Naapuruus? Milloin viimeksi kutsuin lähellä asuvan pariskunnan kaffeelle? Nyt teen sen.
Olemme vilkutelleet toisillemme, kun olen ajanut ohi ostoksille. En tunne heitä, mutta nyt aion tutustua.
He saattavat olla eri mieltä maailman tilanteesta, koska ovat Ylen ja Västra Nyland- lehden uutisien varassa, mutta jospa puhummekin muusta, heidän pihansa joutsenpatsaasta, elämästä yleensä Österbyn kylässä, lapsista, lastenlapsista, mistä hyvänsä.
He näyttävät mukavilta ihmisiltä, hoitavat tonttiaan, ja asettavat silloin tällöin kadun viereen pienen kyltin: ”Taimia”.
Jospa ostaisin taimia. Minun tontilleni niitä mahtuu ja tarvitaan. Peurat ovat hinkanneet tuijapuiden alaoksat päästäkseen eroon kirpuista ja punkeista. Ehkä naapurin rouva tietää, mitä kannattaisi tehdä.
Olen lopettanut peurojen syöttämisen. Kaurasäkki maksaa yli 20 euroa, ja nämä kotipeurat hotkivat sen nopeasti.
Voimme siis puhua peuroista, kauriista, jäniksistä, rusakoista, oravista, linnuista kuten molempia ilahduttavista palokärjistä. Voimme puhua toisistamme, elämäntilanteesta, päivitäisistä arjen asioista.
Me olemme iäkkäitä, minä ja naapurini. Meillä on itse asiassa paljon yhteistä, paljon puhuttavaa.
Etsitään naapurimme, otetaan yhteyttä, nojataan raja-aitaan, puhutaan niitä näitä.
Kehota naapuriasi liittymään Naapuriseuraan, kavereiden kaveriksi!
7 kommenttia julkaisuun “MITÄ NAAPURUUS ON?”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Minulla vaimon kanssa oli koronarokotteista ja on Ukrainan kriisiin liittyvistä asioista aivan toisenlainen näkemys kuin vanhimmalla lapsellamme. Eipä siinä mitään. Kun huomasimme näin olevan, asioista käytiin lyhyt keskustelu eikä näkemyseron ole annettu sen koommin häiritä suhteitamme. Ikävältähän varsinkin hänen valtamediaan perustuva Venäjä-asenteensa tuntuu, mutta ratkaisumme on olla puhumatta hänen kanssaan Venäjästä tai Ukrainasta, ettei mokoma sotke perhesuhdetta.
Sitä olen toisinaan itsekseni ihmetellyt kuinka herttaiset ja ystävälliset ihmiset saattavat kuitenkin suorastaan vihata Venäjää (itse en vihaa mitään tai ketään). Ei siinä toisaalta mitään ihmettelemistä ole. Jos on ikänsä seurannut ja seuraa edelleen päivittäin Yleä ja muuta valtamediaa uskoen sinisilmäisesti kaiken, niin lopputulos on ilmeinen. Ilman valehtelevaa ja manipuloivaa valtamediaa Suomi olisi edelleen hyvissä väleissä Venäjän kanssa ja toimisi rauhan rakentajana eikä sodan lietsojana.
Jotain on tapahtunut ihmisissä viime vuosina. Aikaisemmin pystyttiin polemisoimaan ja väittelemään. Nyt ei pystytä. Mitä on tapahtunut?
Median tekemä vuosien kestämä aivopesu. Mitä taas tulee lähellä olevien ihmisten kanssa keskustelukyvykkeeteen, niin voi olla, että vaimon kanssa ei pysty keskustelemaan asiallisesti. Tulee herkästi vastakommentti Putin, Putin, Putin, osaa se Putinkin tehdä ilkeyksiä. Analyysiin ei ole silloin mahdollisuuksia eikä viitsikään saada riitaa aikaiseksi. Sama on aikuisten lasten kohdalla tilanne, media on hoitanut aivot. Mutta sitten, kun vastassa on vieras ihminen, niin silloin voi keskustella avoimesti edellyttäen, että vastapuolella on omat aivot eikä Suomen median muokkaamat. Tämä palsta eli NS on hyvä ja avoin, myös MV-lehti ja muutama youtubessa oleva, kuten Bodi, Posi-TV ja Z-studio.
