YLEn tuore mielipidemittaus osoittaa vauhtiin päässeen presidenttikilvan kärjen kokoonpanon. Kokoomuksen Alexander Stubbin ja “ei-punaisen”, vasemmistovihreillä äänillä etenevän Pekka Haaviston paremmusjärjestys olisi kyselyn mukaan toisella kierroksella Haaviston hyväksi 45 prosenttia Stubbin 42 prosenttia vastaan.
Ensimmäisen kierroksen tilanne olisi Haaviston 31 prosenttia Stubbin 19 prosenttia vastaan. Olli Rehnille mitattiin 11 prosentin kannatus, Mika Aaltolalle 10 ja Jussi Halla-aholle 9 prosenttia.
Haavisto on kokeneena poliitikkona ajoissa ymmärtänyt, että punavihreys ei ole näissä vaaleissa ainoa autuaaksi tekevä voima, myös riippumattomia ja porvarillisia ääniä tarvitaan, jos loppupeli sujuu kyselyn viitoittamalla linjalla.
Stubbin profiili on selvän kokoomuslainen, vaikka perinteinen kokoomuskypärä ei hänen nuorekkaaseen imagoonsa hyvin sopisikaan. Haavisto siviilipalvelumiehenä on imagoltaan maltillinen diplomaatti, johon hänen käytännön kokemuksensa antaa myös eväitä. Molemmat kärkihahmot osaavat esiintyä parketeilla ja piireissä.
Joitakin kuukausia sitten runsaasti esillä ollut Mika Aaltola on tässä kilpailussa pudonnut selvästi odotuksia alemmaksi 10 prosentin lähtökannatuksellaan. Aaltola yritti alkutaipaleella tukeutua turvallisuuspoliittisen oraakkelin tv-imagoon, mutta on sotkeutunut ajan mittaan epäselviin lausuntoihinsa ja yleiseen linjattomuuteensa.
Olli Rehn ei hitaan asiallisesta harmaudestaan imagon värjäyksellä pääse eroon. Halla-aho saa kyllä omiensa kannatuksen, mutta jesuiittamainen viisastelu ei laajemmin eipoliittisia kansalaisia jaksa innostaa. Muiden ehdokkaiden osa on toimia velvollisuudesta taustaryhmiensa ehdokkaana.
Tilanne on kiinnostava, mutta analyyseissa ei tähän mennessä ole rohjettu tai muistettu nähdä keskellä areenaa seisovaa mörköä, eli ulkopolitiikkaa.
Suomen presidentin perustuslailliset tehtävät ovat moninaiset. Tärkeimpinä tehtävinä voidaan kuitenkin pitää Suomen edustamista ulkopolitiikassa ja kansainvälisissä suhteissa. Tähän turvallisuuspoliittiseen tehtävään niveltyy kiinteästi presidentin rooli Suomen puolustusvoimien ylipäällikkönä. Muut tehtävät ovat toki tärkeitä, mutta enemmänkin suomalaisen parlamentarismin rutiineja.
Ulkopolitiikassa, kuten myös sisäpolitiikan kysymyksissä laki edellyttää yhteistyötä hallituksen kanssa. Presidentin toimialue tuntuu käytännössä elävän presidentin henkilöiden myötä. Nykyinen presidentti on ollut hyvin aktiivinen ulkopolitiikan alueella. Monesti on syntynyt kuva, että hän käytännössä hoitaa itsevaltaisesti keskeiset linjaukset ja tarvittaessa tukeutuu Ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan UTVA:n kokouksiin tahtonsa toteuttamiseksi.
Keskusteluissa presidenttiehdokkailta on tähän mennessä kuultu ikäänkuin valmiina annettuja, pinnallisia ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä lausumia. Tuore NATO-jäsenyys toisaalla ja EU-jäsenyys toisaalla näyttävät vieneen aloitteellisuuden ehdokkailta.
Todellisuus on kuitenkin sellainen, että nykyisestä, hyvin poikkeuksellisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta edettäessä joudutaan luomaan Suomelle uusi itsenäinen identiteetti – aivan NATO-jäsenyydestä ja Euroopan Union jäsenyydestä huolimatta.
Suomi ei pienenä ja ison systeemin periferiana tule toimeen pelkästään kulujen maksajana. Yhteiskunta murtuu ja hajoaa, ellei sillä ole mielekästä ja kestävää näköalaa tulevaisuuteen. Turvallisuuden tunne ei synny linnoitustöistä ja sotakaluston hankinnasta.
