Onko viha isänmaallisuuden mitta? Juhani Suomen uusi teos 1920-luvusta on järisyttävä kuvaus tästä päivästä

Historioitsija Juhani Suomi täyttää 15.2.2023 tasavuosia. Pian 80-vuotispäivän jälkeen ilmestyy hänen uusin suurtyönsä. Kuin lastu laineilla -teos vie lukijan 1920 luvun Suomeen niin intensiivisesti, että tuntuu kuin istuisi samassa pöydässä tuon ajan hapuilevien, naiivien, uhmakkaiden ja pelosta tutisevien poliitikkojen kanssa.

Jos unohtaa, että kirja kertoo noin sadan vuoden takaisista tapahtumista, se voisi olla järisyttävä kuvaus Suomen politiikasta juuri nyt. Yksi suuri ero sentään löytyy. Keikkuessaan sinne tänne maan ulkopoliittinen linja koostui tuolloin erilaisista näkemyksistä suhteessa Venäjään, liittoutumiseen ja puolueettomuuteen. Nyt vallitsevaan yksimielisyyteen sopii Juhani Suomen määritelmä 1920-
luvun jyrkimmistä vaiheista: ”Vihan määrä mittasi isänmaallisuuden astetta, ja tuo isänmaallisuus ei tuntenut toisten maiden rajoja.”

Johtavat poliitikot 1920-luvulla pelkäsivät juuri saadun itsenäisyyden menettämistä. Maa oli kokenut sisällissodan, voimia selkeään ajatteluun ei tuntunut olevan juuri kenelläkään. Pelko ja uhma vaihtelivat paikkaa valtakunnan aivokoneistossa. Kauhisteltiin punaista vaaraa ja toisaalta vähäteltiin savijaloilla
seisovaa naapuria, joka luhistuisi tuota pikaa. Viskauduttiin Saksan siirtomaaksi ja heittäydyttiin syvälle Englannin ja Ranskan syliin tilanteen muuttuessa.

Juhani Suomi kuvaa tätä vaihetta takinkäännöksi, johon verrattuna myöhempi ”rähmällään olo” oli lasten leikkiä. Pienimmätkin maan asiat kuskattiin Lontoon käsiteltäviksi. Hätkähdyttävästi Suomen valtakunta tarjosi silloin maitaan ja satamiaan venäjävastaisten operaatioiden tukialueiksi. ”Aina ei enää voitu puhua itsenäisestä valtiosta”, Juhani Suomi kirjoittaa.

Toisaalta Suomen johtopaikoilta haluttiin myös näyttää hauista itärajan taakse. Mannerheim oli jo nostettu jalustalle. Hän haaveili Pietarin kukistamisesta ja vanhan vallan palauttamisesta Venäjälle, vaikka sillä suunnalla ei ymmärretty ajatusta itsenäisestä Suomesta. Itä-Karjalan valloitus oli mielessä, kun huudettiin apua johtavilta länsivalloilta, jotka kuitenkin ymmärsivät yskän. Niitä tarvittaisiin Suur-Suomen luomiseen.

Myös ajatuksia Suomen puolueettomuudesta esiintyi. Niitä vastusti muiden muassa Eljas Erkko, joka oli nimitetty kakkosmieheksi Suomen Tallinnan lähetystöön. Erkko sai hyvin tilaa kannanotoilleen, koska silloinen suurlähettiläs Rudolf Holsti oli ison osan ajastaan Genevessä hoitelemassa Kansainliittoon kuuluvia asioita.

Erkko ei epäröinyt. Hän moitti Suomen ulkoministeriä heikoksi ja tuomitsi puheet puolueettomuudesta ”kannattomuutena”. Auttaakseen käsityksensä perille menoa hän kirjoitti tarkoitukseen keksimällään nimimerkillä mielipiteen Helsingin Sanomiin, jonka päätoimittaja hänestä kohta tulisi. Nimimerkin mielestä puolueettomuuspolitiikka olisi vaarallista ja suunta olisi käännettävä kohti läntisiä ”liittolaisvaltioita”. Nyt Eljas Erkon haave on toteutumassa täydellisenä.

