Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler todettiin hulluksi liian myöhään. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on todettu hulluksi, ajoissa tai liian myöhään. Kumpikin nousi valtaan demokraattisesti. Samoin kuin tämän hetken pahin kansanmurhaaja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.
Demokratia sen nykymuodoissaan tulisi lopettaa hullujen aiheuttamien sotien lopettamiseksi.
***
Yhdysvalloissa presidentiksi nousee aina se, jonka takana on eniten rahaa. Kun Trump poistuu, tilalle tulee hänen inkarnaationsa, samasta syystä. Israelissa Netanjahun todennäköisin seuraaja on yhtä fanaattinen kuin hän, tai vielä tappavampi sionisti.
”Pyhä maa” on esimerkki valtavan propagandan ja rahan voimasta, demokraattisesta vaihtoehdottomuudesta, kansallisesta psykopatiasta. Jo pääministeri Golda Meir sanoi sen: Israel on Masada-kompleksin vallassa.
Masada on vuori, jonne juutalaiset aikoinaan pakenivat roomalaisten piiritystä.
***
Nykyisen demokratian suurin ongelma on vaalien tiheys. Vaalien harventaminen olisi askel kohti parempaa. Tämähän on sarkasmia, mutta kuitenkin: nyt tiheät vaalit tarkoittavat, että heti kun voitto on saavutettu, alkaa seuraaviin vaaleihin valmistautuminen molemmin puolin.
Suomessa nykyinen demokratia merkitsee, että oppositiolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin seuraaviin vaaleihin tähtääminen. Hallitus, kuinka surkea tahansa, saa istua vastaamassa opposition tyhjiin kysymyksiin tyhjällä puheella.
Ennen vanhaan, huonomman demokratian aikana, presidentti saattoi runnata kuviot uuteen uskoon. Syntyi esimerkiksi pääministeri Martti Miettusen hätätilahallitus, kun maassa oli katastrofaalisesti 80 000 työtöntä. Nyt työttömiä on nelinkertaisesti, mutta hätätilasta ei tietoakaan.
Maa vajoaa vajoavan Euroopan mukana. Tässäkin olemme kärjessä. Suomi tarvitsisi asiantuntijahallituksen estämään kaikkein pahimman toteutumisen, totaalisen laman. Mutta tämän mahdollisuuden nykyinen demokratia estää.
Enemmistödemokratia on parlamentarismin irvikuva. Nämä kaksi sataa kansan valitsemaa istuvat hillotolpillaan irrallaan todellisuudesta hyvin tietäen, että heidän paras saavutuksensa on hyvä palkka kaikkine etuineen. Ja eläke.
***
Paras hallitsemisen muoto olisi valistunut diktatuuri. Ajatus ei ole minun. Eikä se ironia, että diktaattori tulisi valita määräajaksi.
Presidentti Urho Kekkonen oli diktaattori. Hänet valittiin määräajoiksi huonolla demokratialla. Jatkoaikojen päätyttyä maa ajautui vähitellen hunningolle.
Uutta Kekkosta ei ole näköpiirissä, paha kyllä. Tai hyvä, jos katsotaan nykyisiä kandidaaatteja. Ajatellaan pääministeri Petteri Orpoa valtiaana, jolta hän pyrkii kuulostamaan ja näyttämään.
Maastapako olisi kansalaisten ainoa vaihtoehto. Sama koskee presidentti Alexander Stubbia, mailmaa kiertävää hurmuria, tyhjänpuhujaa. Se tarina ei pääty hyvin, maan kannalta. Muutoin kyllä.
Entä demokratia muualla maailmassa?
Trump aloittaa uusia sotia voidakseen lopettaa ne. Hän johtaa sotien aloittamisen ja lopettamisen maailmantilastoa aloittamalla sodan toisensa jälkeen ja lopettamalla ne, kun tulee turpiin.
Pääministeri Netanjahu taas tekee kaikkensa sotien jatkumiseksi ettei joutuisi valtaistuimelta kiven sisälle. Hän haluaa toteuttaa vanhatestamentaalisen Suur-Israelin maksakoon se sitten vaikka mitä, kuten kolmannen maailmansodan.
Parasta ja pahinta mitä demokratia saa aikaan, on sekasorto.
Demokraattisesti valittujen diktaattoreiden ei tarvitse olla huolissaan siitä, että he ovat murhanneet satoja tuhansia tai miljoonia ihmisiä. Jos he joutuisivat oikeuden eteen, heidät tultaisiin toteamaan hulluiksi eli mielisairaiksi, siis syyntakeettomiksi eli syyttömiksi.
