Nato aloitti Serbian pommitukset 25 vuotta sitten

Sotilasliitto Nato aloitti Jugoslavian liittovaltion eli Serbian laajamittaiset pommitukset maaliskuussa vuonna 1999 eli 25 vuotta sitten. Pommituksilla ei ollut Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuuusneuvoston valtuutusta. Ne kestivät yhtä jaksoisesti 78 yötä ja päivää ja aiheuttivat suurta tuhoa.

Nato-maista vain Kreikka ei hyväksynyt pommituksia eikä myöskään osallistunut niihin. Kreikka oli Balkanin maa eikä se halunnut, että toista Balkanin maata pommitetaan. Kreikka pelkäsi myös laajamittaista pakolaisaaltoa lähialueiltaan.

Naton sisällä pommitusten laillisuudesta oli erilaisia käsityksiä. Esimerkiksi Britannian ulkoministeri Robin Cook ilmaisi Yhdysvaltain ulkoministerille Madeleine Albrightille huolensa YK:n turvallisuusneuvoston valtuutuksen puuttumisesta. ”Meillä on ongelmia lakimiestemme kanssa”, totesi Cook.

”Hankkikaa uudet lakimiehet”, sanoi Albright kuuluisassa vastauksessaan Yhdysvaltain tärkeimmän liittolaismaan ulkoministerille.

Myös Ruotsin entinen pääministeri Ingvar Carlsson ja brittiläisen kansainyhteisön entinen pääsihteeri Sridath Ramphal arvostelivat kovin sanoin hyökkäystä yhteisessä kirjoituksessaan New York Timesissa (1.4.1999).

”Naton Jugoslavian vastaisilla ilmapommituksilla ei ole YK:n valtuutusta. Eikä sellaista valtuutusta  ole edes yritetty hankkia. Siksi kyse on hyökkäystoimista suvereenia valtiota kohtaan. Ne ovat isku kansainvälisen oikeusjärjestelmän ja YK:n arvovallan ydintä vastaan. Koska iskujen toimeenpanijoina ovat maailman sotilaallisesti voimakkaimmat valtiot, on haitta ennen näkemätön”, kirjoittivat Carlsson ja Ramphal.

Kyse oli ensimmäinen kerta, kun toisen maailmansodan jälkeen jonkun itsenäisen Euroopan maan pääkaupunki – tässä tapauksessa Belgrad – joutui pommitusten kohteeksi. 

Itse asiassa pommitukset merkitsivät Naton osallistumista entisen Jugoslavian alueella käynnissä olevaan sisällissotaan ja sodan yhden osapuolen tukemiseen. Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalvelut olivat jo pitkään kouluttaneet Albanian vuoristossa kouluttaneet Kosovon ”vapautusarmeijan” KLA:n taistelijoita. Ääriliikkeenä pidetty KLA taisteli keinoja kaihtamatta Serbiaan kuuluneessa Kosovossa  serbejä vastaan.

Sotilasliitto Nato perusteli pommitusten aloittamista Kosovon alueen albaaneihin kohdistuvilla ihmisoikeusloukkauksilla ja erityisesti sillä, että albaanit joutuivat pakenemaan alueelta. Hyökkäyssodan jälkeen tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet yksiselitteisesti, että varsinainen joukkopako alkoi vasta sen jälkeen, kun Nato oli aloittanut Serbian laajamittaiset pommitukset. Murha-aalto Kosovossa kohdistui sekä alueen albaaneihin että serbeihin. 

Pommitukset nimettiin ”humanitaariseksi interventioksi”

Pommituksia kutsuttiin häveliäästi ”humanitaariseksi interventoksi”.

”Humanitaarinen interventio” sai laajaa julkisuutta ja samalla myös tukea kaikissa hyökkäykseen osallistuneissa maissa, mutta myös esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa. 

Suomessa ”humanitaarinen interventio” löysi kannattajia median vyörytyksen tuloksena nopeasti ennen kaikkea kokoomuksessa, mutta sen tukijoiksi liittyivät myös mm. kansanedustajat Liisa Jaakonsaari (sd), Suvi-Anne Siimes (vas) ja Ulla Anttila (vihr). 

Jälkikäteen on myös selvinnyt, että Nato ja sen jäsenmaat – ennen kaikkea Yhdysvallat – käytti ”humanitaarisen intervention” propagointiin tehtävään erikseen värvättyjä PR-toimistoja ja palkattuja lobbareita.

Nato halusi pommituksilla osoittaa koko maailmalle, että sotilasliitolla on omat sääntönsä, joita se noudattaa. Nato hyökkäsi nyt Serbiaan, vaikka maa ei ollut hyökännyt yhteenkään Naton jäsenmaahan.

Epäilemättä pommituksilla haluttiin tukea myös Naton laajentumista. Puola, Unkari ja Tshekki olivat liittyneet Natoon vasta pari viikkoa ennen pommitusten alkua.