Talvisotaa on sanottu Erkon sodaksi tuolloisen ulkoministerin lähetettyä Moskovaan sähkeen, jolla neuvottelut katkaistiin. Asenne näkyy olleen selkeä jo Tallinnan aikana, sillä lähetystösihteeri Erkko suunnitteli sotilaallisia toimia Venäjän varalle. Erittäin salaisessa muistiossa Eljas Erkko kertoo istuneensa aamiaisella Viron sotaväen esikuntapäällikön vieressä. Korkea upseeri oli pyytänyt lähetystösihteeriä välittämään viestin Suomeen yhteistyön aloittamisesta.

Erkko suostui. Supersalaisessa muistiossa hän kirjoittaa, että Suomella ja Virolla on ”eräällä taholla” yhteinen rintama Venäjää vastaan. Jos sota syttyisi, venäläiset Erkon mukaan ensi työkseen ”lähettävät laivastonsa ulos”. Niinpä todennäköiset väylät Suomenlahdella olisi tukittava miinoittamalla, jolloin ”vaarallisimmat sotalaivat olisivat pakotetut jäämään toimettomina Kronstadtin lahteen”. Miinoittaminen edellyttäisi välttämättä suomalaisten ja virolaisten yhteistyötä. Erkko suositteli mitä lämpimimmin, että suomalaiset sotilasviranomaiset tarttuisivat tähän Viron ehdotukseen.

Juhani Suomen kirjan sisältö on puristettu tarkasti teoksen nimeen. Äsken syntyneen valtakunnan linja hoippui sinne tänne. Itsenäisyys oli enemmän toive kuin tosi, enemmän illuusio kuin todellisuus. Oikeastaan mitään linjaa ei ollut. Sen loivat ja vakiinnuttivat vasta presidentit Paasikivi, Kekkonen ja Koivisto.

Kirja vain näkeville

Juhani Suomi kirjoittaa hillitysti ja tarkasti. Sieltä täältä kuultaa esiin brittityylinen huumori, toisinaan jopa selkeänä. Hän kirjoittaa ”riemastelleensa” joskus vuosisatain takaisella Turun piispan Johan Browalliuksen lausahduksella: ”Ajatus, että säädyt saattavat erehtyä, on valtakunnan perustuslain vastainen.

”Suomi sanoo, ettei ole missään vaiheessa edes kuvitellut oman työnsä vaikuttavan Nato-keskusteluun tai sotilasliiton jäsenyydestä tehtävään päätökseen. ”Tähän ikään olen toki jo oppinut, ettei suomalainen päättäjä juuri lue muuta kuin korkeintaan päivän ”totuuden torven”.” Historioitsijan mielestä Nato- keskustelu on sisältänyt ”monipolvisia kansainvälispoliittisia analyysihienouksia”. Puheenvuoroja on sävyttänyt ”asianosaisten lannistumaton haluttomuus kutsua asioita niiden oikeilla nimillä”.

Suosittelen Kuin lastu laineilla -teosta niille, jotka aidosti haluavat ymmärtää nykyhetkeä historian kautta. Heille se on aarre. Silmänsä maamme tilanteelle sulkeville kirja on tuskallinen kokemus. Mutta ei silmät ummessa lukeminen olekaan suositeltavaa.

Kuin lastu laineilla on 571-sivuinen harkko. Varsinainen kertomus on 540 sivuinen. Työn laajuutta ja perusteellisuutta kuvaa se, että lähde- ja taustatiedot vievät 31 sivua. Valtavan työn Urho Kekkosen elämän kattavassa kirjasarjassa tehneen Juhani Suomen uutteruus jatkuu, sillä nyt ilmestyvä järkäle on vasta ensimmäinen osa teossarjaa, jonka on tarkoitus ulottua pitkälle 1930- luvulle.

