnistivät käsitteen yhdistyneistä ”demokratioista” vastakohtana ”autokratioille”. ”Demokratian huippukokousten” lisäksi, joiden osallistujaluettelon tämä itsejulistautunut hegemoni määrittelee, luodaan muita ”eliittikerhoja”, jotka ohittavat YK:n.
Summits for Democracy [huippukokoukset demokratian puolesta], Alliance for Multilateralism [liittouma monenvälisyyden puolesta], Global Partnership on AI [maailmanlaajuinen tekoälykumppanuus], Media Freedom Coalition [mediavapauden koalitio], Paris Call for Trust and Security in Cyberspace [Pariisin vetoomus luottamuksesta ja turvallisuudesta kyberavaruudessa] – kaikki nämä ja muut ei-osallistavat hankkeet on suunniteltu estämään YK:n alaisuudessa käytävät neuvottelut vastaavista asioista, ja niiden avulla on pyritty tyrkyttämään länsimaita hyödyttäviä, yhteisymmärrykseen perustumattomia konsepteja ja ratkaisuja. Ensin he sopivat jostakin asiasta yksityisesti pienessä ryhmässä, ja sitten he esittävät sopimansa asiat ”kansainvälisen yhteisön kantana”. Kutsutaan asioita niiden oikeilla nimillä: kukaan ei ole valtuuttanut länsimaista vähemmistöä puhumaan koko ihmiskunnan puolesta. Käyttäytykää säädyllisesti ja kunnioittakaa kaikkia kansainvälisen yhteisön jäseniä.
Määräämällä sääntöihin perustuvan järjestyksen, sen takana olevat tahot hylkäävät ylimielisesti YK:n peruskirjan keskeisen periaatteen, joka on valtioiden suvereeni tasa-arvo. EU:n diplomatiajohtajan Josep Borrellin ”ylpeä” lausunto, jonka mukaan Eurooppa on ”puutarha” ja muu maailma on ”viidakko”, kertoo kaiken heidän maailmansa poikkeuksellisuudesta. Haluaisin myös siteerata 10. tammikuuta annettua yhteistä julistusta EU:n ja NATOn yhteistyöstä, joka kuuluu seuraavasti: Yhdistynyt länsi ”aikoo mobilisoida entistä enemmän kaiken käytettävissään olevan poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen välineistön yhteisten tavoitteidemme saavuttamiseksi miljardin kansalaisemme eduksi.”
Kollektiivinen länsi on pyrkinyt muokkaamaan monenvälisiä prosesseja alueellisella tasolla omien tarpeidensa mukaisiksi. Hiljattain Yhdysvallat vaati Monroen doktriinin elvyttämistä, ja halusi Latinalaisen Amerikan maiden vähentävän suhteitaan Venäjän federaatioon ja Kiinan kansantasavaltaan. Tämä politiikka törmäsi kuitenkin esteeseen alueen maiden taholta, jotka päättivät vahvistaa omia monenvälisiä rakenteitaan, ennen kaikkea Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisöä (CELAC), pitäen samalla kiinni laillisesta oikeudestaan vakiinnuttaa asemansa moninapaisen maailman tukipilarina. Venäjä tukee täysin tämänkaltaisia oikeudenmukaisia pyrkimyksiä.
Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat käyttäneet huomattavia voimavaroja monenvälisyyden heikentämiseksi Aasian ja Tyynenmeren alueella, jossa ASEAN-keskeinen menestyksekäs ja avoin talous- ja turvallisuusyhteistyöjärjestelmä on muotoutunut vuosikymmenien ajan. Tämä järjestelmä auttoi jäsenvaltioita kehittämään yhteisymmärrykseen perustuvia lähestymistapoja, jotka sopivat kymmenelle ASEANin jäsenelle ja niiden vuoropuhelukumppaneille, kuten Venäjälle, Kiinalle, Yhdysvalloille, Intialle, Japanille, Australialle ja Korean tasavallalle. Näin varmistettiin aidosti osallistava monenvälisyys. Washington kehitti sitten Indo-Tyynenmeren strategiaansa pyrkiessään hajottamaan tämän vakiintuneen arkkitehtuurin.
