Sisäministeriön riskianalyysin päivitys vuodelta 2018 tähän päivään osoittaa kouriintuntuvalla tavalla, kuinka mullistava muutos Suomen ulko- ja
turvallisuuspolitiikassa juuri nyt on käynnissä. Kun vielä vuoden 2018 analyysissa sota esitettiin vain teoreettisesti, uusimmassa versiossa ”avoin sotilaallinen voiman käyttö” on jo osa laaja-alaista vaikuttamisen uhkakuvaa.
Analyysin mukaan ”sotilaallisen voiman käytöllä heikennetään Suomen kansainvälistä asemaa ja sotilaallisen maan puolustuksen toimintaedellytyksiä sekä vaikeutetaan yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämistä ja talouden ja infrastruktuurin toimintakykyä. Laajamittaisella voiman käytöllä pyritään lamauttamaan Suomen puolustuskyky ja estämään valtiojohdon itsenäinen päätöksentekokyky.”
Tämän jälkeen kerrotaan, että itse asiassa kaikki yhteiskunnalliset toiminnot sähköverkoista liikenneyhteyksiin voivat nyt olla vaarassa, ja vakuudeksi osoitetaan ilmansuunta, josta tämä sotilaallinen uhka tulee. Huomautetaan, että ”Ukrainan sota on osoittanut, että yhteiskunnan kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuva sotilaallisen voiman käyttö on keskeinen osa Venäjän sodankäyntitapaa”.
Venäjään viittaaminen tässä yhteydessä todistaa analyysin tarkoitusperän. Tekijöillä on pitänyt olla muistissa, mitä tapahtui Bagdadin infrastruktuurille Irakin sodan alkupäivinä tai miten vuonna 2011 tuhottiin Libyan infrastruktuuri Naton pommituksissa. Niihin karkeloihin silloinen ulkoministeri Aleksander Stubb Suomeakin houkutteli.
Kun ulko- ja turvallisuuspoliittisessa osiossa riskianalyysissa mentiin stratosfäärisiin korkeuksiin, sotilaallisissa uhkakuvissa mennään vieläkin korkeammalle. Nyt korostetaan, että Suomeen kohdistuvassa sotilaallisessa operaatiossa uhkia kohdistuu jopa avaruuden ulottuvuudessa!
Osion lopussa muistutetaan, että sotilaalliset uhkat vaikuttavat yhteiskuntaan psykologisesti. On kuitenkin selvää, että uhkakuvien ja jopa mielikuvituksellisten riskien jatkuva esiin tuonti itsessään vaikuttaa paljon voimakkaammin tämän hetken sekä poliittiseen että henkiseen ilmapiiriin. Siksi olisi pohdittava, onko sisäministeriön riskianalyysi maan sisäistä psykologista vaikuttamista, manipulaatiota, jossa kansalaisia ei johdatella näkemään riskejä, vaan valmistutumaan niiden toteutumiseen. Olemmeko siis valmistautumassa sotaan?
Historiasta tiedetään, miten helposti kansalaisten sotaan johdattelu kävi 1930-luvulla. Olemmeko tänään vastaavassa tilanteessa, jossa valtiojohtoinen hybridi- ja informaatiovaikuttaminen tähtää samaan päämäärään? Se, ettei näin avoimesti Venäjä – vastainen asiapaperi ole herättänyt pienintäkään kritiikkiä poliitikoilta, erityisesti kansanedustajilta, on hätkähdyttävää ja demokratian kannalta vaarallista.
Lopuksi: sisäministeriön riskianalyysi pitäisi heittää roskakoriin pelkästään siksi, että pitkästä ja mielikuvituksellisesta riskiluettelosta puuttuu Suomen ja suomalaisten pahin uhka: Natoon liittyminen!
+++
1 kommentti julkaisuun “Riskianalyysi: Valmistautumista sotaan?”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Asia on mielestäni niin yksinkertainen, että lapsikin sen helposti ymmärtää: Venäjä ei ole ollut eikä ole meille minkäänlainen uhka, ellemme me omilla toimillamme tee itsestämme uhkaa Venäjälle. Ja juuri sitä me olemme hartiavoimin tekemässä.
Miksi? Toki olen kielitaidoton maallikko, mutta asiaa mieleni pohjukoilla haudottuani olen tullut siihen tulokseen, että suurin syy on rasismi (vai pitäisikö mennä niin syvällisiin, että alettaisiin puhua ihmisen pahuudesta). Sanotaanko sitä russofobiaksi tai onko se natsismia, mutta mielestäni sama asia. Muita syitä saattaisivat olla vaikka halu miellyttää amerikkalaisia ja muita läntisiä tahoja, etuisuuksien tavoittelu (Karjala takaisin, Venäjän luonnonvarat, kovapalkkaiset työpaikat, jne.) tai jokin ideologia mainitun natsismin lisäksi. On tietysti myös kovapalkkaisia tahoja, jotka on rekrytoitu valehtelemaan työkseen, jos tällainen karkea ilmaus sallitaan.
Kaiken vuosikausia jatkuneen aivopesun ja vääristelyn jälkeen nyt ollaan hankalassa tilanteessa. Sotapsykoosista on vaikea vapautua (katua, tehdä parannus, tunnustaa tehneensä väärin), mutta jos joku alkaakin nähdä asioiden oikean tolan, ei hän uskalla sosiaalisen pelon vuoksi ilmaista olevansa eri mieltä yleisen mielipiteen kanssa. Tai jos uskaltaa, tulee leimatuksi johonkin marginaaliin, ei voi tulla valituksi eduskuntaan tai mihinkään merkittävään työhön ja muutoinkin elämästä voi tulla vaikeaa. Varmasti kansan sotapsykoosi joskus helpottaa, mutta voi vain arvella, kuinka pitkään se kestää ja mitä joudumme kokemaan sitä ennen.
Tämän lehden lukijat lienevät hyvin kartalla siitä, että Ukrainan kriisi kokonaisuudessaan on Yhdysvaltain ja vasalliensa projekti Venäjän kukistamiseksi ja Yhdysvaltain globaalin hegemonian pönkittämiseksi eli raakaa geopolitiikkaa, jossa ukrainalaiset on pantu kärsimään. Kommentoikaa toki, jos olette eri mieltä. Suomi ja suomalaiset on saatu vihaamaan Venäjää ja venäläisiä antamalla ihmisille väärä käsitys Ukrainan kriisistä ja vähän kaikesta Venäjään liittyvästä.
Sota on surullinen asia, mutta niin on tämäkin, mihin maamme on saatettu median, poliitikkojen ja ns. asiantuntijoiden uurastuksella. Voi vain toivoa, että kaikesta huolimatta säästymme varsinaiselta sodalta.
En osaa yhtään sanoa, millaisen uhkan Venäjä voi sietää Suomesta käsin, millaista ei. En usko, että Suomen poliitikot pystyisivät sopimaan Venäjän kanssa mistään nykyisessä mielentilassaan, jos meno Suomessa alkaa käydä liian uhkaavaksi Venäjältä päin katsottuna. Yhdysvallat Venäjän asemassa ei sietäisi lähimainkaan sitä, mitä Venäjä on jo monet vuodet joutunut sietämään.