Tamperelainen teknologiayhtiö Insta on kehittänyt uuden tyypin droonin tehokasta tappamista varten. Mediatietojen mukaan kauko-ohjattavaan kopteriin on kiinnitetty eräänlainen kartioviuhkapanos. Panos laukaistaan lentävästä droonista, jolloin tuhansia teräs- tai volframisirpaleita sataa suurella nopeudella maassa olevien päälle.
Lehtitietojen mukaan asekonsepti on uusi. Valmistaja kutsuu laitetta nimellä Insta Steel Eagle. Se esitellään ensimmäisen kerran julkisesti tiistaina Lontoossa alkavassa Defence & Security Equipment International -tapahtumassa.
Insta on Suomessa Puolustusvoimien strateginen kumppani. Sen keskeisiä liiketoiminta-alueita ovat puolustuksen lisäksi teollisuus, kyberturvallisuus ja ohjelmistokehitys.
Laite kykenee tuottamaan merkittävästi enemmän vainajia kuin esimerkiksi tykinammuksen täysosuma. Jos 3,6 kiloa painava panososa räjäytetään 20 metrin korkeudella, muodostavat maahan sinkoutuvat kuulat ympyrämäisen kuvion, jonka halkaisija on 50 metriä, valmistaja lupaa.
Vaikutusalueen pinta-ala on tällöin noin 2 000 neliömetriä. Tämä tarkoittaa, että jokaiselle neliömetrille osuu keskimäärin 1–2 erittäin läpäisykykyistä kuulaa.
+++
5 kommenttia julkaisuun “Suomalaisyritys kehitti tehokkaan tappajadroonin”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Herää kysymys, että miksi tälläisiä hirmuaseita on kehitelty?
Aseteollisuuteen sijoittaminen on ollut, ja on parhaiten tuottava investointi!
Tappamisella tehdään Suurinta Tiliä.
Todella Surullista
Eiköhän tolla vehkeellä irtoa Nobelin rauhanpalkinto. Sehän on jo vuosia jaettu pahimmille massamurhaajille.
Uutta tekniikkaa kehitetään terroristisiksi ? mitä eroa tällä on niihin poikiin, jotka tekivät itselleen 3D-tulostimilla konepistoolit ja aikomuksena hyökätä poliittisesti Sanna Marinin tilaisuuteen.
Massamurhakohteita tällä droonilla voisi olla joukkotapahtumat mm. urheilu, musiikki, tori. Vientimenestystä kuulutetaan? Instan tuotannosta päättävät luulisi olevan saman lain alla kuin nuo 3D-harrastajat..