Suru on poliittinen tunne

Kun luonnonkatastrofi iskee tai sota tuhoaa, eri maista riennetään apuun ja lohdutetaan. Turkin ja Syyrian maanjäristykset aiheuttivat valtavaa tuhoa ja hätää molemmissa maissa. Mutta kuten usein aikaisemminkin, suru ja hätä saavat poliittisen värityksen.

Länsi riensi auttamaan Turkkia ja lähetti osanottonsa. Niin teki myös Suomi, jonka presidentti ja pääministeri osoittivat osanottonsa Turkin johtajalle, presidentti Erdoganille. Ainakaan tuoreeltaan samaa viestiä ei lähetetty Turkin naapurille Syyrialle ja sen presidentille Bashar al Assadille.

Yhdysvallat on tunnetusti ollut aktiivinen avun lähettäjä aina. Sillä on voimavaroja, ja tavalliset amerikkalaisetkin ovat sydämestään mukana. Mutta samaan aikaan, kun USA nyt toimittaa massiivista apua Turkille, se varastaa yhdessä avustettavansa kanssa öljyä ja viljaa toiselta kärsijältä, Syyrialta. Tuhansien säiliöautojen karavaanit kuljettavat pois öljyä maasta, jossa sitä on paljon, mutta joka itse kärsii polttoainepulasta.

Vastaa