Veijo Murtomäki
Miten ihmeessä moinen on mahdollista, että Muurame on ensimmäisen
”suomalaisoopperan” maailman kantaesityksen tapahtumapaikka?
Selitykseksi löytyy kaksi seikkaa: ensiksikin keskisuomalainen, vuonna 2019 perustettu Muuppera eli Muurame Ooppera on pieni kokeiluihin valmis ennakkoluuloton ryhmä. Toiseksi: liikkeellä on vähintään 140 oopperaa ohjannut Ville Saukkonen, joka on erikoistunut oopperaohjelmiston harvinaisuuksien esiin kaivamiseen.
Nyt Saukkosen valinta oli osunut onnellisesti Carl Ludvig Lithanderin (1773–1843) laulunäytelmään tai yksinäytöksiseen oopperaan ”Säckpiparen” eli ”Säkkipillinsoittaja”.
Teosta ei esitetty Lithanderin elinaikana. Sävellysvuotta (1810–20-luku?) eikä tekstin kirjoittajaa tunneta. Joten ooppera lienee herännyt vasta nyt henkiin Ruususen unestaan 200 vuoden hiljaisuuden jälkeen.
Säveltäjän toinen ooppera ”Lantara eller målaren in pant på krogen”, ”Lantara tahi Maalari panttina kapakassa” esitettiin vuonna 1817 Tukholmassa, mutta sen nuotit ovat pääosin kadonneet.
Uudessakaupungissa syntynyttä, mutta 16-vuotiaasta Ruotsissa elänyttä Bernhard Henrik Crusellia (1775–1838) on pidetty ensimmäisen suomalaisoopperan säveltäjänä. Laulunäytelmä ”Lilla slafvinnan” eli ”Pieni orjatar” esitetiin Tukholmassa valmistuttuaan 1824 – ja Saukkonen on ohjannut senkin.
Carl Ludvig Lithander on suomalaissukuinen vain Kyrössä syntyneen isänsä puolelta. Isä toimi kirkkoherran virassa tuolloin vielä Ruotsin vaikutuspiiriin kuuluneessa Noarootsissa Hiidenmaalla. Toisaalta voidaan sanoa, että Crusell ja Lithander olivat molemmat sekä syntyessään että myöhemmässä elämässään pääosin Ruotsin valtakunnan alamaisia, joten ensimmäisyydellä ei liene niin suurta väliä.
Carl Ludvig oli vanhin musiikillisesti lahjakkaassa sisarusparvessa, josta pikkuveli Fredrik Lithander toimi säveltäjänä Turussa ja Pietarissa. Carl Ludvigilla oli sangen vaiherikas elämä: hän opiskeli Tukholmassa, jossa teki myös sotilasuraa, sekä vaikutti opettajana ja juhlittuna pianistina lisäksi Lontoossa ja keski-Euroopassa, kunnes päätyi urkuriksi Greifswaldiin.
Lithanderin pianomusiikkia arvostettiin aikanaan, ja etenkin hänen
kaksi erinomaista pianosonaattiaan ansaitsevat yhä esilläpidon.
Käsillä oleva ”Säkkipillinsoittaja” on maagisia aineksia sekä runsaasti dialogia sisältävä seikkailu- ja satuooppera, joka tapahtuu Palermon lähellä kreivittären maatilalla. Juoni on fantastinen ja aluksi hieman vaikeasti hahmotettava.
Tuntuvasti typistettynä kyse on kahdesta parista, joiden puolisoita luullaan kuolleiksi. Kreivitär (Vampira) Fiametta kaipaa kuolleeksi uskomaansa, kovassa merenkäynnissä kadonnutta kreivi (Dracula) Bellamoria. Aatelinen Florido (Cesare) rakastaa yhä merirosvojen kynsiin joutunutta Lauraansa. Niinpä molemmat rakkaansa menettäneet, Fiametta ja Florido, aikovat mennä naimisiin, sillä samanlainen kohtalo yhdistää heitä.
Erinäisten vaiheiden jälkeen käy kuitenkin ilmi, että neitokainen Camilla (Magenta) on itse asiassa Laura ja että säkkipillinsoittaja Carlini (Caligari) on kreivi Bellamor. Välillä vouti Basto vokottelee turhaan Camillaa. Camilla testaa Floridon uskollisuutta käärmeen suudelmalla. Floridon uskottu Macarillo (Nosferatu) julmistelee maukkaasti.
Lopuksi koettelun kestäneet alkuperäiset parit voivat palata yhteen.
Ohjaaja Ville Saukkonen oli päättänyt tehdä oopperasta halloween- ja kauhuoopperan. Ihmettelin sitä hieman etukäteen, mutta ratkaisu toimi mainiosti, sillä kysymys ei ollut pelottelusta, vaan hupaisasta leikistä hautausmaa-, pääkallo- ja hautakivikohtauksineen, asianmukaisine asuineen sekä tunnelmaa tukevine valaistusratkaisuineen. Alussa solmussa oleva rakkaustarina yhdistyy oivallisesti jännitysmomentteihin ja loppuratkaisun odotteluun.
Musiikista vastasi kvartetti Celestiasta kvintetiksi laajennettu kamarikokoonpano. Näin pienellä yhtyeellä ei luonnollisesti saavuteta täysiä orkestraalisia tehoja, mutta yllättävän sulavasti muusikot selvisivät osuuksistaan, etenkin kun sitä täydensi Andras Szabón ryhdikäs piano-osuus.
Kuoro lauloi vakuuttavasti ja solistit selvisivät vaativista tehtävistään pääosin tyydyttävästi.
Kreivitär Fiametta (Iida Kattelus) sekä aatelismies Florido (Panu Skyttä) taistelivat urhoollisesti Mozartin Constanzen ja Idomeneon isojen aarioiden tasoisten vaikeuksien kanssa. Itse musiikin sisältö kävi selväksi, mikä on pääasia. Parhaiten onnistuivat Bellamoren (Heikki Niininen) ja Macarillon (Jukka Puustinen) osuudet.
Musiikillisen toteutuksen ilmeisistä ongelmista tärkeintä oli se, että tämä ooppera saatiin nyt ensi kertaa kokonaisuutena esille Jani Kyllösen nuotinnoksena sekä Kati Malilan ja muiden suomennoksena.
Kävi ilmi, että oopperan aiempien arvioitsijoiden, jotka tuskin tunsivat teosta juurikaan, hieman vähättelevät kommentit on nyt syytä unohtaa, sillä Lithanderin teos on hyvin sävelletty; Mozartin, Beethovenin ja Weberin tuntumaan tuleva saavutus, jonka soisi vielä kuulevansa ja näkevänsä isomman muusikkokunnan toteuttamana Helsingissä.
Tämä oli maineteko. Toivoisinkin Suomen musiikinhistorian tuntijoiden ja oopperan ystävien pääsevän punnitsemaan teosta oman kokemansa perusteella, jotta teoksen paikka voitaisiin määritellä musiikinhistoriassamme entistä paremmin ja ilman ennakkoluuloja.
Yllä esityksen 13.9.2026 arvio. Jäljellä olevat esitykset ke 16.9. klo 18, la 19.9. klo 18 ja su 20.9. klo 14 Muuramen kulttuurikeskuksen Muuramesalissa.
Kuvat: Veijo Murtomäki