Valdain kokous: Länsi-Aasian ja moninapaisuuden kohtaaminen

Venäjän Valdai–klubin kokouksessa – idän vastineessa  Davosille – älymystö ja vaikuttajat kokoontuivat 28.2.-1.3.2023 hahmottelemaan Länsi-Aasian nykyistä ja tulevaa kehitystä. Kahdestoista ”Lähi-idän konferenssi” tarjosi runsaudensarven näkemyksiä alueeseen vaikuttavista, toisiinsa kytkeytyvistä ongelmista ja koettelemuksista.

Tärkeää asiaa terminologiasta. Kyseessä ei ole ”Lähi-itä” – vanhojen siirtomaa vallanpitäjien kehittämä reduktionistinen, orientalistinen käsite: me The Cradle -lehdessä korostamme, että aluetta on kuvailtava oikein, Länsi-Aasiaksi.

Osa alueen vaikeuksista ja koettelemuksista on kartoitettu Valdain virallisessa raportissa The Middle East and The Future of Polycentric World (Lähi-itä ja monikeskuksisen maailman tulevaisuus).  Mutta myös osallistujien älyllinen ja poliittinen vaikutusvalta voi tarjota arvokkaita “anekdoottisia” näkemyksiä. Seuraavassa muutamia alueellisen kehittämisen nykyisiä ja tulevia suuntaviivoja.

Näkemyksiä ja mielipiteitä

Venäjän apulaisulkoministeri, Mihail Bogdanov, pohjusti keskustelua korostamalla Kremlin politiikan kannustavan ”osallistavan alueellisen turvallisuusjärjestelmän” muodostamista. Juuri tästä amerikkalaiset kieltäytyivät keskustelemasta venäläisten kanssa joulukuussa 2021, sitten samaa periaatetta sovellettiin Eurooppaan ja neuvostovallan jälkeiseen alueeseen. Tuloksena oli proxy-sota.

Kayhan Barzegar Iranin islamilaisesta Azad-yliopistosta määritteli kaksi keskeistä Länsi-Aasiaan vaikuttavaa strategista kehityskulkua: Yhdysvaltojen mahdollinen vetäytyminen ja viesti alueellisille liittolaisille: ”Ette voi luottaa turvallisuustakuisiimme”.

Jokainen kehityssuunta – Etelä-Kaukasuksen vastakkainasettelusta Israelin ja Persianlahden alueiden normalisointiin – on alisteinen tälle logiikalle, Barzegar toteaa. Monet arabimaailman vaikuttajista ymmärtävät vihdoin, että nyt heillä on liikkumavaraa valita länsimaisen tai ei-länsimaisen blokin välillä.

Barzegar ei luokittele Iranin ja Venäjän välisiä suhteita strategiseksi liittoutumaksi, vaan pikemminkin geopoliittiseksi ja taloudelliseksi blokiksi, joka perustuu teknologiaan ja alueellisiin toimitusketjuihin – ”uusi poliittinen algoritmi” – asekaupoista ydin- ja energiayhteistyöhön, jota ohjaa Moskovan elvytetty eteläinen ja itäinen suuntautuminen. Iranin ja länsimaiden välisistä suhteista Barzegar uskoo edelleen, ettei Joint Comprehensive Plan of Action (JCPOA) eli Iranin ydinsopimus ei ole kuollut.

’Kukaan ei tiedä, mitä nämä säännöt ovat’

Egyptiläinen Ramzy Ramzy, joka toimi vuoteen 2019 asti YK:n apulaiserityislähettiläänä Syyriassa, pitää Egyptin, Saudi-Arabian sekä Yhdistyneiden arabiemiirikuntien ja Syyrian välisten suhteiden uudelleenaktivointia tärkeimpänä alueella käynnissä olevana suunnanmuutoksena. Puhumattakaan Damaskoksen ja Ankaran välisen sovinnon näkymistä. ”Miksi näin tapahtuu? Alueellisen turvallisuusjärjestelmän tyytymättömyys nykytilanteeseen”, Ramzy selittää.

Mutta vaikka Yhdysvallat saattaa olla ajautumassa pois, ”Venäjä tai Kiina eivät ole halukkaita ottamaan johtavaa roolia”, hän sanoo. Samaan aikaan Syyrian ”ei voida sallia joutuvan ulkopuolisten interventioiden uhriksi”. Maanjäristys ainakin vauhditti näitä lähentymisiä.”

