Putinilla jo 49. tapaaminen Yhdysvaltain presidentin kanssa
Venäjän presidentti Vladimir Putin on 25-vuotisen uransa aikana tavannut viisi eri Yhdysvaltain presidenttiä. Perjantainen tapaaminen
Kotimaan ja kansainvälinen politiikka
Venäjän presidentti Vladimir Putin on 25-vuotisen uransa aikana tavannut viisi eri Yhdysvaltain presidenttiä. Perjantainen tapaaminen
Sveitsi teki vuonna 2021 päätöksen 36 amerikkalaishävittäjän tilaamisesta.
Varsin tunnettu tosiasia on, että USA:ssa sosiaaliturva on repaleista esimerkiksi Suomeen verrattuna ja että osittain siihenkin liittyen tuloerot USA:ssa ovat suuret.
”Tulosta pidettiin Donald Trumpin tyylisen nationalismin nousun testinä”
Vaalien siirto-operaatio venkoiluineen näyttää johtavan ojasta allikkoon.
Azovin natsipataljoona on muutettu Ukrainan National Guard Groupiksi eli Ukrainan kansalliseksi kaartiksi.
Lavrov kuittasi haastattelussa Stubbin ulostulot, joiden mukaan Venäjän kanssa on avattava jonkinlaiset yhteydet.
Kiovan taloudessa on aukko, jota veronkorotuksilla tai länsimaisilla lahjoituksilla ei voida täyttää.
Mielipidepolitiikalla ei ole mitään tekemistä ammatillisen otteen kanssa.
Yhdysvaltojen presidentinhallinto kertoo tehneensä erillissopimukset Mustanmeren laivaliikenteestä Ukrainan ja Venäjän kanssa. Tavoitteena on turvata merenkulku ja estää energialaitoksiin kohdistuvat hyökkäykset.