Kuva: Masada-vuori, Israel.© Dima Galin, lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY-SA 4.0
5 kommenttia julkaisuun “Demokraattinen hulluus – uusi normaali”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
”Suomi tarvitsisi asiantuntijahallituksen estämään kaikkein pahimman toteutumisen, totaalisen laman.”
Kuka valitsisi ministerit? Stubb…? Kekkosen aikana Suomen suurteolisuuden omistajina oli joukko isänmaallisia ”patruunoita”, jotka arvostivat häntä, ja joilla oli jonkin varran sosiaalista mielenlaatua yrityksiensä johtamisessa. Toisin on nyt, näinä pörssikapitalismin aikoina. Oletan, että Stubb`illa ei ole ”hajuakaan” mitä kokonaiskansantalouteen tulee…
Asiantuntijat joka tapauksessa voisivat tehdä epämieluisia päätöksiä (jopa peruutuksen Venäjä-vihasta, voi kauhistus!) ilman puoluepoliittisia seurauksia näinä outoina aikoina, kun kansa on harhautettu vääriin käsityksiin ja vahingollisiin asenteisiin. Nyt piilossa pidetyistä asiantuntijoista voi löytyä riittävästi ymmärryksensä säilyttäneitä, jotta tuollainen hallitus voitaisiin pystyttää.
Kuka valitsisi asiantuntijat? YLE, vai Hesari…
Jos asiantuntijahallitukseen lähdettäisiin, tarkoittaisi se, että kulissien takana järjen valo olisi päässyt jossain määrin valaisemaan päättäjiemme kammareita. Siinä tilanteessa valittaisiin sellaisia asiantuntijoita, jotka tekisivät politiikkaa, jota vastaan varsinaiset poliitikot ovat pitkään saarnanneet. Toisin sanoen verhojen takana olisi tapahtunut takin kääntämisiä oikeaan suuntaan (ehkä pakon edessä), mutta ei oltaisi vielä valmiita itse sitä täysin julkisesti tunnustamaan.
Tuskin kukaan on kenenkään kanssa täysin samaa mieltä kaikesta. Viittaan Pauli Bratticoon, joka on mielestäni analysoinut hyvin mm. Suomea ja geopolitiikkaa. Saari kirjoittaa, että raha sanelee Yhdysvaltojen politiikan. Brattico on samaa mieltä ja on käsitellyt aihetta paljon mm. Hirviö-videoillaan.
Netanjahu tavoittelee Suur-Israelia. Länsimaissa on ikävä kyllä paljon tuota tavoitetta väärän tai sanoisinko kieroutuneen Raamatun tulkintansa vuoksi tukevia kristillisiä tahoja, mm. Trumpin tukijoukoissa.
Totaalinen lama olisi tosi huono juttu, mutta sota sitäkin pahempi. Poliitikkojen, ns. asiantuntijoiden ja etenkin median agitoiman harhaisen yleisen mielipiteen takia demokratia ei tosiaan toimi näiden torjumiseksi. Ainoa keino saattaisi olla se, että riittävä määrä puolueita laatisi kassakaappisopimuksen, jonka mukaisesti tekisivät vaalien jälkeen tarvittavia muutoksia, joista ei voinut puhua aivopestylle kansalle ennen vaaleja tuhoamatta omaa vaalimenestystä.
Näin ei tietenkään tapahdu, koska ongelmia tai varsinkaan niiden syitä ja parannuskeinoja niihin ei nähdä tai haluta tunnustaa. Mitä absurdiin Venäjä-vihaan tulee, niin siinä on kaksi isoa ongelmaa (puhumattakaan mahdollisista seurauksista), vaikka järjen valo joskus jostain pilkistäisikin. Ensinnäkin sen vallassa Suomi on tehnyt ja tekemässä vaikeasti peruttavia sotilaallisia päätöksiä.
Toiseksi tuollaista vahvaa tunnetta – olkoon kuinka perusteeton tahansa – on vaikea sammuttaa etenkin kun kyseessä on ollut jo pitkään joukkopsykoosin kaltainen tila. Itse tosin paranin russofobiastani yksinkertaisesti huomaamalla, kuinka vääristellen ja epäoikeudenmukaisesti Suomen valtamedia – jota silloin seurasin – käsitteli Ukrainan tapahtumia jo yli kymmenen vuotta sitten.