Turvallisuus edellyttää luottamusta poliittiseen johtoon, jonka kärjessä maan presidentti toimii. Poliittisen suursäätilan muuttuessa tässä on keskeinen haaste presidentin istuinta etsiville.
+++
8 kommenttia julkaisuun “Presidenttikilpa ja mörkö”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hyvä kirjoitus- Olen samaa mieltä.
Olisi mukana joku joka ei ole ns Haukka.
Rauhan puolesta toimiva Presidentti olisi Paikallaan.
”haukkuus” on aikamme henki, se vie kaikki osapuolet umpikujaan…
Tuskin nämä russofobisista asenteistaan mihinkään pääsevät tai haluavatkaan päästä, vaikka joku nousisi ihan presidentiksi asti. Asenteet ovat yleensäkin tiukassa, mutta lisäksi siitä pitävät huolen yleistä mielipidettä Venäjä-vastaisena ylläpitävä valtamedia ja ns. asiantuntijat, jotka joko ovat myös Venäjää ja venäläisiä vihaavia tai asemansa säilyttääkseen eivät uskalla mitään muutakaan tietoa päättäjillemme tuottaa.
En tunne paljoa presidenttiemme historiaa, mutta eikös ainakin Kekkonen ole hyvä esimerkki siitä, kuinka jostain toisesta äärimmäisyydestä voi tulla järkiinsä sekä olla suureksi hyödyksi kansakunnalle ja laajemminkin.
Kuten sanottu, en usko, että nykyisistä ehdokkaista kuoriutuisi mitään Kekkoseen verrattavaa, mutta sitä voi varmaan sentään toivoa, että kaikessa russofobiassaankin tekisivät pragmaattista Suomen edun mukaista politiikkaa. Se tosin tarkoittaisi käytännössä Venäjä-suhteiden elvyttämistä eli se siitä toivosta.
Tuskin ryssävihaan perusteettomasti ajettu Suomi siinä ainakaan tiennäyttäjäksi ryhtyy, vaikka se jos mikä olisi valtioteko tässä ilmapiirissä. Vielä parempi, jos se tapahtuisi tunnustaen tosiasiat mm. Ukrainan kriisin taustoista ja vaikuttimista. Sitä tuskin tapahtuu senkään vuoksi, että siinähän astuttaisiin uusien (USA) ja entisten (EU) isäntiemme varpaille.
Nyt on outo tlanne ehdokkaiden kanssa, kukaan ei ole ns. presidenttiainesta. Kuten nykyisestä Niinistöstä olemme huomanneet, myös presidentti voi seota pahemman kerran. Se paljastaa henkilön todellisen ajatustavan ja mielipiteen. Niinistö piti vuosia sisällään todellista ajatusta Natoa ja Venäjää kohtaan ja sopivan tilanteen tullessa kortit levitettiin pöydälle. Voidaan sanoa, että henkilö tällöin pettää suurimman osan äänestäjistä. Historian kirjat saavat nimen: Petturi Presidentti.
Kirjoitat niin diplomaattisesti että kaltaiseni karkeapuheinen kommentoija jo miettii, passaako minun ollenkaan ottaa osaa tähän keskusteluun. Mutta tuli kuitenkin ajatus että jos voisin esittää nykyisille ehdokkaille kysymyksen, mitä kysyisin. Vastaus tuli hetkessä : en kysyisi mitään koska inhoan tyhjänpäiväistä poliittista jargonia ja valehtelua.
Hienoa että otit turvallisuuden puheeksi. EU:hun menoa painostettiin juuri turvallisuudella ja samoin tehtiin Nato:kysymyksessä. Siis käytettiin pelkoa käsikassarana asioiden ohjailuun.
Nämä mainitsemasi ehdokkaat on tehty kuin samasta puusta. Samaa valtamedian virttä veisaavat ja samaa lännen nuoleskelua jatkavat kuin nykyinen päämies.
Paavo Väyrynen on ollut vallan ja median mielestä ”epähenkilö” niin kauan kuin muistan, mutta hänelle Suomen itsenäisyys näkyy näistä ehdokkaista kirkkaampana. Toivottavasti saa kerättyä kannattajakortit kasaan. Turvallisuus – sitä nimenomaan me kaivataan!
Jos valikoimassa ovat ainoastaan homo, hullu, sekopää ja typerys – joista kukaan ei kannata itsenäistä ja vapaata Suomea, on aivan yhdentekevää kuka tuhotun valtion raunioilla on maan keulahahmona puhumassa paskaa ja viettelemässä suljettuja linnan juhlia HAH!