Pitkään vasemmistoliiton kansanedustajana toiminut Markus Mustajärvi pitää ulkoministeri Elina Valtosen (kok) puheita mahdollisuudesta lähettää Nato-maiden joukkoja Ukrainaan vaarallisina ja pohtii, onko Suomen ulkopolitiikassa tapahtunut käänne uuden presidentin myötä.
Mustajärvi kysyy, onko presidentti Sauli Niinistön linjaus, jonka hän teki heti Ranskan presidentin Emmanuel Macronin joukkojen lähettämistä koskevan puheen jälkeen, pantu romukoppaan. Tasavallan presidenttinä vielä helmikuussa toiminut Niinistö ilmoitti, ettei Suomi kannata länsimaiden joukkojen lähettämistä ja ettei ainakaan Suomi tule sijoittamaan joukkoja Ukrainaan.
Mustajärvi muistuttaa, että ulkoministeri Valtosen mielestä Suomen ei tule poissulkea mitään toimintavaihtoehtoja Ukrainan tukemisessa ”pitkällä tähtäimellä”, ei myöskään joukkojen lähettämistä. Samaa esitti myös Ranskan presidentti.
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja arvioi, että Valtosen linjaus on syntynyt Alexander Stubbin hyväksymänä.
Macron sai tukea ajatuksilleen ennen kaikkea Baltian maista ja Puolasta, mutta esimerkiksi Yhdysvallat ja Saksa ilmaisivat heti kielteisen kantansa joukkojen lähettämiseen. Se on ymmärrettävää, sillä Nato-joukkojen siirtäminen Ukrainaan merkitsisi sodan eskaloitumista, sanoo eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenenä pitkään toiminut Mustajärvi.
”Ilmeisesti Orpon hallituksen keskeiset ministerit ovat sopineet uudesta linjauksesta presidentti Stubbin kanssa”, Mustajärvi päättelee. Mustajärven mielestä Suomi näyttää asettuneen uudella linjauksellaan samaan rintamaan sotilasliitto Naton sisällä kaikkein aggressiivisimpien voimien kanssa.
Mustajärvi ihmettelee myös sitä, miksi Orpon hallituksen ulkopuolella olevat poliittiset ryhmät eivät ole irtisanoutuneet ulkoministerin puheista.
Vasemmistoliittoa pitkään puolustusvaliokunnassa ja tiedusteluvaliokunnassa edustanut Mustajärvi haluaa lisäksi tietää, mikä on puheenjohtaja Li Anderssonin kanta ulkoministeri Valtosen puheisiin.
Samaa Mustajärvi kysyy myös kahdelta muulta vasemmistoliiton kansanedustajalta: ulkoasiainvaliokunnassa olevalta Jussi Saramolta ja puolustusvaliokunnassa olevalta Merja Kyllöseltä.
”Mikä on syy siihen, ettei vasemmistoliitto ole irtisanoutunut ulkoministeri Valtosen sotaisista puheista”, Mustajärvi kysyy.
14 kommenttia julkaisuun “Mustajärvi arvostelee ulkoministeri Valtosen sotaisia puheita”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Mustajärvi taitaa olla harvoja kansanedustajia, joilla on pysynyt järki päässä. Saman puolueen muut ovat jo pihalla kuin lumiukot. Mitä taas tulee Valtoseen ja muihin samanhenkisiin, niin ne on laitettava linja-autoon ja kuskattava Ukrainan eturintamalle vähintään 30 päiväksi. Mikäli äly on muuttunut paremmaksi ja henki säilynyt, niin voi liftata takaisin Fine Landiaan. Samalla kyydillä voivat mennä sinne eturintamaan myös Viron, Latvian ja Liettuan naispoliitikot.
Ehdotukset Valtojen ja hänen kaltaistensa kuskaamisesta Ukrainan eturintamalle tuskin edistävät Naapuriseuran tavoittelemia hyviä naapurisuhteita. Niissä on siinä määrin 1930-luvun IKL-kyyditsijöiden kaikuja, että kansan enemmistö kavahtaa niitä.
Samaa mieltä! Kärsivällinen, tutkivien journalistien ”löytöihin” perustuva tiedotus tuo pysyvän muutoksen tämänpäivän asenteisiin.
NAISET POIS POLITIIKASTA
Sanna Marinin hallitus, jossa enemmistö oli naisia, oli historian vahingollisin hallitus Suomelle. Nykyinen Orpon hallituksessa on monta naista, jotka ajavat Suomea tuhoon. Yksi tällainen on ulkoministeri Elina Valtonen, jonka sotahullut puheet pelottavat. Toinen hyväkäs on WEF:n oppilas sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka vastaa köyhien ihmisten tekemistä yhä köyhemmiksi eli toteuttaa WEF:n periaatteita. WEF (Maailman talousfoorumi) käyttää hyväksi nimenomaan naisia, joita on helpompi manipuloida kuin miehiä. Minä olen sen verran vanhoillinen, että pidän naisen tehtävänä olla aviovaimo ja perheenemäntä ensisijalla. Esimerkkejä sotaisista naisista on esim. Viron pääministeri Kaja Kallas ja Euroopan Unionin komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. Naisia ei saisi päästää korkeisiin poliittisiin tehtäviin, sillä he ovat helposti manipuloitavissa.
Itsenäisen harkinnan puute yhdistää havaintojeni mukaan suomalaisia poliitikkoja sukupuolesta riippumatta siinä määrin, että toisteista jankutusta kuunnellessa on vaikea sanoa, kuka on manipuloinut ja kuka ollut kohteena. Lisähuomiona vielä se, että valtakunnasta ei taida löytyä sellaista instanssia, jolla olisi valta päästää tai olla päästämättä naisia korkeisiin poliittisin tehtäviin.
