Julkisuudessa on arvailtu, onko Suomeen hankittavissa F-35-hävittäjissä ydinasevalmius. Se on rakennettu tähän konetyyppiin valmiiksi ja on suurin piirtein päivitystä vaille valmis. F-35 kykenee tarvittaessa kantamaan myös ydinkärjellä varustettuja B61-12-liitopommeja.
Järjestelmä on jo käytössä Yhdysvalloilla, ja ainakin Alankomaat, Belgia, Italia, Saksa ja Britannia aikovat osallistua myös jatkossa uudella kalustolla Naton ydinaseiden ”jakopolitiikkaan” (Nato nuclear sharing policy).
Maat ovat hankkineet tai hankkimassa ydinaseiden kuljettamiseen ja käyttöön kykeneviä hävittäjiä. Myös osa näiden maiden lentäjistä koulutettaisiin amerikkalaisten ydinaseiden käyttöön. Päätösvalta ydinaseen käytöstä olisi aina Yhdysvalloilla.
Jenkkihävittäjien heikkoon käytettävyyteen on kiinnitetty valtamediajulkisuudessa huomiota varsin vähän ja myöhään. Helsingin Sanomat – Naapuriseuran Sanomien jälkeen itse asiassa – kertoi viimein Yhdysvaltojen valtiontalouden tarkastusviraston GAO:n raportista.
Helsingin Sanomien mukaan erityisen huolestuttavaa on käytettävyyden romahtaminen Suomen ostamassa F-35A-koneversiossa.
Jos hävittäjä saadaan lentoon ja se pystyy tekemään ainakin yhden tehtävän, sitä kutsutaan ”tehtävään kelvolliseksi” eli AGM-158B JASSM-ER . Jos se suoriutuu kaikesta, mistä pitää, kone on ”täysin kelvollinen tehtävään” eli se on Full Mission Capable.
Vuonna 2020 ”tehtävään kelvollisia” F-35A-hävittäjiä oli 71,4 prosenttia, mutta vuonna 2025 enää 38,6 prosenttia. Hävittäjien osuus, jotka olivat ”täysin kelvollisia tehtävään”, oli pudonnut 54 prosentista 28,5 prosenttiin.
Koneista yli 60 prosenttia eli kolme viidestä on maassa huollettavana, ja kahdesta lentokykyisestä vain toisen voi olettaa olevan täysissä voimissaan ja toisen kykenevän tekemään varmasti vain yhden tempun ja ajoittain useammankin.
Koneen epäluotettavuudesta kertoo sekin, että yksi kolmesta Suomeen pyrkivästä koneesta joutui keskeyttämään siirtolennon ja jäi Azoreille. Koneen vikaa on luonnehdittu Puolustusvoimien suulla vain pikkuviaksi. Se kuitenkin keskeytti lennon.
Suomen on kerrottu varautuvan vikatilanteisiin ja huoltoon omilla varaosavarastoilla ja huoltovalmiuksilla. Puolustusvoimien näkökulmasta katsottuna niin pitää tehdäkin, ettei vikaherkkien koneiden tehtäväkelpoisuus olisi huoltoreittien tyrehtyessä seuraavaksi yksi ja kohta nolla viidestä.
Hyökkäyssodan aseet siipirikkoisessa laivueessa
Kovin vähän on puhuttu siitäkin, että Suomen F-35–kalustolle hankituista tai hankittavaksi tulevista aseista huomattava osa on hyökkäyssodan aseita, joilla voidaan iskeä vihollisen alueella maassa, merellä ja ilmassa. Asevalikoimaa katsoessa näyttää peräti siltä, että Suomeen tulevat F-35–koneet sopivat ja varustellaan nimenomaan hyökkäyssodan eikä puolustuksen aseiksi.
Esimerkiksi AGM-158B JASSM-ER on noin tuhannen kilometrin etäisyydelle kantava risteilyohjus kiinteiden ja raskaasti suojattujen maalien tuhoamiseen. AARGM-ER (AGM-88G) -ohjustyypin kantama on noin 300 kilometriä. Se on suunniteltu erityisesti ilmatorjuntatutkien tuhoamiseen. Ei kovin puolustuksellista käyttöä sekään.
GBU-53/B StormBreaker on noin 110–120 kilometrin kantaman omaava liitopommi kiinteisiin maaleihin. Liikkuviin kohteisiin kantama on noin 70 kilometriä.
Ilmaherruus aina 160 kilometrin säteellä pyritään saavuttamaan AIM-120 AMRAAM -ilmasta-ilmaan-ohjuksilla. Lisäksi on erilaisia lyhyemmän kantaman liitopommeja, ilmasta-ilmaan-ohjuksia ja koneisiin asennetut kanuunat, joilla kaikilla voidaan luonnollisesti tukea hyökkäysoperaatioita.