Syyrian presidentti Bashar al-Assadin erityisneuvonantaja, Bouthaina Shaaban, on merkittävä nainen, tulinen ja suorapuheinen. Hänen läsnäolonsa Valdaissa oli suorastaan sähköinen. Hän korosti, kuinka ”Yhdysvaltojen Vietnamin sodan jälkeen menetimme sen, minkä koimme vapaaksi mediaksi. Vapaa lehdistö on kuollut”. Samaan aikaan ”kolonialistinen länsi muutti metodejaan”, ulkoistaen sodat ja tukeutuen paikallisiin viidensiin kolonniin.

Shaaban tarjosi parhaan koskaan esitetyn lyhyen määritelmän lännen ”sääntöihin perustuvasta kansainvälisestä järjestyksestä”: ”Kukaan ei tiedä, mitä nämä säännöt ovat ja mikä tämä järjestys on.”

Hän korosti uudelleen, että tässä globalisaation jälkeisessä ajassa, joka on käynnistymässä alueellisilla blokeilla, tavanomaiset länsimaiset asioihin sekaantujat käyttävät mieluummin ei-valtiollisia toimijoita – kuten Syyriassa ja Iranissa – ”antaen paikallisille toimeksiannon toteuttaa sen, mitä Yhdysvallat haluaa tehtävän”.

Keskeinen esimerkki on Yhdysvaltain al-Tanfin sotilastukikohta, joka miehittää Syyrian suvereenia aluetta kahdella kriittisellä rajalla. Shaaban kutsuu tämän tukikohdan perustamista ”strategiseksi, jotta Yhdysvallat voi estää alueellisen yhteistyön Irakin, Jordanian ja Syyrian risteyskohdassa”. Washington tietää täysin, mitä se tekee: Esteetön kauppa ja kuljetukset Syyrian ja Irakin rajalla ovat tärkeitä elinehtoja Syyrian taloudelle.

Shaaban muistutti, että ”kaikki poliittiset kysymykset liittyvät Palestiinaan” ja tarjosi aimo annoksen synkkää realismia: ”Itäinen blokki ei ole pystynyt vastaamaan läntiseen narratiiviin.”

’Kaksitasoinen proxy-sota’

Turkissa sijaitsevan Altinbas-yliopiston rehtori Cagri Erhan tarjosi varsin käyttökelpoisen määritelmän hegemonista: se, joka hallitsee lingua francaa (yleiskieltä), valuuttaa, oikeudellista asetelmaa ja kauppareittejä.

Erhan luonnehtii nykyistä länsimaista hegemonista asetelmaa ”kaksitasoiseksi proxy-sodaksi”, tietenkin  Venäjää ja Kiinaa vastaan. Yhdysvallat on määritellyt venäläiset ”avoimeksi viholliseksi” – suureksi uhaksi. Länsi-Aasian suunnalla proxy-sota on edelleen vallalla: ”Yhdysvallat ei siis ole vetäytymässä”, Erhan sanoo. Washington harkitsee aina alueen käyttämistä ”strategisesti esiin nousevia voimia vastaan”.

Länsi-Aasian ja Pohjois-Afrikan keskeisten toimijoiden ulkopoliittiset prioriteetit

Algerialainen poliittinen journalisti, Akram Kharief, MenaDefense-verkkolehden päätoimittaja, on ehdottomasti sitä mieltä, että Venäjän pitäisi lähentyä Algeriaa, ”joka on edelleen Ranskan vaikutuspiirissä”, ja olla varuillaan sen suhteen, miten amerikkalaiset yrittävät esittää Moskovaa ”uutena imperialistisena uhkana Afrikalle”.

Turkkilaisen Maltepen yliopiston professori, Hasan Unal, teki varsin selväksi, miten Ankara lopulta ”pääsi eroon Lähi-idän [Länsi-Aasian] sotkuistaan”, kun se aiemmin oli ”kääntynyt kaikkia vastaan”.

Turkin, Iranin ja Saudi-Arabian kaltaiset keskisuuret voimat ovat nyt astumassa alueen poliittisen näyttämön eturiviin. Unal toteaa, kuinka ”Turkki ja Yhdysvallat eivät ole samaa mieltä mistään Ankaralle tärkeästä asiasta”. Tämä tietenkin selittää turkkilais-venäläisten suhteiden vahvistumisen – ja heidän molemminpuolisen kiinnostuksensa ottaa käyttöön ”monitahoisia ratkaisuja” alueen ongelmiin.