Juhani Suomen keskeisimmät teokset

Neljäkymmentä vuotta reserviupseerien toimintaa. Otava, 1965. Talvisodan tausta. Neuvostoliitto Suomen ulkopolitiikassa 1937–1939. Väitöskirja. Helsinki: Otava, 1973. 
Myrrysmies. Urho Kekkonen 1936–1944. Helsinki: Otava, 1986. 
Vonkamies. Urho Kekkonen 1944–1950. Helsinki: Otava, 1988. 
Kohtalona yksinäisyys. Risto Rytin tie Suomen politiikan johtoon. Helsinki: Otava, 1989. 
Kuningastie. Urho Kekkonen 1950–1956. Helsinki: Otava, 1990. 
Kriisien aika. Urho Kekkonen 1956–1962. Helsinki: Otava, 1992. 
Presidentti. Urho Kekkonen 1962–1968. Helsinki: Otava, 1994. 

Taistelu puolueettomuudesta. Urho Kekkonen 1968–1972. Helsinki: Otava, 1996. 
Liennytyksen akanvirrassa. Urho Kekkonen 1972–1976. Helsinki: Otava, 1998. 
Umpeutuva latu. Urho Kekkonen 1976–1981. Helsinki: Otava, 2000. 

Vuoroin vieraissa. Suomen tasavallan presidentit matkalla ja isäntinä ennen toista maailmansotaa. Helsinki: SKS, 2002. 
Pysähtyneisyyden vuodet. Mauno Koiviston aika 1981–1984. Helsinki: Otava, 2005. 
Epävarmuuden vuodet. Mauno Koiviston aika 1984–1986. Helsinki: Otava, 2006. 
Kohti sinipunaa. Mauno Koiviston aika 1986–1987. Helsinki: Otava, 2008. 
Jaakko Valtanen, tammenlehväkenraali. Helsinki. Otava. 2008. 
Vorraaja. Helsinki: Otava, 2010. 
Lohen sukua. Urho Kekkonen. Helsinki: Otava, 2010. 
Entä tähtein tällä puolen?. Helsinki: Siltala, 2011. 
Iz roda lososej. Moskova. 2011. 
Mannerheim, viimeinen kortti? Ylipäällikkö-presidentti. Helsinki: Siltala, 2013. . 
Toisinajattelevan tasavaltaa. Helsinki: Tammi, 2013. 
Suomi, Neuvostoliitto ja YYA-sopimus. Helsinki: Tammi, 2016. 
Suomen Tasavallan presidentit 1919–2017. Helsinki:Tammi, 2018. .
Kolmasti kuopattu. Urho Kekkosen poliittiset taisteluvuodet 1944–1956. Tampere:
Vastapaino, 2020. 
Kalvan kannassa. BoD 2022.
Kuin lastu laineilla. Tampere: Vastapaino 2023.

Toimittanut teokset

Näkökulmia Suomen turvallisuuspolitiikkaan 1980-luvulla. Helsinki: Otava, 1980. 
Urho Kekkonen. Vastavirtaan. Helsinki: Otava, 1983. 
Urho Kekkosen päiväkirjat 1. 1958–1962. Helsinki: Otava, 2001. 
Urho Kekkosen päiväkirjat 2. 1963–1968. Helsinki: Otava, 2002. 
Urho Kekkosen päiväkirjat 3. 1969–1974. Helsinki: Otava, 2003. 
Suomalainen diplomaatti. Muotokuvia muistista ja arkistojen kätköistä. Helsinki: SKS, 2003. 
Urho Kekkosen päiväkirjat 4. 1975–1981. Helsinki: Otava, 2004. 
Salaisuuksien vartija. Lehtiä valtiosihteeri Matti Tuovisen päiväkirjasta 1972–1985. Turku: Turun yliopisto, 2012.