Pääministeri Viktor Orban, joka johti pommitusten aikana ensimmäistä hallitustaan, salli Yhdysvaltain käyttää Unkarin lentokenttiä Serbian pommituksiin, vaikka ei ollutkaan valmis suostumaan presidentti Bill Clintonin painostukseen ja lähettämään Unkarin maavoimia sotimaan Serbiaa vastaan.

Yhdysvaltain nykyisellä presidentillä Joe Bidenilla oli keskeinen asema haukkamaisena senaattorina, joka piti huolta siitä, että Yhdysvaltain lainsäätäjät tukivat Clintonin hallinnon päätöstä aloittaa Jugoslavian pommitukset.

Länsi teki Jugoslavian presidentille Slobodan Milosevicille uhkavaatimuksen; hänen piti hyväksyä Naton joukkojen sijoittaminen Serbian maaperälle ja siten maansa suvereniteetin rajoittaminen. Uhkavaatimuksen hylkääminen taas johtaisi laajamittaisiin pommituksiin. 

Kyse ei ollut täsmäpommituksista, sillä Nato-maiden hävittäjät lensivät korkealla ja kylvivät 5 – 7 kilometrin korkeudesta Serbian alueelle noin 25 000 tonnia räjähteitä mm. ohjuksina ja tuhansine rypälepommeina. Niillä tuhottiin 25 000 asuinrakennusta, noin kolme sataa teollisuuslaitosta, 160 koulua ja parikymmentä sairaalaa. Nato myöntää ampuneensa 31 000 ohjusta. Serbian armeijan arvio ohjusten määrästä on vielä korkeampi.

Jugoslavian infrastruktuuria tuhottiin laajasti

Huomattava osa Jugoslavian infrastruktuurista tuhottiin. Näin kävi myös mm. silloille, joista 60 räjäytettiin. Samoin lukuisille voimalayksiköille. Maantieverkosto pommitettiin 470 kilometrin osalta käyttökelvottomaksi ja rautateitä tuhottiin tai vaurioitettiin lähes 600 kilometrin matkalta.

Noin pari tuhatta siviiliä menetti pommituksissa henkensä. Pommituksissa loukkaantui noin 10 000 serbiä. Jugoslavialaisia sotilaita ja poliiseja kuoli runsas tuhat. Kosovosta kodeistaan joutui lähtemään noin 280 000 serbiä. 

Lisäongelmia ja lisäkuolemia on tullut myöhemmn myös siitä, että Nato käytti ammuksissaan ns. köyhdytettyä uraania, joka on johtanut suureen määrään syöpäkuolemia, jotka yhä jatkuvat.

Serbiasta väkivalloin irroitettuun Kosovoon perustettiin Yhdysvaltain asevoimien suurin tukikohta Euroopassa Camp Bondsteel.

Primakov kääntyi takaisin

Venäjän ja Yhdysvaltain suhteissa Naton pommitusten aloittaminen merkitsi dramaattista käännettä aivan kirjaimellisesti. Venäjän pääministeri Jevgeni Primakov sai tiedon pommitusten aloittamisesta ollessaan lentokoneessa matkalla vierailulle Yhdysvaltoihin.

Primakov oli lentämässä kohti Washintonia. Tarkoitus oli neuvotella varapresidentti Al Goren kanssa viiden miljardin dollarin lainan ehdoista, jonka Kansainvälinen valuuttarahasto oli myöntämässä Venäjälle.

Primakov antoi määräyksen kääntää häntä ja hänen seuruettaan kuljettanut lentokone takaisin Venäjälle osoituksena siitä, ettei Venäjä hyväksy Jugoslavian pommituksia. Kone kääntyi kohti kotimaata keskellä Atlanttia.

Venäjän senaatin nykyinen varapuhemies Konstantin Kosatshev oli Primakovin avustaja ja mukana lennolla, kun pommituksista saatiin tieto. Varapresidentti Al Gore informoi itse Primakovia Naton päätöksestä pommittaa Jugoslaviaa. Primakov ilmoitti heti, ettei vierailun toteuttaminen ole mahdollista. Venäjän silloinen presidentti Boris Jeltsin oli samaa mieltä ja kone käännettiin kohti Moskovaa.

Yhdysvaltain varapresidentti yritti saada Primakovin vielä muuttamaan kantansa, mutta ei siinä onnistunut. Lentokone jatkoi matkaa kohti Venäjää.

Kosatshev totesi myöhemmin, että kyse oli ensimmäisestä kerrasta, jolloin Venäjä oli selkeästi eri mieltä Yhdysvaltain ja sen Nato-liittolaisten sellaisesta politiikasta, jonka kylmän sodan päättymisen oli pitänyt kokonaan lopettaa. ”Tosiasiassa se ei ollut muuttunut miksikään”, sanoi Kosatshev.

Tapahtuman jälkeen Venäjän ja lännen suhteet muuttuivat. Länsi kieltäytyi hyväksymästä Venäjää tasaveroiseksi kumppanikseen ja tavoitteli entistä voimallisemmin kehitystä kohti yksinapaista, Yhdysvaltain johtamaa maailmaa.