Venäjä esimerkiksi toimii aktiivisesti välittäjänä Turkin ja Syyrian lähentymisessä. Unal vahvisti, että Syyrian ja Turkin ulkoministerit tapaavat pian henkilökohtaisesti – Moskovassa – mikä on korkeimman tason suora kohtaaminen näiden kahden kansakunnan välillä Syyrian sodan alkamisen jälkeen. Tämä pohjustaa tietä Assadin, Venäjän presidentin, Vladimir Putinin, ja hänen turkkilaisen virkaveljensä, Recep Tayyip Erdoganin, väliselle kolmikantaiselle huippukokoukselle.

Suuret alueelliset sovittelukokoukset pidetään – jälleen kerran – joko Moskovassa tai sen osallistuessa niihin, sillä Moskovaa voidaan oikeutetusti kutsua 2000-luvun moninapaisen maailman pääkaupungiksi.

Kyproksen osalta Unal toteaa, kuinka ”Venäjä ei olisi kiinnostunut yhtenäisestä valtiosta, joka olisi sekä EU:n että NATOn aluetta”. On siis aika ”luoville ideoille: Samalla kun Turkki muuttaa Syyria-politiikkaansa, Venäjän tulisi muuttaa Kypros-politiikkaansa”.

Haluttomien koalitio

Tohtori Gong Jiong Kiinan kansainvälisen liike-elämän ja talouden yliopiston Israelin kampukselta keksi tarttuvan uuden ilmaisun: ”haluttomien koalitio” – kuvaillen sitä, että ”lähes koko globaali etelä ei tue Venäjään kohdistuvia pakotteita”, eikä etenkään yksikään Länsi-Aasian toimijoista.

Gong totesi, että koska Kiinan ja Venäjän välinen kauppa kasvaa nopeasti – osittain länsimaisten pakotteiden suorana seurauksena – amerikkalaisten olisi harkittava kahdesti Kiinaan kohdistuvia pakotteita. Venäjän ja Kiinan välinen kauppa on loppujen lopuksi 200 miljardia dollaria vuodessa, kun taas Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppa on huimat 700 miljardia dollaria vuodessa.

Painostus ”puolueettomuusleiriä” kohtaan ei kuitenkaan hellitä. Mitä maailman ”hiljainen enemmistö”, kuten Gong sen määrittelee, tarvitsee, on ”liittouma”. Hän kuvailee Kiinan 12-kohtaista rauhansuunnitelmaa Ukrainalle ” sarjaksi periaatteita” – Pekingin perustaksi vakaville neuvotteluille: ”Tämä on ensimmäinen askel.”

Uutta Jaltan sopimusta ei tule

Valdain keskustelut tekivät jälleen kerran kristallinkirkkaasti selväksi, että Venäjä on ainoa taho, joka kykenee lähestymään kaikkia Länsi-Aasian osapuolia, ja jota kuunnellaan huolellisesti ja kunnioittavasti.

Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) poliittisen osaston johtajan ja sen virallisen Damaskos-lähettilään, Anwar Abdul-Hadin, tehtäväksi jäi tiivistää, mikä johti nykyiseen maailmanlaajuiseen geopoliittiseen ahdinkoon: ”Uusi Jalta vai uusi maailmansota? He [länsi] valitsivat sodan.”

Ja siltikin, kun uusia geopoliittisia ja geoekonomisia murtumalinjoja nousee jatkuvasti esiin, Länsi-Aasia ikään kuin ennakoi jotain ”suurta” tulevaksi. Tämä tunne oli kouraantuntuva Valdain kokouksen ilmapiirissä.

Irlantilaista runoilijaa Yeatsia mukaillen, ja päivittämällä hänet nuorelle ja myrskyisälle 21. vuosisadalle, ”mikä hiomaton otus, jonka hetki on vihdoin koittanut, laahustaa kohti [sivilisaation] kehtoa syntyäkseen?”.

Lähde: The Cradle, Pete Escobar, käännös Riitta Veijalainen.

Escobar on The Cradlen kolumnisti, Asia Timesin päätoimittaja ja riippumaton Euraasiaan keskittynyt geopoliittinen analyytikko. 1980-luvun puolivälistä lähtien hän on asunut ja työskennellyt ulkomaankirjeenvaihtajana Lontoossa, Pariisissa, Milanossa, Los Angelesissa, Singaporessa ja Bangkokissa. Hän on lukemattomien kirjojen kirjoittaja; viimeisin on Raging Twenties.

+++