Ihminen voi näköjään vajota alemmas kuin eteisen siivouskomeroon. Huomasin suunnittelevani – vuosikymmenten tauon jälkeen – jääkiekon MM-finaalin katsomista. Tieto tuloillaan olevasta kansallisesta spektaakkelista aiheutti vakavan geopoliittisen kriisiin sohvallani: kenen puolelle tässä oikein asettuisi?
Ennen vanhaan valinta oli helppo, kun tarvitsi vain keskittyä ihailemaan Punakoneen myllytystä, mutta nykyään tilanne on hieman mutkikkaampi.
Sveitsi tunnetaan vuosisataisesta, millintarkasta kelloseppätaidostaan, kun taas Suomen suurin kontribuutio globaaliin kulttuuriperintöön ovat MM-tason akankantokisat ja suopotkupallo. Sveitsissä jodlataan Alpeilla puhtaassa ilmanalassa, meillä taas vedetään syvälle sielun syövereihin purevaa itsesäälitangoa räntäsateessa, ja saamelaisten joikukin on vaarassa vääristyä tunnistamattomaksi mölinäksi ydinsateenvarjon bipolaarisuuntauksesta, jolloin ei voi olla varma, löikö Laila Leilaa, vai Leila Lailaa. Ja että pyysikö sitä anteeksi Aake vai Pirkka-Pekka.
Sveitsiläiset tarjoilevat maailmalle kermaista suklaata ja salamyhkäistä pankkisalaisuutta – meillä tarjoillaan Tokmannin ämpäreissä kutistuneita Fasu-levyjä – ja poliittista avoimuutta, mikä tarkoittaa, ettei tyhmyyttä yritetä piilotella. Hampaista puhumattakaan.
Sveitsi katsoo maailman rähinöitä vuoristonsa suojista yhtä tahdikkaan rauhallisesti kuin käkikellonsa kukkuvat, kun Suomi – joka tiedetään tasaisesta maastostaan ja jossain määrin tasapäisyydestäänkin – ottaa korkean profiilin strategisia asentoja, joiden tehoa syö näkyvyyttä haittaava raja-aita.
Voiko tolkun suomalainen enää kannattaa maata, joka rehentelee korkealla koulutustasollaan, mutta ei opi maantiedon läksyjään? Männyt o kyl piru komioit’ puit’ Karjalaskii, ja päätki nii komiast’ niihi kumisoo! Sveitsi tyytyy hakkaamaan reikiä juustoihinsa. Ja ehkä Suomen puolustukseen kaukalossa.
***
Näitä pohtiessa muisti palailee 1980-luvun kultaiseen hurlumhei-aikaan, joka päättyi kultaiseen suihkuun suoraan pankkiirien monokkeliin, virraten seuraavana vuosikymmenenä Rytsölän keltaiseen avoautoon, joka siitä huolimatta kelpasi ulosottoviranomaiselle. Tuolloin Suomen jupeilla meni lujaa, kuten myös itänaapurin Punakoneella, joka jäi vähemmälle mammonalle, mutta niitti mainetta senkin edestä. Lätkäsanastokin on köyhtynyt punanuttujen kadottua kentältä, jonne nykyään ei päästetä pyörimään edes vihreitä pieniä miehiä.
Kutakin aikansa, sano. Naapurin imperiumin hajottua Suomen idänvienti suli nopeammin kuin napajäätikkö, mutta vakaan jähmeä Koivisto devalvoi markan ja traumatisoi sopulit siinä ohessa. Suurimpana ansionaan hän jätti perinnöksi ”vahvan markan” Väyrysen, joka mielellään esiintyy myös Kekkosena. Silloin shokit tulivat ulkoa, ja kansa huomasi kyykkivänsä työttömyyskortistossa. Nykyään asiat hoidetaan itse. Suomalainen sielu lepää saadessaan kärvistellä kurimuksessa, jonka viisaammat hallintoelimet ovat sille suoneet.
Tämän moraalisen ja historiallisen hähmän keskellä monen tie on johtanut internetin syviin vesiin ja kansainvälisiin vaihtoehtomedioihin. YouTuben podcasteissa samat ukot istuvat päivät pitkät eri isäntien kanavilla, toistelemassa samoja asioita epäilyttävän samanlaisten kirjahyllyjen edessä, joiden pääviesti lienee oppineisuudessa.