Yhteiskunnassa kaikki normaali on loppunut. Jäljelle on jäänyt sotimisen harjoittelu horneteilla, josta seurauksena on tukehtumiskuolema kansalaisille. Siinä ilmastokokousten julkilausumat joutavat saunanuuniin!!
Kommentti tasa-arvosta. Naiset saivat Suomessa äänioikeuden 1906 ja eduskunnassa on ollut monta pätevää naista. Miehet ovat myös mainipuloitavissa, mutta usein he ovat niitä, jotka manipuloivat. EU:n parlamentissa yksi harvoja edustajia, jotka uskaltavat puhua rauhan puolesta, on irlantilainen Clare Daly.
Kohta taitaa olla tulossa EUn vaalit, mutta onko missään puolueessa tarjolla yhtään ehdokasta, jota voisi ajatella äänestävänsä, miestä tai naista?
Vapauden liitto? – Pitänee ryhtyä ajoissa kartoittamaan, mitä vaihtoehtoja äänestäjällä on.
Vaalikeskusteluissa näkyvyyttä annetaan varmaankin taas vain sellaisille ehdokkaille, jotka ajavat EU:n liittovaltiokehitystä: kohti EU- veroja ja EU:n omaa armeijaa, joita sitten käytellään etupäässä USA:n kansallisten etujen toteuttamiseksi – ja pahimmillaan jopa omien kansalaisten hyvinvointi vaarantaen ja uhraten, kuten on nyt tämän Ukrainan konfliktin aikana nähty.
Vasemmistoliitto ei paljon eroa kokoomuksen kypäräpäistä sotaisuudessaan.
Vasemmistoliitto on täysin sekaisin pitäisi olla selvästi tuomitsemassa sotahullujen ja muiden kansaa kuristavien puheet mutta ollaan hiljaa tämäkö on rauhan politiikkaa.
Kun poliitikot kohtaavat haasteita tai epäonnistuvat yhteiskunnan tavoitteiden saavuttamisessa, kuten esim. liberaaleissa talousuudistuksissa, he saattavat käyttää voimakasta kieltä tai siirtyä sotilaalliseen retoriikkaan siirtääkseen yleisön huomion pois epäonnistumisista. Tämä toimii keinona välttää vastuuta tai kritiikkiä.
Sotilaallinen retoriikka herättää vahvoja tunteita ja luou yhteenkuuluvuuden tunnetta. Poliitikot yleensä käyttää tätä tekniikkaa yhdistääkseen kansalaisia yhteisen uhkan tai tavoitteen taakse, erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina.
Voimakkaan ja sotilaallisen kielen käyttö on myös yritys näyttää voimakkaalta ja päättäväiseltä johtajalta. Tämä voi olla erityisen houkuttelevaa tilanteissa, joissa poliitikot haluavat vakuuttaa äänestäjiä kyvystään ratkaista maan ongelmat.
Presidentin tapauksissa sotilaallisen retoriikan käyttö voi olla tietoinen poliittinen strategia, joka tähtää epärealistiseen poliittisen agendan edistämiseen, kuten ydinvaltion sotilaalliseen voittoon. Tämä voi sisältää kansallismielisyyden korostamisen ja ulkoisten uhkien liioittelun.
: Joissakin kulttuureissa ja yhteiskunnissa sotilaallinen retoriikka voi olla erityisen voimakasta ja vastaanotettua positiivisesti. Historialliset kokemukset, kuten sotilaalliset konfliktit tai itsenäisyyden saavuttaminen sotilaallisin keinoin, voivat vaikuttaa siihen, miten ja miksi poliitikot käyttävät sotilaallista kieltä.
Veikkaan, että presidenttien ukaasilla ja vastaavilla vetoomuksilla kansanedustajat on saatu ”kannattamaan” sotaista Venäjä-vastaista politiikkaa yhtenä miehenä. Toisin sanoen eriäviä mielipiteitä ei sallita. Miten tämä ”yhtenäisyys” on saatu aikaiseksi, sitä en tiedä.
Luultavasti on vedottu siihen, että Suomi on niin suuressa vaarassa, että isänmaan edun vuoksi täytyy koota rivit talvisodan hengessä. Varmaan on myös annettu ymmärtää, ettei hyvä heilu niille, jotka sanovat jotain poikkipuolista.
Kaikki perustuu luonnollisesti Venäjästä ja Ukrainan kriisistä luotuun lännen valheelliseen narratiiviin, mutta nyt siis Suomessa kukaan poliitikko tai muutoin merkittävässä asemassa oleva ei saa olla se sadun lapsi, joka kertoisi totuuden. Tai periaatteessa saa kyllä kertoa totuudenkin, mutta ilmapiiri on niin sotainen ja ihmiset niin aivopestyjä, että totuutta ei oteta vastaan ja kertoja menettää yhteiskunnallisen asemansa.
Unohtui yksi olennainen erityisesti poliitikkoja koskeva seikka, mutta koskee tämä myös kaikkia muita, jotka toivovat tulevansa valituksi johonkin. Kun kansa on tosiaan niin aivopesty kuin on, niin ei ole juurikaan toiveita tulla valituksi mihinkään, jos alkaa puhua rauhan ja totuuden puolesta.
Vuonna 1968 liityin SKDL:ään, joka oli jäsenenä Suomen Rauhanpuolustajissa, Suomi-Neuvostoliitto-seurassa sekä Suomi-Vietnam-seurassa. Erosin viime vuona sen ”perintöprinssistä”..