Keväällä 2022, kun maassa vallitsi ”Venäjän provosoimattomasta ja brutaalista hyökkäyssodasta” johtuva yleinen järkytys, yritin vielä vakavasti keskustella tilanteesta perheenjäsenieni ja ystävieni kanssa.
Ikäväkseni sain pian huomata, että vastassani oli usein sankka vastaväitteiden muuri, kun yritin keskustella siitä, että oli ”paha Putin” ei ollut ainoa eikä paras selitys sille, miten onnettomaan sotaan oli ajauduttu. Aikuiset lapseni luottivat informaatiolähteinään vankasti Belingcattiin ja muihin ”faktantarkistajiin” ja monet humaaneina ja omin aivoin ajattelevina pitämäni ystävät pitivät yllätyksekseni yhtäkkiä hyväksyttävinä tavoitteina ”Venäjän pilkkomista” tai kannatettavana ratkaisuna aseiden ja molotovin koktailien jakelua ikärajoista piittaamatta siviilihenkilöille, että he voisivat satuttaa mahdollisimman paljon venäläisiä valloittajia.
Keskusteluyrityksistä tuli yleensä vain molempia osapuolia turhauttavia väittelyitä. Sittemmin oli pakko vain antaa aiheen olla ja hyväksyä se, että meillä oli aiheesta hyvin erilainen näkemys. Minulla ei ole silti mennyt välit poikki kenenkään kanssa siksi, että olemme asioista eri mieltä, mutta henkisesti olen kokenut itseni tässä asiassa jokseenkin yksinäiseksi. Yksi tuttavani tosin ilmaisi, että häntä ahdistaa minun mielpiteeni tästä Ukrainan sodasta. Onneksi löysin tämän Naapuriseuran, jossa on voinut jaetun pohjatiedon varassa rakentaa omaa tilannekuvaa Suomen, Euroopan ja maailman tilasta.
Ja juuri silloin, kun olin jo aika lailla alistunut siihen ajatukseen, että suurin osa suomalaisista ja varsinkin nuorisosta on jo täysin aivopestyjä median toimesta, niin satuin juttelemaan niitä näitä tämä nuoremman työkaverin kanssa. Hän sitten yllättäen purki minulle vähän sydäntään Suomenkin politiikasta: ”En kyllä ymmärrä, miksei siitä rauhasta muka voitaisi neuvotella. Ja ihan turhaan Suomi liittyi Natoon, maksaa vain hirveästi, ja nyt Ukrainallekin on taas luvattu lisää valtavia summia Suomen budjetista…”
Ehkä meitä kriittisesti asioihin suhtautuvia on sittenkin enemmän kuin luulisi.
Jùu, kyllä kannattaa ruveta heti uusille tuttavuuksille jakamaan poliittisia näkemyksiään. Eivät sitten turhaan jatka tuttavuuttaan.
Joppekin on näköjään huomannut, että jos yrittää murtaa jäätä kertomalla esimerkiksi Jopen suosimia rasistisille oletuksille perustuvia Mahorkka-vitsejä, niin se ei välttämättä vahvistakaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta keskustelukumppanin kanssa.
Toisaalta jos aidosti kannatamme sellaisia länsimaisia arvoja kuin demokratiaa, niin uskomme siihen, että järkiperäinen keskustelu myös mahdollisista näkemyseroista poliittisten valintojen suhteen johtaa yhteisön kannalta parhaimpaan lopputulokseen.
On aika mahdotonta tosiaan demokratian toimia, jos ihmiset eivät pysty keskustelemaan politiikasta kuin samalla lailla ajattelevien kanssa. Se ei vastaa minun käsitystäni sivistysvaltiosta.