Judge Napolitano jauhaa tuomiopäivän pasuunaansa viskissä ja perustuslaissa marinoidulla äänellään, jota pehmentää kameraan luotu vihikoiran lempeä katse. Heti perään Scott Ritter saarnaa sylikoiransa säestyksellä rauhan ja diplomatian tärkeydestä sellaisella bullterrieri-energialla, että vastapuoli tulee pommitetuksi rauhalliseksi pelkällä huutamisella. Alistair Crooke kuiskailee sivilisaatioiden sielunvaelluksesta niin hiljaa, että päivänokosilta herää vasta eversti Macgregorin jylinään, joka hymyilee luontevasti kuin taisteluvaunun keulapanssari.
Samaan aikaan Chas Freeman ja Gilbert Doctorow pitävät niin epäselviä ja sivistyneitä puheita, että puolet sanoista putoaa hienon pitsin lailla lattialankkujen väliin. Sävy on kuitenkin niin arvokas, että on pakko nyökätä mukana ja tuntea itsensä viisaammaksi.
Kun tätä maailmanlopun sirkusta ja viisaiden miesten istuntorutiinia on katsonut kolmatta tuntia silmät ristissä, ja korvat kielikylvystä turtana, alkaa kummasti kaivata yksinkertaisen urheiluviihteen pariin. Geopoliittinen kriisini raukeaa lopulta suomalaiseen realismiin. Kevät vaihtuu kalenterissa kesäksi, mutta sitä ennen ehtii nähdä suomalaisia kevätjäillä.
Sveitsiläiset saavat puolestani jodlata ja syödä reikäjuustojaan, mutta minä kirjoitan toisella kädellä pakinaa ja toisella silmällä seuraan kisoja. Lopulta on aivan sama, lyökö Laila Leilaa vai Leijona laitaan, kunhan Suomen uroot vaan taistelevat hampaat irvessä mitä tahansa vihulaista vastaan.
Ottelu katsottu, mitalit ripustettu, töllö suljettu, pakina paketissa ja kesä kalenterissa. Voiko sitä ihminen enempää toivoa?
4 kommenttia julkaisuun “Vihikoiria, sylikoiria ja Leijonia”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Yleisradion päätoimittaja Panu Pokkiselle
Viitteet
Ylen puutteelliset ja sisältöjensä osalta virheelliset uutisjutut, toimittajat Joska Saarinen ja Simo Arkko, 1.6.2026.
Asia
Oikaisuvaatimus Yleisradiolle
Esitän, että Yleisradio oikaisee viitteessä mainittuja uutisjuttujaan ja hyvää journalistista tapaa rikkovaa toimitus- ja toiminta kulttuuriaan.
Kansalaisten veroillaan rahoittaman mediavirasto Ylen uutisissa tulee aina huomioida taustat ja tosiasiat: venäläisen ammattijääkiekkoilija Alexander Barkovin syntymän, uran ja menestyksen taustalla on myös Ylen unohtama ja salaama venäläinen isä, joka on myös ammattijääkiekkoilija.
Ylen sadoissa Alexsander Barkov Jr koskevissa uutisjutuissa ei ole ollut kymmeneen vuoteen mainintoja hänen isästään.
Miten Yle selittää tämän sensuroinnin ja jatketun virheen?
Oma tulkintani on Ylen johdossa ja toimituksissa laajalle levinnyt russofobia ja venäjän kielen perustaitojen osaamattomuus.
Ylellähän on arkistossaan omaan koulutuskäyttöön erittäin pidetty ja suosittu, näyttelijä Heikki Kinnusen tähdittämä, Zakuska-kielikurssi. Venäjän kielen sana zakuska tarkoittaa alkupaloja.
Uhon ja juhlinnan keskellä meidän on syytä muistaa, että Sveitsin kisatkin olivat tynkäkisat kun Venäjän ja Valko-Venäjän liittojen edustusjoukkueiden urheilijoiden osallistuminen oli estetty kansainvälisen liiton poliittisin toimin, joita Suomenkin liiton edustajat olivat tekemässä.
Samoin meneteltiin Yleisradion sponsoroimissa Sibelius-viulukilpailuissa vuosina 2022 ja 2025, jolloin Venäjän ja Valko-Venäjän konservatorioiden lahjakkaiden viulistien osallistumiset estettiin etnisillä perusteilla vaikka viulistit eivät etnisesti olleet edes venäläisiä tai valkovenäläisiä vaan muita kansallisuuksia.
