Seymour Hersh

Seymour Hersh: Yhdysvallat kieltänyt Zelenskyä neuvottelemasta

”Yhdysvaltain tiedusteluyhteisö pitää Ukrainan voiton mahdollisuuksia sodassa Venäjää vastaan vähäisinä”.

Yksi maailman tunnetuimista journalisteista, Pulitzerin palkinnon aikoinaan voittanut Seymour Hersh kertoo viimeisimmässä paljastuksessaan presidentti Bidenin hallinnon kieltäneen Ukrainan presidenttiä Volodymir Zelenskyä aloittamasta neuvotteluja Venäjän kanssa Ukrainan sodan lopettamiseksi. Hersh julkaisi uutisensa torstaina.

Hersh kertoo nimettömänä pysyvän amerikkaisviranomaisen paljastaneen hänelle, että Yhdysvaltain johto oli esittänyt Zelenskylle uhkavaatimuksen; joko hän kieltäytyy neuvotteluista Venäjän kanssa tai Ukraina menettää Yhdysvaltain mittavan ei-sotilaallisen tuen. 

Uhkavaatimus oli Hershin tietolähteen mukaan tehty Zelenskylle jo kuukausia sitten, ennen viime aikoina tapahtunutta Ukrainan sotilaallisten asemien heikentymistä.

Hershin mukaan viranomaislähde oli kertonut Ukrainan ja Venäjän olleen kuukausia sitten neuvotteluiden aloittamisen kynnyksellä, kun Bidenin hallinto oli esittänyt uhkavaatimuksensa Zelenskylle.

Hershin paljastamat tiedot merkitsevät käytännössä sitä, että neuvottelut olisi sotaa käyvien maiden kesken olisi voitu aloittaa jo kuukausia sitten, mutta Yhdysvallat esti neuvotteluiden mahdollisuuden uhkaamalla lopettaa muun kuin sotilaallisen tuen Ukrainalle. Kyse oli Hershin mukaan 45 miljardin dollarin tuesta Ukrainalle, jota Yhdysvallat on maksanut viime vuodet.

Hersh toteaa myös, että Yhdysvaltain tiedusteluyhteisö pitää Ukrainan voiton mahdollisuuksia sodassa Venäjää vastaan vähäisinä.

Hersh kertoi jo helmikuussa, että Zelensky oli halunnut erottaa Ukrainan asevoimien komentajan Valeri Zaluzhnyin, koska tämä  oli sekaantunut keskusteluihin, joita oli käyty salaa Yhdysvaltain sotilasviranomaisten kanssa mahdollisesta tulitauosta Venäjän kanssa.

9 kommenttia julkaisuun “Seymour Hersh: Yhdysvallat kieltänyt Zelenskyä neuvottelemasta

  1. HERSHIN PALJASTUS
    Se paljastaa, että USA käy proxy sotaa Venäjää vastaan Ukrainan avulla. Näin toimii terroristivaltio USA. USA ei välitä lainkaan siitä, että satoja tuhansia ukranalaisia kuolee sodassa. EU-maat tukevat USA:ta. Kyse on USA:n sotateollisuuskompleksin ja sionistien pyrkimys maailmanvaltaan, jonka esteenä ovat Venäjä ja Kiina. Tällaisen roistovaltion kanssa typerät suomalaiset poliitikot ovat tehneet DCA-sopimuksen. USA:n massiivinen Venäjän vastainen propaganda maalaa Ukrainasta kuvan ”demokratian puolesta taistelevasta Ukrainasta”, vaikka Ukraina ei ole demokraattinen valtio. Varsinainen uhri ja kärsijä on Ukrainan kansa. USA pyrkii DCA-sopimuksella tekemään Suomen samanlaiseksi proxy-sotaa käyväksi maaksi kuten Ukrainan. Typerät suomalaiset poliitikot luulevat USA:n olevan Suomen turva, mutta todellisuus on, että USA on Suomen tuho. Valtamedian valheellinen USA:ta kehuva propaganda on maanpetosta. Antamalla USA:lle 15 sotilastukikohtaa Suomesta suomalaiset poliitikot syyllistyvät törkeään maanpetokseen. Rikoslaki 12. luku 4 §: ”Jos maanpetoksessa
    1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
    2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
    ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
    Yritys on rangaistava.”

      1. Henk.koht. olen jo vuosia sitten menettänyt kaiken toivoni siitä, että Suomi toimisi oikeusvaltion tavoin. Suomi on läpeensä korruptoitunut maa ainakin mitä tulee poliittisen johdon tekemisten laillisuusvalvontaan. Pienempiä rikosepäilyjä sen sijaan ruoditaan hyvinkin tarkasti, ja varsinkin jos syytetyt ovat toimineet jollain tavalla lännen agendojen vastaisesti.

  2. Että Yhdysvallat määräilee vasallejaan, saattaa tuntua joskus jostakusta jotenkin etäiseltä väitteeltä, jopa epäuskottavalta. Tässä uutisessa on kuitenkin yksi osoitus siitä, että määräileehän se. Keinoja on varmaan monia riippuen kohteesta, mutta päämäärä on aina sama: Yhdysvaltojen etu.

