Heikki Talvitie Naapuriseuran Sanomille

Avoin kansalaistoiminta tarpeen vihan hillitsemiseksi

Naapuriseuran Sanomat esitti Suomen Moskovan suurlähettiläänä toimineelle Heikki Talvitielle nipun nykyistä tilannetta koskevia kysymyksiä. Vastauksessaan Talvitie korostaa avoimen kansalaistoiminnan ja erityisesti kulttuurin merkitystä, kun yritetään raottaa suljettuja ovia.

”Niin kauan, kun rajoitukset merkitsevät sitä, että kanssakäyminen ei ole mahdollista, niin vihan välttämiseksi voidaan toimia esimerkiksi venäläisen kulttuurin ja sen saavutusten esilletuomisessa”, Talvitie kirjoittaa.

Heikki Talvitien kirje kokonaisuudessaan:

Suomen ja Venäjän ja aikoinaan Suomen ja Neuvostoliiton yhteiskuntien toiminnot, niiden käytännöt ja niiden koot ovat niin erimittaisia, että on tarvittu erityinen seura, joka on aktiivisesti toimittanut ja välittänyt tietoa siitä, mitä ja miten on ollut mahdollista harjoittaa kansalaistoimintaa naapurimme kanssa. Sotien jälkeen oli saatava keskinäinen epäluottamus ja vihollisuus käännettyä yhteistyölle otolliseksi ja vaikka tätä suunnanmuutosta pyrittiin avustamaan poliittisen johdon kautta, niin kaikkein tehokas näyttö yhteistyön edullisuudesta oli vähitellen vilkastunut kauppa ja sen Suomeen tuottama vaurauden lisäys. Sotien jälkeen tämä oli välttämätöntä hävityn sodan aiheuttaman konjunktuurin vallitessa. Sotien jälkeen Suomessa oli ymmärrettävästi varauksellisuutta ja myös vihamielisyyttä Neuvostoliittoa kohtaan. Siitä päästiin vähitellen selvemmille vesille kulttuuriyhteistyön sekä kaupan ja teollisen yhteistyön kautta. Suomen kansalaisten suurin osa sai aikaa totutella uuteen konjunktuuriin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen oltiin taas uudessa tilanteessa. Piti totutella siihen, että naapurina oli Venäjä, jonka talous horjui vanhan systeemin lakattua toimimasta ja uutta vasta luotaessa.

Ystävyys-sana poistettiin seuran nimestä

Suomi-Neuvostoliitto-Seura muuttui Suomen ja Venäjän Kansojen Ystävyysseuraksi (SVYS ). Jonkin ajan kuluttua seuran jäsenistö sai äänestää siitä, jätetäänkö sana ystävyys seuran nimestä pois. Kun ystävyys Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa oli saanut pakonomaisia sivuvivahteita, niin jäsenistön enemmistö lähti siitä, että seuran nimi muutettiin Suomi-Venäjä-Seuraksi.

Suomi-Venäjä-Seura on ollut pitkään paitsi vapaan kansalaistoiminnan moottori Suomen ja
Venäjän suhteissa, niin se on tuottanut viranomaisille, lähinnä opetus- ja kulttuuriministeriölle, ne kaaderit, joiden varassa isot projektit kuten Kulttuuriforum ja Suomalais-ugrilainen yhteistyö on voitu toteuttaa.

Ukrainan kriisi tuotti sitten vuodesta 2014 Euroopan unionin pakotteet Venäjälle ja Venäjän
tietyille kansalaisille. Suomi EU:n jäsenenä on toteuttanut täysimääräisesti nämä pakotteet.

Suomi lisäsi pakotteita omaehtoisesti

Aluksi Suomen viranomaisilla oli se ajatus, että pakotteiden rajatessa virallista kanssakäymistä, niin tässä oli kansalaistoiminnan mahdollisuus paikata syntynyttä tyhjiötä. Varsin nopeasti kävi ilmi, että virallisten suhteiden alan kaventuessa myös kansalaistoiminnan mahdollisuudet aktiiviseen yhteistyöhön kaventuivat.

