Aikooko myös Suomi osallistua Jemenin vastaiseen operaatioon?
Yhdysvallat ja Britannia aloittivat Jemenin pommittamisen muutama päivä sitten.
Yhdysvallat ja Britannia aloittivat Jemenin pommittamisen muutama päivä sitten.
Etelä-Afrikka on nostanut kanteen Israelia vastaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICJ) syyttäen maata palestiinalaisten kansanmurhasta.
Sauli Niinistö piti viimeisen uudenvuodenpuheensa tasavallan presidenttinä. Puhe päättyi toivomukseen, että Jumala siunaisi meitä. Hyvä niin, sillä siunausta me suomalaiset nyt todella tarvitsemme.
Lokakuun 7. päivänä Israel tuhosi mm. panssarivaunuilla asuintaloja, joissa se tiesi olevan Hamasin asemiesten lisäksi maan omia kansalaisia. Näyttää siis siltä, että Hannibal on tullut takaisin.
Kritiikki Israelin suorittamaa massamurhaa kohtaan on koventunut. Jyrkimmin sionistien tuhotyötä arvostelevat Belgia ja Espanja.
Suomen ja Israelin hankintasopimus israelilaisesta David’s Sling -ilmatorjuntajärjestelmästä tukee sekä poliittisesti että taloudellisesti Israelin sotaa palestiinalaisia vastaan.
Israelin pääministeri sanoo ”operaation” jatkuvan, koska sairaalat ja iskujen kohteina myös olevat koulut ovat hänen mukaansa Hamasin tukikohtia.
Suomi äänesti YK:ssa tyhjää humanitaarisesta tulitauosta, koska Hamasia ei mainittu päätöslauselmassa. Häpeän silmät päästäni ja tulen muistamaan tuon USA:ta nuoleskelleen, raukkamaisen päätöksen lopun ikääni.
”Umpikujasta ulos pääseminen on laillinen velvollisuutemme”.