NÄIN KIINASTA TULI VIHOLLINEN
Jokainen uutisia seuraava suomalainen on voinut panna merkille, että mediassa Kiina näyttäytyy yhä voimakkaammin ainoastaan
Jokainen uutisia seuraava suomalainen on voinut panna merkille, että mediassa Kiina näyttäytyy yhä voimakkaammin ainoastaan
Kiinan presidentti Xi Jinping palasi kotiinsa Moskovasta. Viikon ajan on kuultu lännen vähätteleviä arvioita vierailun
Miltä tuntuu, kun suuri tavoite ollaan saavuttamassa? Valtamediamme mukaan oikein hyvältä. Naton valvontakoneet liitävät pitkin
Naapuriseuran Sanomat julkaisee superjuttuja, poikkeuksellisen kiinnostavia ja perusteellisia artikkeleita aina silloin, kun sellainen on saatavissa.
MTV:n uutiset klo 19 kertoi 21.3.2023, että itärajayhteistyöhön käytettiin 30 vuoden aikana lähes miljardi euroa.
Vähävaraiset ihmiset eivät voi tinkiä enää mistään. Se on mahdotonta, kun rahaa ei ole. Malmilla
Muuan peruskoulunopettaja on Uuden Suomen verkkolehden sivuilla saanut mukaansa joukon keskustelijoita, joilla on yhteinen nimittäjä,
Naapuriseuran Sanomien Moskovan kirjeenvaihtajan kaima on pyhimys. Vasili Autuas syntyi hurskaaseen talonpoikaisperheeseen Jelohovan kirkkokylässä lähellä
Juha Hytönen -niminen henkilö on julkaissut minua ja Naapuriseuraa koskevan kirjoituksen Uuden Suomen verkkolehdessä. Yksi
Venäjämieliset kokoontuivat maailmaa pelastamaan Naapuriseuran mies Moskovassa, nimimerkki Vasili, kirjoittaa innostuneesti russofiilien kansainvälisestä kokouksesta. Innostuksen