AUKUS ajaa Lännen asiaa
Viime vuoden Madridin huippukokouksessa NATO-maat puhuivat maailmanlaajuisesta vastuustaan ja jakamattomasta turvallisuudestaan euroatlanttisella alueella ja niin sanotulla Indo-Tyynenmeren alueella, vaikka ne ovat aina pyrkineet vakuuttamaan kaikille, että ne pyrkivät rauhaan, ja että niiden sotilasohjelmat ovat puhtaasti puolustusluonteisia. Tämä tarkoittaa sitä, että NATOn rajoja puolustusjärjestönä ollaan siirtämässä kohti Tyynenmeren läntisiä rannikkoalueita. Tämä ASEAN-keskeistä monenvälisyyttä murentava blokkipolitiikka ilmenee AUKUS-sotilasjärjestön perustamisena, johon Tokio, Soul ja useat ASEAN-maat on vedetty mukaan. Yhdysvallat johtaa pyrkimyksiä kehittää mekanismeja, joilla voidaan puuttua merenkulun turvallisuusasioihin – suojellakseen lännen yksipuolisia etuja Etelä-Kiinanmeren alueella. Josep Borrell, johon viittasin aiemmin, lupasi eilen lähettää EU:n merivoimia tälle alueelle. Kukaan ei salaa sitä tosiasiaa, että tällä Indo-Tyynenmeren strategialla pyritään rajoittamaan Kiinaa ja eristämään Venäjä. Näin läntiset kollegamme tulkitsevat Aasian ja Tyynenmeren alueen toimivan monenvälisyyden käsitteen.
Heti kun Varsovan sopimuksen järjestö hajosi ja Neuvostoliitto katosi poliittiselta areenalta, monet elättelivät toivoa siitä, että aidon monenvälisyyden periaate ilman jakolinjoja koko euroatlanttisella alueella voitaisiin herättää henkiin. Sen sijaan, että länsimaat olisivat hyödyntäneet ETYJ:n potentiaalia tasavertaiselta ja kollektiiviselta pohjalta, ne eivät ainoastaan säilyttäneet NATOa, vaan päinvastaisista vakaista lupauksistaan huolimatta jatkoivat häpeilemätöntä politiikkaa, jonka tavoitteena oli saada lähialueet oman hallintansa alaisuuteen – mukaan lukien ne alueet, jotka ovat nyt ja ovat aina olleet Venäjälle olennaisen tärkeitä. Kuten Yhdysvaltain silloinen ulkoministeri James Baker sanoi presidentti George W. Bushille, ETYJ on NATOn suurin uhka. Meidän puolestamme lisäisin, että nykyään sekä YK että YK:n peruskirjan säännökset ovat myös uhka Washingtonin maailmanlaajuisille tavoitteille.
Venäjä yritti kärsivällisesti päästä kaikkia osapuolia tyydyttäviin monenvälisiin sopimuksiin, perustuen turvallisuuskysymysten jakamattomuuteen, joka juhlallisesti julistettiin korkeimmalla tasolla ETYJ:n huippukokousten asiakirjoissa vuosina 1999 ja 2010. Niissä sanotaan suoraan ja yksiselitteisesti, mustaa valkoisella, että kukaan ei saa vahvistaa omaa turvallisuuttaan muiden kustannuksella, eikä millekään valtiolle, valtioryhmälle tai järjestölle voida antaa ensisijaista vastuuta rauhan ylläpitämisestä järjestön alueella, tai pitää mitään ETYJ-alueen osaa omana vaikutuspiirinään.
NATOn oikeus mielivaltaan?