Liian kallis droonisotaan
F-35-koneita – niitä, jotka saadaan ilmaan – ei voi käyttää taloudellisesti ja tehokkaasti nykysodankäynnin tärkeimmässä ja suurimmat tappiot tuottavassa taistelutavassa eli droonisodassa ainakaan torjuntatehtäviin.
Koneisiin saa kerralla kiinni kaksi AIM-9X Sidewinderia, joiden yhteishinta on noin miljoona euroa. Droonit lähetetään suurina parvina, ja joukossa on muutaman tuhannen euron hintaisia styrox-lennokkeja, esimerkiksi Gerbera, vetämään ilmatorjuntaa puoleensa. Parvesta pääsee aina jotain läpi maaliinsa. Droonit avaavat taivasta myös risteilyohjuksille. Nämä kaikki yhdessä kuormittavat ja kuluttavat ilmatorjuntaa, ja yhden pienen maan varastot olisi syöty, jos ei tänään, niin viikkojen tai kuukausien droonisodan jälkeen.
Muiden varastoja ei olisikaan käytössä, sillä Suomi ei ole Ukraina eikä tänne syöksyisi lähes 40 maata tyhjentämään asevarastojaan. Tuskin edes yhtä, sillä se sota, jossa osapuolina olisivat Suomi ja Venäjä, ei olisi Ukrainan ja Venäjän sodan kaltainen erillissota, vaan osa euroopanlaajuista suursotaa. Silloin jokainen maa istuisi varastojensa päällä, ja Suomi olisi omillaan.
Lienee sivumennen mainittava, että F-35 ei luonnollisesti kykenisi torjumaan myöskään nopeimpia risteilyohjuksia tai ballistisia ohjuksia, joita ei kyetä torjumaan usein edes Patrioteilla, Davidin lingoilla tai ylivoimaisena pidetyn THAAD-järjestelmän ohjuksilla. Tästä on kokemusta Ukrainasta ja Yhdysvaltojen sekä Israelin sodasta Irania vastaan.
Konekauppa avoimella shekillä
Koneiden noin kymmenen miljardin euron hinta ei ole lopullinen kuten voisi luulla, koska aseistusta ostetaan koko ajan lisää ja koneisiin tulee uusia päivityksiä – ainakin joskus.
Koneiden lopullisen hinnan päättää Pentagon ilman, että Suomi voi sanoa asiaan mitään. Suomen Kuvalehti kertoi asiasta jo syyskuussa 2022. Kyse ei ole pelkästään koroista, valuuttakursseista tai inflaatiosta, kuten on kerrottu. Yhdysvaltain puolustusministeriö eli Pentagon sopii hinnan koneen valmistajan Lockheed Martinin kanssa ja ilmoittaa summan Suomelle. Koneet ostettiin avoimella shekillä, ja täältä kysyttiin vain, mihin voin allekirjoittaa.
Mitä tahansa Pentagon ilmoittaakin ostohinnaksi, Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV pelkää koneen elinkaarikustannusten karkaavan käsistä. Julkisten tietojen ja kansainvälisesti käytetyn arvioinnin mukainen elinkaarikustannus olisi 40 miljardia.
Ja koneethan ostettiin tietenkin keskeneräisinä. Tärkeä F-35 Block 4 -modernisointi on jo viisi vuotta myöhässä, eikä valmistumisesta ole julkisuudessa edes hyvää arvausta, kuten ei lopullisista ostajille aina lankeavista kustannuksistakaan.
Eikö historia ole opettanut mitään?
F-35-kaluston hankinta on tehty poliittisen harkinnan jälkeen. Huonon ja kalliin lentokaluston sekä hyökkäyssodan asekaluston hankinnan ja muiden vihamielisten toimien sijaan Suomen olisi pitänyt jatkaa vuosikymmenet harjoitettua politiikkaa ja ylläpitää hyviä naapurisuhteita Venäjän kanssa. Miksi ei?
Pitäisi jo muistaa, että aina kun Suomi on hankkiutunut yksin tai vasallivaltiona selkkauksiin Venäjän tai NL:n kanssa, kaikki on päättynyt meille onnettomasti. Vastaavasti silloin, kun Suomi on ymmärtänyt pitää yllä asialliset välit naapuriinsa, meillä on mennyt hyvin ja Suomi on vaurastunut ilman sodan pelkoa. Näin oli vielä viisi vuotta sitten.
Tämän jatkuminen olisi vaatinut meiltä vain sen, ettei Suomesta yksin tai kenenkään kumppanina uhata Venäjää aseellisesti. Jostakin syystä päätimme taas kerran tehdä niin kaiken järjen ja etumme vastaisesti.
