J.V. Snellmanin varhainen viisaus

J.V. Snellman lausui v. 1863 geopolitiikan viisauden, joka – jos se olisi ymmärretty ja muistettu – olisi säästänyt Suomen kaikilta sodilta Venäjän kanssa. Mistä johtuu, että Snellman ymmärsi mitä Suomen myöhemmät johtajat eivät ? Yksi syy oli selvästikin se, että Snellman ajallisesti toimi lähempänä kysymyksen alkujuurta ja tiesi sen syntyhistorian.

Mikä tämä kysymys on ? Se on Venäjän rajakysymys, eli toisaalta Venäjän ja Ruotsin valtojen rauhansopimus v. 1721 suuren Pohjan sodan jälkeen, ja sen rajanvedon muuntuminen joka tapahtui v. 1808-09 sodan johdosta. Kun Pohjan sota päättyi 1721 uusi raja valtakuntien välillä tuli kulkemaan lähellä nykyistä Suomen ja Venäjän välistä rajaa. Miksi se sinne asettui ? Siksi, että Pietari suuri oli siinä asemassa, että pystyi Ruotsilta vaatimaan, että raja olisi riittävän kaukana Pietarin kaupungista, josta rakennettiin Venäjälle uutta pääkaupunkia. Turun rauhan jälkeen v. 1743 Venäjälle siirtyi lisää alueita niin, että Hamina, Lappeenranta ja Savonlinna jäivät rajan taakse.

Sen jälkeen käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä vielä uusi sota 1808-09, joka johti koko Suomen siirtymiseen pois Ruotsin alaisuudesta. Tämän sodan päätyttyä itäraja ei ollut pohdinnan kohteena, vaan lähinnä se, miten Suomen ja Ruotsin välinen raja vedettäisiin Pohjanmaalla ja Länsi-Lapissa. 

Mutta tässä kohtaa syntyi se pulma, johon Snellman puuttui kirjoituksessaan. Kun Suomen suurruhtinaskunta muotoutui se rakentui kahdesta erillisestä osasta, Vanhasta Suomesta ja Uudesta Suomesta. Vanha Suomi oli Venäjän näkökulmasta se osa Suomea joka oli kuulunut Venäjän valtakuntaan osittain jo lähes sadan vuoden ajan. Lopulta Vanha Suomi päätettiin liittää yhteen Uuden Suomen kanssa, vaikka mitään pakottavaa syytä tähän ei ollut. Jos olisi toimittu päinvastoin, tuskin maailmalla asiaa olisi edes huomattu. Mutta Venäjän kannalta ei siinä vaiheessa näyttänyt siltä, että asiasta kehkeytyisi ongelmaakaan, koska suurruhtinaskunta oli puolustukseltaan Venäjän joukkojen valvoma.

Mutta kun Suomessa 1860-luvulla käytiin kannunvalantaa Suomen tulevaisuudesta ja mahdollisesta paluusta Ruotsin alaisuuteen, tämä asia sai Snellmanin toteamaan, ”att Finlands delning då vore ett nödvändigt villkor, emedan Ryssland aldrig kan medge en skandinavisk gräns några verst från S:t Petersburg” eli ”Suomen jako olisi silloin välttämätön ehto, koska Venäjä ei ikinä voisi myöntyä skandinaaviseen rajaan muutama virsta Pietarista.” Ja mikä merkittävintä, tämä ei ollut yksinomaan Snellmanin oma kanta, vaan se oli esiintynyt Suomen lehdistössä nimenomaan uutta Ruotsin liittoa vastustavana mielipiteenä, koska jakoa ei toivottu, mutta ymmärrettiin sen väistämättömyys jos ero Venäjästä tapahtuisi.

Kun Suomi valmistautui itsenäisyyteen, se odotti sen voivan tapahtua ainoastaan aseellisen selkkauksen avulla. Kun sitten Lenin pääsi yllättämään Suomen valtapiirit myöntämällä itsenäisyyden ilman että laukaustakaan tarvitsi ampua, tämä johdatti Suomen ylimielisyyden harhapoluille. Presidentti Niinistö loihe lausumaan, että kasakka vie kaiken mikä irti lähtee – mutta myös Suomi pyrki samaan. Ilmaiseksi saatu itsenäisyys ei riittänyt sisällissotaa estämään, ei myöskään sitä, että Suomi sen jälkeen yritti repiä Venäjästä irti uusia kappaleita, koska oletti maan olevan niin heikko, ettei pystyisi pitämään niistä kiinni. 

Kun tilanne rauhoittui eivätkä hyökkäilyt rajan yli tuottaneet tulosta, myönnyttiin rauhanneuvotteluihin Tartossa. Näiden tuloksena Suomen raja todellakin asetettiin Suomen vaatimuksesta siihen kohtaan mistä Snellman oli varoittanut: ”muutama virsta Pietarista”. Sen lisäksi saatiin arvokkaana lahjana Petsamon alue satamineen ja luonnonvaroineen. Mutta Suomen uudelle maksimalistiselle politiikalle tämäkin rauha näyttäytyi ”häpeärauhana”, enemmän olisi haluttu ja kun ei saatu niin uudet laajennussuunnitelmat jäivät hautumaan. 

Snellmania tällainen kehitys olisi järkyttänyt. Hänen näkökulmastaan Stalinin esitys aluevaihtosopimukseksi olisi näyttäytynyt enemmän kuin kohtuullisena, koska tämä ei vaatinut paluuta Pietari suuren rajoille, joihin ei sisältynyt esim. pääsy Laatokalle. Vanhasta Suomesta vain pienempi osa kannasta ilman Viipuria olisi siirtynyt Neuvostoliitolle. Mutta Suomessa ei ymmärretty geopolitiikkaa, eikä Venäjää edes pidetty suurvaltana. ”Unohda, että Venäjä on suurvalta” oli ohje jonka Paasikivi sai Suomen ulkopolitiikan arkkitehdiltä ja median johtomieheltä Eljas Erkolta. Koska myös uutta imperiumia itselleen havitteleva Saksa oli luulossa, ettei Venäjä ollutkaan suurvalta, se lähti soitellen sotaan tätä vastaan 1941, saaden Suomen apurikseen. Puoli vuotta salamasotaa ja Venäjä Uraliin asti olisi Saksan oma, näin ajateltiin.

Kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin Suomi on palannut asetelmiin, jotka pelottavalla tavalla toistavat vanhat virhearviot. Liittoudutaan Venäjän vihollisten kanssa Venäjää vastaan. Luullaan taas, ettei Venäjä ole suurvalta, vaan savijaloilla seisova maa, jonka talous sortuu muutamassa kuukaudessa kunhan se eristetään lännestä. Aloitetaan laaja hyökkäysarsenaalin hankinta jonka avulla päästään Venäjän asutuskeskuksia uhkaamaan. 

Ja samalla unohdetaan kokonaan, että Suomen kulttuurin suuret vuodet Aleksis Kivestä ja Lönnrotista kuvataiteisiin ja Sibeliukseen, kaikki nämä saavutukset luotiin, ei itsenäisessä Suomessa, vaan Venäjän alaisuudessa, autonomisessa suuriruhtinaskunnassa.

Lähde: Snellman i urval, 1981. ”Krig eller fred för Finland.” Litteraturbladet, nr 5, 1863