Ukrainan sodan alettua 24.2.2022 lännen pakotteet voimistuivat ja Ukrainan avustaminen kestää sodan rasitukset tuli lännen politiikan perustaksi. Näin myös Suomessa. Suomi ei myöskään enää seurannut pelkästään EU:n pakotelinjaa, vaan esim. Saimaan kanavan sulkeminen ja junaliikenteen lakkauttaminen Suomen ja Venäjän välillä oli Suomen omaehtoisia toimenpiteitä. Henkilöliikenteen rajaaminen ja muutenkin suhteiden intensiteetin alentaminen vain välttämättömään iski vapaaseen kansalaistoimintaan erittäin rajusti.

Suomi-Venäjä-Seura joutui myös omalta osaltaan virittämään toimintansa Suomessa vallitsevaa Venäjä-kuvaa vastaavaksi. En puutu tässä yksityiskohtiin, mutta seuralle on ollut keskeistä avustaa myös omalta osaltaan Ukrainaa sen puolustaessa suvereenisuuttaan. Aktiivinen yhteistyö Venäjän valtiollisten tai yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa on melkein poikki.

Ei siis ole ihme, jos Suomessa on ollut ihmisiä, joiden mielestä Venäjän täydellinen eristäminen suomalaisten todellisuudesta ei pitkän päälle toimi Suomen valtiollisten etujen, mutta ei ennen kaikkea vapaan kansalaistoiminnan edun mukaisesti. Täten on syntynyt erilaisia ajatuksia toteuttaa sellaista toiminnallista aktiviteettiä, joka ottaa huomioon nykyiset rajoitukset, mutta pyrkii myös välttämään siihen luontaisesti kuuluvat ylilyönnit.

Venäjän tuntemus Euroopassa on tasolla, jossa vain pelko ja viha vallitsevat. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka edelleen lukevat venäläisiä klassikkoja ja kuuntelevat venäläistä musiikkia. Kun Venäjän johtohenkilöiden toimintoja ja arvostuksia mitataan, niin Pushkinin Boris Godunov oli tarkoitettu yleispäteväksi katsaukseksi Venäjän valtiaiden vaikeuksista hallita tätä laajaa maata ja sen kansalaisia ja tuon ajan ulkomaisia interventionisteja, jotka silloin olivat ruotsalaisia ja puolalaisia.

Siten keskustelu La Scalan oopperan moraalista sen alkaessa oopperakautensa Musorgskin
säveltämällä oopperalla Boris Godunov meni täysin väärään osoitteeseen ja osoittaa, että Venäjän tuntemus Euroopassa on tasolla, jossa vain pelko ja viha vallitsevat.

Suomi oli varsin aktiivinen ennen Ukrainan sodan alkua toimiessaan fasilitaattorina Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän johtajien välillä. Presidentti Sauli Niinistö toimi tässä konjunktuurissa Suomen etujen mukaisesti pyrkien saattamaan suurvallat keskusteluyhteyteen keskenään.

Ukrainan sodan alettua Suomen yleinen mielipide muuttui varsin nopeasti ja sen seurauksena mielipiteet turvallisuuden hakemisesta Nato-jäsenyyden kautta vahvistuivat myös eduskunnassa. Hallitus ja presidentti ottivat tämän mielipiteen poliittisena faktana ja siten aloitettiin prosessi, joka veisi Suomen Naton jäseneksi.

Suomelta vietiin liikkumatila tyystin

Nyt olemme siinä tilanteessa, että Turkin ja Unkarin asenteet Suomea ja sen arvopolitiikkaa
kohtaan ovat viivästyttäneet hakuprosessia ja vieneet Suomelta liikkumatilan tyystin.

Siinä vaiheessa, kun Suomen Nato-jäsenyys tulee mahdolliseksi, niin meillä on tietenkin
mahdollisuus avata uudelleen liikkumavaraamme riippuen siitä, kuinka itsenäistä Nato-politiikkaa Suomi kykenee ja haluaa tehdä.