    Suomen kaltaisia ei tosin tarvitse oikeastaan edes määräillä, vaan luultavasti Suomi itse aktiivisesti kyselee mitä seuraavaksi. Pelkään, että Suomen kohtalo on jo kokonaan Yhdysvaltojen käsissä. Jos USA päättää uhrata Suomen(kin) omien etujensa alttarille, niin – ellei valtiojohdossamme syty viime hetkellä järjen valo – mehän uhraamme itsemme suorastaan iloiten.

    En ole ollut useimpien tavoin kovin kiinnostunut Yhdysvaltojen presidentinvaalista (eihän myöskään Trump ole mikään pyhimys), mutta Trumpin valinta saattaa olla meidän pelastuksemme, ellei jotain peruuttamatonta ehdi tapahtua ennen sitä. Suomen valtioeliitti tosin alkaisi vain vihata Venäjän ja venäläisten lisäksi Trumpia tajuamatta tai ainakaan myöntämättä koskaan, että Trump pelasti heidän henkensä. Tällaista spekulointia..

  3. Hershin kertoma ei liene varsinainen yllätys. Varsin luotettavilta vaikuttavien väitteiden mukaan Ukraina ja Venäjä olivat jo keväällä 2022 saaneet aselepo- ja rauhanneuvottelusopimuksen valmiiksi, kun Boris Johnson kiirehti Kiovaan ilmoittamaan Zelenskyille USA:n ja UK:n tahdon, ettei rauha ole vaihtoehto, on sodittava. Muodollisesti sodan jatkamisesta päätti Zelenskyi, mutta todellisuudessa hänen sotimisensa rahoittajat ja asetoimittajat.

    Yhdysvaltain haluttomuus lopettaa sota Ukrainassa johtuu tällä hetkellä enemmän propagandasyistä kuin uskomuksesta Venäjän sotilaalliseen nujertamiseen. Ukrainen ”kevätoffensiivin” epäonnistuttua täydelliseti lännen sotilassuunnittelun puolella on ymmärretty, ettei edellytyksiä Venäjän kampeamiseen rajan yli ole mahdollisuuksia. Poliitikot voivat elää omaa harhaansa vapaasti, mutta sotilaat tietävät, että Joe Biden saa ainakaan Ukrainasta tarvittavaa ”voittoa” marraskuisiin presidentinvaaleihin.

    USA kieltää Zelenskyiltä rauhanneuvottelut, koska ne osoittaisivat lännen koko Ukraina-operaation epäonnistuneen. Joten ainakin marraskuun vaaleihin asti kallis, järjetön ja epäinhimillinen sota jatkuu. Äänestyspaikkojen sulkeuduttua voi sitten tapahtua melkein mitä tahansa. Näin USA:n taktisten ja strategisten etujen puolustaminen vaikuttaa maailman rauhan ja sodan tilanteisiin. Yhdysvallat on maailman vaarallisin valtio.

    1. ”USA kieltää Zelenskyiltä rauhanneuvottelut, koska ne osoittaisivat lännen koko Ukraina-operaation epäonnistuneen.”

      Erittäin merkittävä havainto. En ole psykologi tai sinne päinkään, mutta voi vain kuvitella, miltä tuntuu (media, ns. asiantuntijat, poliitikot, Venäjän demonisoinnissa kiivailleet vähintään kymmenet miljoonat länsimaalaiset), kun ja jos Ukraina ei ns:sti voitakaan. Itse en puhuisi niinkään Venäjän voitosta kävi miten kävi, koska yleisesti ottaen Venäjä käy torjuntataistelua lännen hegemoniaa vastaan ja paikallisesti ajatellen tavoittelee pääsemistä heti operaation alussa julistamiinsa tavoitteisiin.

      Venäjän ns. voitonkin Ukrainassa russofobiset atlantistit toisaalta kestänevät, koska heille uskollisten medioiden, ns. asiantuntijoiden, jne. avulla kaikesta voi edelleen syyttää Venäjää. Valheelliseen narratiiviin pohjautuen nämä voivat aloittaa valmistautumisen uuteen koitokseen. Vähän niin kuin Ukrainaa valmisteltiin rooliinsa isossa kuvassa viimeistään 1990-luvulta alkaen ja suurennuslasin avulla katsoen mm. Minskin sopimuspetosten turvin.

      Se, mikä voisi ottaa tosissaan koville, olisi totuuden tunkeutuminen yleiseen tietoisuuteen länsimaissa. Ei ensisijaisesti niinkään sodan kulusta ja sen sellaisista, vaan tapahtumien syistä, taustoista ja motiiveista. Ehkä se selviää kansoille jonain päivänä, että Ukrainan tuhannet ja tuhannet miehet uhrattiin turhaan ja häikäilemättömästi Yhdysvaltojen globaalin hegemonian alttarille.

      Valtaeliitin – varsinkin poliitikkojen – selviytymistä helpottaa toki näkyvimpien vaikuttajien vaihtuminen (ja entisille keksityt palkkiovirat). Trumpin valinta voisi jouduttaa tätä kaikkea. Toki jos ”Biden” jatkaa, niin hänkin saattaa yrittää ryhtymistä kilpensä kiillottamiseen rauhan enkelinä kun ei muutakaan voi (vai voiko esim. Suomen kautta) eikä toivottavasti halua sentään maailmansotaa aloittaa.

Vastaa