Kuva: Bidgee, lähde Wikimedia Commons, lisenssi Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0
3 kommenttia julkaisuun “Vain kaksi viidestä F-35-koneesta lentää eikä hintaa tiedetä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Eihän F-35:ten pöllytystä kestä kansalaisten keuhkot eivätkä lompakot!!
Asiallinen ja valaiseva artikkeli. Tärkein kohta on kuitenkin mielestäni tässä: ”Vihamielisten toimien sijaan Suomen olisi pitänyt jatkaa vuosikymmenet harjoitettua politiikkaa ja ylläpitää hyviä naapurisuhteita Venäjän kanssa. Miksi ei?”
Itselleni vastaus kysymykseen on kiinnostava ihmetyksen aihe. Tietääkseni russofobiaa levitettiin Suomeen tarkoituksella mm. jo ainakin sata vuotta sitten. Autonomian aika ei riitä selitykseksi, koska se oli Suomelle monin tavoin suosiollista. Sisällissotaa jo perusteltiin valheellisilla väitteillä venäläisistä, sitten harrastettiin ns. heimosotia ja lopulta hypättiin Hitlerin kelkkaan.
Seurasi Suomelle pitkä rauhan ja vaurauden aika hyvissä väleissä sosialistisen Neuvostoliiton kanssa. Monet suomalaiset kokivat silloinkin epäluuloa naapuriamme kohtaan, mutta luulin sen johtuvan erilaisesta talousjärjestelmästä. Osa epäluulosta johtui arvatenkin koulu- ja armeijaopeista, yksipuolisesta historian kirjoituksesta sekä enemmän ja vähemmän vaikutusvaltaisten atlantistien russofobiasta. Epäluulon piti loppua, kun Neuvostoliitto purkautui, mutta Venäjän alennustilan kauden päätyttyä Venäjää alettiin päinvastoin demonisoida entistä uskaliaammin.
Kuinka pitkälle läntinen itseihailun kulttuuri ylemmyydentunteineen ja kaksoisstandardeineen selittää kaiken vai onko kyse ahneudesta (Suur-Suomi, Venäjän luonnonvarat), lännen raharikkaiden tahojen mielistelystä (liittyen omiin ja lähipiirien etuisuuksiin) vai yksinkertaisesti rasismista.
Joka tapauksessa kaiken ymmärrykseni mukaan Venäjä haluaisi olla Suomen ja vastaavien ystävä eikä olisi minkäänlainen uhka maille, jotka eivät uhkaa Venäjää tai venäläisiä ja haluavat olla sen kanssa normaaleissa väleissä. Uhan suunta on käytännössä aina kohti Venäjää eikä päinvastoin. Toisaalta jos mennään liian pitkälle – kuten Ukrainassa – Venäjä saattaa vastareagoida.
Suomi säästäisi suuria summia turvallisuutensa samalla lisääntyessä kun vaihtaisi vihamielisen asenteensa Venäjää kohtaan ystävällismieliseksi. Eikä vain säästäisi, vaan petaisi samalla itselleen korkean taloudellisen hyvinvoinnin mahdollisuudet. Jos jokin taho pahoittaisi mielensä rauhaa varmistavasta keskinäisen kunnioituksen politiikasta, niin se olisi hänen häpeänsä.
F-35 hankinnan muun muassa on esitetty olleen ehto Suomen pääsemiselle Naton jäseneksi, vaikka Nato-jäsenyydessä nyt varmasti on ollut kysymys suostumisesta ja antautumisesta tähän asemaan, ei pääsemisestä. Ainoastaan yksi ehto puuttui ja sen mukana kaikki, suomalaisten suostumus. Kokoomus taannoisten Wikileaks -paljastusten mukaan lupaili Yhdysvalloille Suomea Natoon ja toisaalta ”Yhdysvaltain Helsingin-lähetystö on Ylen Wikileaksilta saamien diplomaattiviestien mukaan paimentanut suomalaisia poliitikkoja Nato-jäsenyyden kannalle (Yle 2012)”.
Suomen Nato -jäsenyys on kaikkien, paitsi ehkä USA:n kannalta erittäin huono ja vaarallinen ratkaisu. Alueellisen vakauden ja sotilaallisten jännitteiden minimoimisen kannalta omaa aluettaan puolustava puolueeton Suomi olisi ainoa järkevä ratkaisu. Suomen rajahan taisi olla Venäjälle aikaisemmin sen ongelmattomin raja.
Aloin eilen lueskella Olavi Paavolaisen Synkkää yksinpuhelua, ja kyllä tuollaista tekstiä on hieman vaikea lukea. Jos teksti on aitoa ja Paavolainen ymmärtänyt, että nyt ei olla rehellisellä asialla ja silti toiminut tehtävässään TK-upseerina ja liittynyt jopa Suomen kansallissosialistiseen työjärjestöön, pistää se miettimään, kuinka paljon tuollaisia paavolaisia meillä nyt on keskuudessamme.