Joskus kymmenen vuotta sitten kävelimme suomalaisen ryhmän kanssa Moskovassa pitkin vanhaa Arbatia. Olimme osallistumassa RISI:n, Venäjän strategisen tutkimuslaitoksen energiakonferenssiin. Ohjelman ohessa lähdimme katsomaan Moskovan keskustan kävelykatua. Puikkelehdimme erilaisten mainostaulujen ja ammuvien lehmien välissä. Olimme äärimmäisen
kiusaantuneita mainosten tunkeilevuudesta ja häirinnästä. Vielä enemmän Moskovan keskustan ökytavaratalot järkyttivät. Hienoilla autoilla autonkuljettajien tuomina vaaleat kaunottaret menivät jalokiviliikkeeseen, jonka ovella seisoi konepistoolimies. Muutoin tavaratalossa oli tyhjää. Eräs herrahenkilöistämme kommentoi happamasti, että ”täällä huorataan öljyrahaa”. Yhdessä esitimme toivomuksen, että venäläiset heittäisivät kapitalismin menemään, puhdistaisivat maansa mainoksista ja palaisivat neuvostoajan maltilliseen kuluttamiseen.
Keskiluokka viihtyy kauppakeskuksissa
Toive oli turha. Marraskuun alussa vierailu Pietarissa ja sen kauppakeskuksissa paljasti, että enää vain venäläiset rikkaat eivät kuluta ja palvo tavaraa. Sen tekee jo venäläinen keskiluokkakin. Ajan viettäminen ja shoppailu kauppakeskuksissa on tullut venäläisen keskiluokan elämäntavaksi aivan kuten se on lännessäkin. Ja tavaraa kauppakeskuksissa riittää.
Venäläisen ystäväni mielestä Venäjällä on kaksi ideologiaa: toiset puolustavat nyky-Venäjää ja toiset Neuvostoliittoa. Nämä ryhmät eivät muodosta uhkaa yhteiskuntarauhalle, sillä Venäjä ei ole vallankumouksellisessa tilassa. Hän suri vain sitä, että kun esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ranskassa tavaranpaljoudessa kyetään myös ajattelemaan, venäläiset ovat hänen mielestään menettäneet kapitalismissa henkevyytensä.
Pietariin muutetaan töihin
Pietarista on tullut erittäin suosittu paikka asua sen hinta- ja palvelutason takia. Uusia korkeita kerrostaloja rakennetaan vauhdilla. Työvoimapula on suuri. Kassakuiteissakin pyydetään tulemaan
töihin. Ystäväni on hiukan vainoharhainen. Pietarissa olevat runsaat vierastyöläiset Etelä-Venäjän muslimialueilta ovat hänen mielestään Putinin salajuoni pitää Venäjä kasassa. Muslimit ovat ystäväni mielestä kaikkien uskollisimpia Venäjän imperiumin ja Putinin kannattajia.
Halvassa hotellissani nuoret venäläiset itse siivosivat ja vastasivat aamiaistarjoilusta. Vierastyöläisiä on Pietarissa paljon ja heitä tulee koko ajan lisää. Kirgiisejä näkee lähinnä taksikuskeina tai ravintoloissa. Uzbekkeja ja tadzikkeja on torimyyjinä ja rakennuksilla. Ystäväni mielestä venäläisille kelpaa työ, jos heitä kohdellaan hyvin ja heille maksetaan hyvin. Kaikki riippuu työnantajasta. Hän kertoo esimerkin tuttavastaan, joka tilatessaan taksia katsoo, mikä on kuskin etunimi. Jos kuski on Ahmed tms., hän hyppää tilauksen yli ja etsii venäläisen kuskin. Kyseinen herra rakennutti taloa maaseudulle ja vaati, että rakennusurakoitsijan kaikkien työntekijöiden on oltava venäläisiä. Hän meni työmaalle tekemään pistokokeen ja havaitsi, että kaikki työntekijät olivat Uzbekistanista. Hän sanoi urakkasopimuksen välittömästi irti. Kerroin, että Suomessa rakennusfirmoissa, erityisesti maalausliikkeissä korkeasuhdanteen aikana uzbekit olivat haluttuja työntekijöitä. He pystyivät tekemään raskaita töitä ja olivat arvostettuja Suomessa.
Elintarvikkeet edullisia
Läntisten tavaroiden hintataso on vielä Suomessa hiukan edullisempi kuin Pietarissa, mutta kauppakeskuksen valikoimassa esimerkiksi ECCO:n kengät ovat samanhintaisia niin Pietarissa kuin Helsingissä. Sen sijaan ruoka, kahvilat ja ravintolat ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. Ystäväni mielestä raha riittää toistaiseksi hyvin, mutta inflaatio on alkanut syödä ihmisten halua ostaa läntisiä tuotteita. Se näkyy kauppojen ikkunoissa. Asiakkaita houkutellaan alennusmyynneillä – 50- tai –70- prosenttia tai ostamalla kaksi tuotetta saa kolmannen ilmaiseksi.