NATO ei välittänyt pätkääkään näistä jäsenmaidensa presidenttien ja pääministereiden velvoitteista, vaan alkoi toimia juuri päinvastoin, julistaen ”oikeuttaan” mihin tahansa mielivaltaiseen toimintaan. Räikeä esimerkki tästä on Jugoslavian laiton pommittaminen vuonna 1999, jonka yhteydessä käytettiin köyhdytettyä uraania sisältäviä taistelukärkiä, mikä aiheutti myöhemmin onkologisten sairauksien lisääntymistä sekä Serbian kansalaisten että NATOn sotilaiden keskuudessa. Joe Biden oli tuolloin senaattori, ja hän puhui kameroiden edessä – eikä suinkaan ilman ylpeyttä – että hän henkilökohtaisesti vaati Belgradin pommittamista ja kaikkien Drina-joen siltojen tuhoamista. Nyt Yhdysvaltain Belgradin suurlähettiläs Christopher Hill kehottaa tiedotusvälineiden välityksellä serbialaisia ”kääntämään sivun” ja ”jättämään syrjään kaunansa”. Yhdysvalloilla on runsaasti kokemusta siitä, miten ”kaunat siirretään syrjään”. Japani on pitkään ollut häpeällisesti hiljaa siitä, kuka loppujen lopuksi pommitti Hiroshimaa ja Nagasakia. Siitä ei ole sanaakaan koulujen oppikirjoissa. Hiljattain G7-maiden kokouksessa Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken valitteli alentuvasti näiden pommitusten uhrien kärsimyksiä, mutta jätti mainitsematta, kuka niiden takana oli. Nämä siis ovat säännöt, eikä kukaan uskalla olla niistä eri mieltä.
Toisen maailmansodan jälkeen Washington on toteuttanut kymmeniä holtittoman rikollisia sotilaallisia operaatioita edes pyrkimättä varmistamaan [niiden] monenvälistä legitimiteettiä. Miksi vaivautua, kun käytössä ovat nämä heidän mielivaltaiset “sääntönsä”?
Yhdysvaltain johtaman liittouman häpeällinen hyökkäys Irakiin vuonna 2003 toteutettiin YK:n peruskirjan vastaisesti, aivan kuten hyökkäys Libyaa vastaan vuonna 2011. Molemmat johtivat valtioiden tuhoutumiseen, satojentuhansien ihmishenkien menetykseen ja laajamittaiseen terrorismiin.
Yhdysvaltojen puuttuminen Neuvostoliiton jälkeisten valtioiden asioihin oli myös räikeä YK:n peruskirjan rikkomus. Georgiassa ja Kirgisiassa järjestettiin ”värivallankumoukset”, ja Kiovassa helmikuussa 2014 verinen vallankaappaus. Yritykset kaapata valta väkisin Valko-Venäjällä vuonna 2020 olivat osa samaa lähestymistapaa.
Anglosaksit, jotka itsevarmasti johtivat koko länttä, eivät ainoastaan oikeuta kaikkia näitä rikollisia seikkailujaan, vaan myös pröystäilevät niillä politiikassaan ”demokratian edistämisestä”. Mutta jäleen omien ”sääntöjensä” mukaan: he tunnustivat Kosovon itsenäisyyden ilman kansanäänestystä, mutta kieltäytyivät tunnustamasta Krimin itsenäisyyttä, vaikka siellä järjestettiin kansanäänestys; Britannian ulkoministerin James Cleverlyn mukaan Falklandin/Malvinas-saarten tilanne ei ole ongelma, koska siellä järjestettiin kansanäänestys. Tämä on huvittavaa.
Eroon kaksinaismoralismista
Kaksinaismoralismin välttämiseksi kehotamme kaikkia noudattamaan konsensussopimuksia, jotka tehtiin osana vuonna 1970 annettua YK:n julistusta kansainvälisen oikeuden periaatteista, ja joka on edelleen voimassa. Siinä todetaan selkeästi tarve kunnioittaa niiden valtioiden suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta, jotka ”toimivat edellä kuvatun kansojen yhtäläisten oikeuksien ja itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaisesti, ja joilla on näin ollen koko kyseisen alueen kansaa edustava hallitus”. Kuka tahansa puolueeton tarkkailija näkee selvästi, että natsi-Kiovan hallintoa ei voida millään tavalla pitää hallituksena, joka edustaa niiden alueiden asukkaita, jotka kieltäytyivät hyväksymästä helmikuun 2014 verisen vallankaappauksen tuloksia, ja joita vastaan nämä vallankaappaajat käynnistivät sodan. Aivan kuten Pristina ei voi väittää edustavansa niiden Kosovon serbien etuja, joille EU lupasi autonomian. Berliini ja Pariisi lupasivat samalla tavoin erityisaseman Donbasille. Tiedämme hyvin, kuinka nämä lupaukset lopulta toteutuivat.