Toinen mahdollisuus on sitten se, että Suomen ja Venäjän raja jää ei rautaesiripun kaltaiseen
tilanteeseen vaan muurin varjoon, jonka vierellä ei ruohokaan kasva.

Mekin olemme hakemassa Ukrainalle turvallisuutta tilanteessa, jossa Ukrainan yhteiskunta on totaalisen hävityksen uhan alla. Sodan eskaloituminen ei ole yksiselitteisesti meidänkään
turvallisuutemme edun mukainen, sillä tuhot ja rauniot muuallakin kuin Ukrainassa ovat sen
mahdolliset seuraukset.

Avoimesti ja ihmisyyden nimissä

Siksi on hyväksi, jos suomalaisessa yhteiskunnassa on toimijoita, joiden avoin tarkoitus on välttää vihan lietsomista Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Niin kauan, kun rajoitukset merkitsevät sitä, että kanssakäyminen ei ole mahdollista, niin vihan välttämiseksi voidaan toimia esimerkiksi venäläisen kulttuurin ja sen saavutusten esilletuomisessa.

Sergei Rahmaninovin syntymästä on tänä vuonna kulunut 150 vuotta. Oli aivan upeaa, että Radion sinfoniaorkesterilla oli ohjelmistossaan Rahmaninovin ensimmäinen sinfonia.

Tässä olen nyt esittänyt joitakin ajatuksia siitä, mitä nykytilanteessa voidaan venäläisen kulttuurin ja venäläisen ihmisen arvokkuuden hyväksi tehdä. Siksi kaikki se yhteisöllinen toiminta, jota Suomessa avoimesti ja ihmisyyden nimissä tehdään, on tervetullut lisä suomalaiseen monikulttuurisuuteen, joka on jopa valtiovallankin taholta ilmoitettu päämääräksemme.

Heikki Talvitie, Espoossa 30.1.2023

Heikki Talvitien ura

Viipurissa vuonna 1939 syntyneen Heikki Talvitien diplomaattiura on mittava ja monipuolinen. Hän aloitti ulkoministeriön palveluksessa vuonna 1964. Talvitie toimi suurlähettiläänä Belgradissa 1984, Moskovassa 1984–1992 ja Tukholmassa 1996–2002.

Suurlähettilään tehtävien lisäksi Talvitie on toiminut Haagin lähetystössä ja YK-edustajistossa New Yorkissa. Hän on ollut mm. EU:n erikoisedustajana Kaukasiassa ja ETYJ:n erikoislähettiläänä Georgiassa.

Vuosina 2002–2014 Talvitie Suomi–Venäjä-Seuran puheenjohtaja ja seuran valtuuston puheenjohtaja vv. 2014–2016. Venäjän presidentti Vladimir Putin palkitsi Talvitien ”Ystävyyden kunniamerkillä” elokuussa 2014.

Heikki Talvitietä pidetään ehkä merkittävimpänä Neuvostoliiton ja Venäjän asiantuntijana Suomessa.

KOMMENTTI

Heikki Talvitien vastaus toimituksemme kysymyksiin kannattaa lukea tarkasti, ehkä pariin kertaan. Kokeneen diplomaatin kynä ei piirrä löysiä kirjaimia. Teksti on tiivis kuvaus Suomen tämän hetken tilanteesta ja kuin ohimennen myös Euroopasta.

Heikki Talvitie on Venäjän, sen kulttuurin ja venäläisen ajattelutavan syvällinen tuntija. Hän kannustaa hyvän naapuruuden puolesta työtä tekeviä yhteisöjä avoimeen, ihmisyyttä korostavaan toimintaan. Luen tekstistä myös varoituksen. Jos ei toimita viisaasti, Suomen ja Venäjän raja voi tulla muuriksi, ”jonka vierellä ei ruohokaan kasva”.

MAUNO SAARI