Ohut ja tuhoava eliitti

On hyvä muistaa, että sodasta hengissä selviytyneitä kohdellaan paljolti poliitikoista koostuvan ohuen eliitin toimesta usein viheliäisellä tavalla. Ensin ylistetään sankareina, sitten hylkiöinä.

Talvisodan ja jatkosodan monista sotilaista tuli puliukkoja, joita Helsingin kadut olivat pullollaan aina 1970-luvulle asti. Pultsari saattoi olla juuri se ylistetty sankari, joka oli läpikäynyt molemmat sodat. Näin heitä lapsena paljon Helsingissä, myös sen, kuinka heitä halveksuttiin monin tavoin.

Heidät jätettiin monesti heitteille. He kuolivat kaduille pakkaseen sekä kaatopaikoille ja metsiin rakentamiinsa kojuihin.

Siten käy kaikkialla maailmassa sotaveteraaneille. Heitä kusetetaan mennen tullen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Eliitti aina tapattaa tavalliset kunnon ihmiset. Sitten he timantit korvissa keikkuen ottavat kaiken kunnian ja maineen itselleen.

Ohut eliitti on nyt tuhonnut Suomen idänsuhteet. Se on tuhonnut myös sotilaallisen puolueettomuuden, joka on Suomen turvallisuuden ja hyvinvoinnin perusta. Ohut eliitti vie aseita vieraaseen sotaa käyvään valtioon, jonka kanssa meillä ei ole mitään yhteistä missään suhteessa.

Ohut eliitti hehkuu sodan läheisyydessä innostusta, joka vaarantaa meidän kaikkien hyvän ja turvallisen elämän.

Olen käynyt Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleireillä. En usko minkään muuttuneen, enkä myöskään luota ihmisjoukkojen kykyyn nähdä yhtään mitään. Hitlerin mukaan laattamaiset ihmismassat ovat kuin pieniä lapsia, mutta äärimmäisen paljon vaarallisimpia.

Ihmiskunnan elossa pysyminen on kiinni siitä, missä määrin yksittäiset ihmiset älyllisellä tasolla ymmärtävät hyväntahtoisuuden olevan velvollisuus.

Vastaa