Pääsihteerimme Antonio Guterres sanoi erittäin hyvin puheessaan ”Demokratian toiselle huippukokoukselle” 29. maaliskuuta tänä vuonna: ”Demokratia juontaa juurensa YK:n peruskirjasta”. Hänen ensimmäiset sanansa: ‘Me kansalaiset’ kuvastavat laillisen vallan peruslähdettä: hallittavien suostumusta. Suostumus. Haluan korostaa tätä sanaa vielä kerran.
Itä-Ukrainan vallankaappauksen seurauksena syntyneen sodan pysäyttämiseksi tehtiin monenvälisiä ponnisteluja rauhanomaisen ratkaisun saavuttamiseksi, mikä ilmeni turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa, jossa hyväksyttiin yksimielisesti Minskin sopimukset. Kiev ja sen länsimaiset isännät tallasivat nämä sopimukset jalkoihinsa. He itse myönsivät äskettäin kyynisesti ja jopa hieman ylpeänä, etteivät he koskaan aikoneet toteuttaa niitä, vaan halusivat vain ostaa aikaa aseistaakseen Ukrainan Venäjää vastaan. Näin he ilmoittivat julkisesti rikkovansa kaikkien YK:n jäsenten monenvälisen velvoitteen, joka on kirjattu sen peruskirjaan, ja joka edellyttää kaikkien maiden noudattavan turvallisuusneuvoston päätöslauselmia.
Johdonmukaiset toimintamme yhteenottojen estämiseksi – mukaan lukien presidentti Putinin joulukuun 2021 ehdotus monenvälisistä keskinäisistä turvallisuustakuista – hylättiin ylimielisesti. Meille kerrottiin, että kukaan ei voi estää NATOA ottamasta Ukrainaa ”syleilyynsä”.
Kaikkina vallankaappauksen jälkeisinä vuosina – kiireellisistä vaatimuksistamme huolimatta – kukaan Kiovan hallinnon läntisistä herroista ei estänyt Poroshenkoa, Zelenskyä eikä Ukrainan Verkhovna Radaa tuhoamasta venäjän kieltä, venäläistä koulutusta, venäläisiä tiedotusvälineitä, ja venäläisiä kulttuurisia ja uskonnollisia perinteitä. Kaikki tämä oli suora rikkomus Ukrainan perustuslakia ja kansallisten vähemmistöjen oikeuksia koskevia yleissopimuksia vastaan. Samanaikaisesti Kiovan hallinto otti käyttöön natsismin teorian ja käytännön sekä lainsäädännöllisesti että jokapäiväisessä elämässä.
Kiovan hallinto järjesti häpeämättä soihtukulkueita Kiovan keskustassa ja muissa kaupungeissa SS-divisioonan lipun alla. Länsi oli hiljaa ja ”hieroi käsiään”. Tapahtumat sopivat täysin Yhdysvaltain suunnitelmiin käyttää Washingtonin luomaa avoimen rasistista hallintoa Venäjän heikentämisen toivossa. Se oli osa Yhdysvaltojen strategista kurssia, jonka tavoitteena oli poistaa kilpailijat, ja heikentää kaikkia mahdollisuuksia, jotka merkitsivät oikeudenmukaisen monenvälisyyden puolustamista maailmanlaajuisissa asioissa.
”Ukrainan kysymys” geopoliittisessa kontekstissa
Tänä päivänä kaikille on selvää, vaikka kaikki eivät puhukaan siitä ääneen: kyse ei ole lainkaan Ukrainasta, vaan siitä miten kansainvälisiä suhteita jatkossa rakennetaan: intressien tasapainoon perustuvan vakaan konsensuksen muodostamisen kautta, vaiko aggressiivisen ja räjähdysalttiin hegemonian edistämisen kautta. On mahdotonta tarkastella ”Ukrainan kysymystä” erillään geopoliittisesta kontekstista.
Monenvälisyys edellyttää YK:n peruskirjan kunnioittamista sen kaikkien periaatteiden keskinäisessä yhteydessä, kuten edellä mainittiin.
Venäjä on selittänyt selkeästi tehtävän, jota se toteuttaa osana erityistä sotilasoperaatiota: eliminoida NATOn vuosien ajan aiheuttamat turvallisuusuhat aivan rajoillamme, ja suojella ihmisiä, joilta on riistetty monenvälisissä yleissopimuksissa julistetut oikeudet, suojella heitä Kiovan hallinnon julkisesti julistamilta suorilta tuhoamisuhilta ja karkotuksilta alueilta, joilla heidän esi-isänsä asuivat vuosisatojen ajan. Sanoimme rehellisesti, minkä ja kenen puolesta taistelemme.
Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin lietsoman hysterian taustaa vasten haluaisin kysyä: mitä Washington ja NATO tekivät Jugoslaviassa, Irakissa ja Libyassa? Oliko niiden turvallisuus, kulttuuri, uskonto tai kieli uhattuna? Mitkä monenväliset normit ohjasivat niitä, kun ne julistivat Kosovon itsenäiseksi OCSE:n periaatteiden vastaisesti, ja kun ne tuhosivat vakaat ja taloudellisesti vauraat Irakin ja Libyan, jotka sijaitsevat kymmenen tuhannen kilometrin päässä Amerikan rannikolta?
Monenvälistä järjestelmää uhkaavat länsimaiden häpeämättömät yritykset alistaa valtaansa YK:n ja muiden kansainvälisten instituutioiden sihteeristöt. Niissä on aina vallinnut määrällinen epätasapaino länsimaiden hyväksi, mutta sihteeristö yritti viime aikoihin asti pysyä puolueettomana. Nykyään tämä epätasapaino on saanut kroonisen luonteen, ja sihteeristön henkilökunta sallii yhä useammin itselleen poliittisesti motivoitunutta käytöstä, joka ei sovi kansainvälisille virkailijoille.
Kehotamme arvoisaa pääsihteeri Guterresia varmistamaan, että kaikki hänen työntekijänsä noudattavat puolueettomuusvaatimuksia YK:n peruskirjan 100 artiklan mukaisesti. Kehotamme myös sihteeristön johtoa, kun se valmistelee aloiteasiakirjoja aiheista ”yhteinen asialista” ja ”uusi rauhanohjelma”, ottamaan huomioon tarpeen ehdottaa jäsenmaille keinoja löytää yhteisymmärrys ja etujen tasapaino, eikä leikitellä uusliberalististisilla konsepteilla. Muussa tapauksessa monenvälisen agendan sijasta ”kultaisen miljardin” ja maailman enemmistön välinen kuilu syvenee.
Kun puhutaan monenvälisyydestä, ei voida rajoittua vain kansainväliseen kontekstiin, aivan kuten ei voida sivuuttaa tätä kansainvälistä kontekstia, kun puhutaan demokratiasta. Kaksinaismoralismia ei pitäisi olla. Sekä monenvälisyyttä että demokratiaa on kunnioitettava sekä valtioiden sisällä että niiden keskinäisissä suhteissa. Kaikki tietävät, että omaa demokratiakäsitystään muille tyrkyttävä länsi ei halua demokratisoida kansainvälisiä suhteita, jotka perustuvat valtioiden suvereenin tasa-arvon kunnioittamiseen.
Mutta nyt, kun se edistää ”sääntöjään” kansainvälisellä näyttämöllä, se myös ”tukahduttaa” monenvälisyyttä ja demokratiaa kotimaassaan, ja käyttää yhä enemmän sortovälineitä tukahduttaakseen kaiken toisinajattelun – aivan kuten Kiovan rikollinen hallinto tekee ”opettajiensa” – Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten – tuella.
Hyvät kollegat, jälleen kerran, kuten kylmän sodan aikana, olemme lähestyneet vaarallista – ja ehkä [tällä kertaa] vieläkin vaarallisempaa – linjaa. Tilannetta pahentaa uskon menettäminen monenvälisyyteen, kun lännen rahoitus- ja talousaggressio tuhoaa globalisaation edut, kun Washington ja sen liittolaiset hylkäävät diplomatian ja vaativat välienselvittelyä ”taistelukentällä”. Kaikki tämä YK:n seinien sisällä – [instituution] joka on luotu estämään sodan kauhut. Vastuuntuntoisten, järkevien voimien äänet – kehotukset osoittaa poliittista viisautta, elvyttää vuoropuhelun kulttuuri – hukkuvat [niiden äänien alle], jotka ovat ottaneet kurssin valtioiden välisen viestinnän perusperiaatteiden heikentämiseksi. Meidän kaikkien on palattava juurillemme – noudattamaan YK:n peruskirjan tavoitteita ja periaatteita niiden kaikessa monimuotoisuudessa ja niiden keskinäisissä yhteyksissään.