Tasavallan presidentti Alexander Stubbin tervetulotoivotuksessa Suomen voittoisalle jääkiekkomaajoukkueella särähti korvaan tulkintaa, jonka mukaan Suomen kansalaisista me suomalaiset voimme olla ylpeitä joukkueen saavutuksista. Suomen kansalaisista puolimiljoonaa ei ole etnisesti suomalaisia.
Suomen joukkueen juhlintaan voivat perustellusti yhtyää myös kaikki 145 miljoonaa Venäjän kansalaista, joista 120 miljoonaa on etnisesti venäläisiä. Venäläisethän ovat Euroopan suurin kansa.
Suomen jääkiekkomaajoukkueen venäläisen kapteenin Aleksander Barkov Jrn isä, jääkiekkoilija Aleksander Barkov Sr, teki uran Sibir Novosibirskin, Moskovan Spartakin ja Tampereen Tapparan riveissä. Äiti, Olga Barkova ja isä, Aleksander, ovat venäläisiä. Tampereella syntyneellä Alesander Barkovilla Jrllä on Venäjän ja Suomen kansalaisuudet. Hänellä on erinomaiset taidot venäjän, englannin ja suomen kielissä. Barkov-sukunimen kantasana on venäjän kielessä ”bark” .
Martti Pelho
Yleisradion entinen avustaja ja tulkki sadoissa Ylen uutisjutuissa ja dokumenteissa vuosilta 1975-2002
Saundersfoot
Cymru (Wales)
Näin monen kyselevän ”Mistä näen lätkää ilmaiseksi?” Et mistään. Ilman veronmaksajia ei olisi halleja, seuroja, koulutettuja pelaajia jne. Kiitokseksi veronmaksajien pitää maksaa liiton tv-sopimukset ja maksaa näkemisestä. Liian arvokasta ainakin minulle. Samaan aikaan liikuntaympäristö rappeutuu, liikkuminen muuttuu turvattomammaksi ja pyöräteitä suunnitellaan meren päälle. Seuratoimintaan ankkuroituneet laittomuudet eivät kiinnosta. 10 vuotta sitten liikunnanopettajien edusjärjestöä kiinnosti liikunnanopetuksen kehittämisen asemesta liikunnanopettajien työllistyminen yksityiselle sektorille. Harrastan aktiivisesti liikuntaa ja valmennan, mutta tuolle touhulle olen kauan sanonut: ”Pitäkää tunkkinne.”
Urheilu on vähintään kaksipiippuinen juttu. Liikunta sinänsä on terveellistä, siitä ei kai kukaan ole eri mieltä. Tuhannet ja tuhannet lapset, nuoret ja vanhemmatkin urheilevat eli harrastavat terveyttä ylläpitävää ja kohentavaa liikuntaa ja monet heistä varsinaisten urheilijoiden innoittamina. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka katuvat sitä että alkoivat harrastaa jotain liikunnallista. Lisäksi urheilun seuraaminen on parhaimmillaan hyvää viihdettä. Fanittaminenkin on ihan ok, mutta menee helposti liian pitkälle. Esimerkiksi pesäpallokentän katsomosta kuulee usein vastustajia herjaavia huutoja.
Aivan oma surkea lukunsa on politiikan tuominen urheiluun, mutta senkin voisi ehkä jotenkin sietää, jos maita ja urheilijoita kohdeltaisiin yhtäläisin kriteerein. Ikävä kyllä myös propagandalla aivopestyt katsojat tuovat helposti politiikan mukaan urheilutapahtumiin. Asiaa auttaisi arvatenkin, jos urheilijat itse korostaisivat toistensa kunnioittamista aivan täysin riippumatta siitä, mistä maasta ovat kotoisin. Oman maan lippuun kietoutumisen ja vastaavat eleet voisi myös mielestäni jättää pois.
”Aivan oma surkea lukunsa on politiikan tuominen urheiluun, mutta senkin voisi ehkä jotenkin sietää, jos maita ja urheilijoita kohdeltaisiin yhtäläisin kriteerein.
Niinpä niin! Poliittista syrjintää on esiintynyt jo satakunta vuotta. Syrjinnästä johtuen työläisurheiluseurat perustivatkin oman, Työväen Urheiluliiton (TUL) vuonna 1919 . Kansäinvälisellä tasolla ilmiöön vastattiin perustamalla Sveitsin Luzern`issa 1920 Työläisolympialaiset.
https://www.lts.fi/liikunta-tiede/artikkelit/tyovaen-urheiluliitto-paatti-ryhtya-voimaperaiseen-tyohon.html