YK:n sopeuduttava moninapaisuuteen
Aito monenvälisyys edellyttää nykyvaiheessa YK:n sopeutumista kansainvälisten suhteiden moninapaisen arkkitehtuurin muodostumisen objektiivisiin suuntauksiin. Turvallisuusneuvoston uudistusta on nopeutettava laajentamalla Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maiden edustusta [turvallisuus]neuvostossa. Nykyinen länsimaiden kohtuuton yliedustus tässä YK:n tärkeimmässä elimessä heikentää monenvälisyyden periaatetta.
Venezuelan aloitteesta perustettiin Group of Friends in Defence of the UN Charter [YK:n peruskirjaa puolustavien ystävien ryhmä]. Kehotamme kaikkia peruskirjaa kunnioittavia valtioita liittymään siihen. On myös tärkeää hyödyntää BRICS- ja SCO-maiden rakentavaa potentiaalia. Euraasian talousunioni, IVY-maat ja Kollektiivinen turvallisuusjärjestö ovat valmiita antamaan oman panoksensa. Kannatamme globaalin etelän maiden alueellisten järjestöjen kantojen hyödyntämistä. G20-ryhmällä voi myös olla hyödyllinen rooli monenvälisyyden ylläpitämisessä, jos länsimaiset osallistujat lakkaavat häiritsemästä kollegoitaan sen esityslistalla olevista ajankohtaisista kysymyksistä siinä toivossa, että he voivat vaimentaa teemaa, joka koskee heidän vastuutaan kriisi-ilmiöiden kasautumisesta maailmantalouteen.
Yhteinen velvollisuutemme on säilyttää Yhdistyneet Kansakunnat kovalla työllä saavutettuna esimerkkinä monenvälisyydestä ja maailmanpolitiikan koordinoinnista. Avain menestykseen on yhteistyö, jossa luovutaan kenen tahansa yksinoikeudesta ja – toistan vielä kerran – kunnioitetaan valtioiden suvereenia tasa-arvoa. Tähän me kaikki sitouduimme ratifioidessamme YK:n peruskirjan.
Vuonna 2021 presidentti Putin ehdotti YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten huippukokouksen koolle kutsumista. Kiinan ja Ranskan johtajat tukivat tätä aloitetta, mutta valitettavasti sitä ei ole vielä toteutettu. Tämä aihe liittyy suoraan monenvälisyyteen: ei siksi, että viidellä suurvallalla olisi tiettyjä etuoikeuksia muihin nähden, vaan siksi, että niillä on YK:n peruskirjan mukaan erityinen vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Juuri tätä YK-keskeisen järjestelmän vaatimukset edellyttävät nyt, ja lännen toimien vuoksi järjestelmä on murenemassa edessämme. Huoli tästä tilanteesta kuuluu yhä useammin globaalin etelän maiden lukuisissa aloitteissa ja ajatuksissa: Itä- ja Kaakkois-Aasiassa, arabimaailmassa ja yleensä muslimimaailmassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Arvostamme niiden vilpitöntä halua varmistaa kaikkien nykyisten ongelmien ratkaisemisen rehellisellä kollektiivisella työllä, jonka tavoitteena on sopia valtioiden suvereeniin tasa-arvoon ja jakamattomaan turvallisuuteen perustuvasta intressien tasapainosta.
Lopuksi haluaisin osoittaa sanani kaikille toimittajille, jotka nyt raportoivat kokouksestamme. Venäjän tiedotusvälineitä edustavien kollegojenne ei sallittu tulla tänne. Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystö ilmoitti pilkallisesti olevansa valmis myöntämään heille viisumipassit samalla hetkellä, kun lentokoneemme nousi ilmaan. Siksi minulla on teille valtava pyyntö: korvatkaa venäläisten toimittajien poissaolo. Yrittäkää tehdä raporttinne siten, että ne välittäisivät maailmanlaajuiselle yleisölle kaikkien kommenttien ja arvioiden täyden monipuolisuuden.
Lähteet: The Ministry of Foreign Affairs of the Russian Federation ja Micahel Rossi
Käännöstyö: Riitta Veijalainen
Väliotsikot toimituksen.
+++