Ohta-kauppakeskus on aivan Pietarin keskustan tuntumassa.
Pietarin keskustan kivijalat ovat täynnä kahviloita ja stalovaja-ruokaloita. Stalovaja eli suomeksi ruokasali on baarin tasoinen ruokala, joita neuvostoaikana oli yksi jokaisessa korttelissa. Sen uusi tuleminen ja kilpailukyky kaikkien läntisten pikaruokaloiden rinnalla on terve merkki venäläisten neuvostonostalgiasta ja loistava perintö neuvostoajasta. Niissä käy asiakkaita kuhinaksi asti. Omassa lähi-stalovajassani oli krimiläistä hanaviiniä tarjolla, niin punaista kuin valkoista, mutta en nähnyt kenenkään ottavan viiniä ruuan kanssa. Kansan ravintoloissa juodaan morssia – makeata esanssimehua.
Digitalisaatio tehokasta
Pietari on palveluiltaan hyvin toimiva. Julkinen liikenne, ravintolat ja kulttuuritarjonta on suurta. Katukahvilat, leipomot ja kaikenlainen pienyrittäminen on muotia Pietarissa. Pienelläkin palkalla elää hyvin Pietarissa. Digitalisaatio on läpäissyt kaikki elämisen osa-alueet. Ystäväni kehottaa minua käymään maalla: 50 kilometriä Lugaan päin ja kuva on aivan toinen.
Se ei silti saa minua vakuuttumaan muusta kuin että nyt on venäläisten vuoro nauttia kuluttamisesta. Me lännessä köyhdymme, Venäjällä yritetään ja vaurastutaan. Selvää on, että kun raja joskus Suomen ja Venäjän välillä aukeaa, itäsuomalaiset ovat menettäneet venäläiset ostosmatkailijat. Suomessa heille ei ole tarjolla edes lämmintä kättä.
Yöllinen polkupyöräilijä
Menomatkalla Helsingistä Pietariin jouduimme Venäjän puolella yöllä oudon välikohtauksen todistajaksi. Passintarkastuksen jälkeen Venäjän puolella passit ja leimat tarkistetaan pariin kertaan rajavyöhykkeellä. Viimeisellä postilla koko liikenne niin Venäjälle kuin Suomeen oli pysäytetty. Syyksi kerrotiin, että rajamiehet etsivät miestä, joka oli lähtenyt ajamaan polkupyörällä Suomeen. Meitä huvitti. Olimme varmoja, että joku känniläinen oli lähtenyt vahingossa väärään suuntaan. Tunnin odotuksen jälkeen Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n aseistetut vartijat vihdoin tulivat pakettiautolla postille sen näköisenä kuin joku olisi otettu kiinni. Polkupyörää ei näkynyt missään. Rajaposti avattiin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Siitä on nyt hiukan yli viikko, marraskuun alussa. Silloin FSB vielä yritti ottaa Suomeen polkupyöräilevät matkalaiset kiinni.
Teksti ja kuvat: Leena Hietanen
3 kommenttia julkaisuun “Venäläiset on menetetty kuluttamiselle”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kävin Leningradissa 80-luvun puolivälissä, ruoka oli hyvää ja hotellin aamupala erinomainen. Kauppojen valikoima oli pieni, mutta silti aina löytyi jotain erikoista. 90-luvun alkupuolella ravintoloita oli runsaasti ja ruoka hyvää. Toreilla ja markkinoilla oli runsaasti edullista tarjottavaa, minua kiinnosti hyvä taide. Yksi iso maalaus kiinnosti paljon, mutta en uskaltanut ostaa sitä, koska pelkäsin tullin tarttuvan siihen. Sen jälkeen sekä Pietari että Moskova ovat muuttuneet paljon. Itse olen viihtynyt siellä hyvin, paremmin kuin Helsingissä. Yleensä se on niin, että ne haukkuvat, jotka eivät ole siellä käyneet kertaakaan ja ne, jotka ovat käyneet, niin kaipaavat sinne uudelleen.
Mitä se ”kuluttaminen” tarkoittaa ? Eivätkö venäläiset saisi kuluttaa ? Ihmiset tarvitsevat asunnon, vaatteita ja ruokaa. Näistä kolmesta yleensä asuminen lohkaisee suurimman osan menoista. Ruokaa tarvitaan joka päivä mutta vaatteiden hankinnoissa voidaan joustaa. Ylenpalttiset kulutusjuhlat olivat silloin kun ihmisillä oli niin paljon ylimääräistä rahaa, että ostivat kaikkea tarpeetonta. Mutta jos katsotaan menoeriä, voitaneen todeta, että tämä tarpeeton muodosti kokonaismenoista vain vähäisen siivun. Mutta tämä siivu pisti kaikkialla silmään ja ärsytti moralisteja.
Venäjältä on nähtävissä live-stream ostoskeskusvideoita joka viikko. En näe niissä mitään muuta erityistä kuin että paikat ovat siistimpiä ja ihmisten käytös on myös asiallista. Elintarvikeliikkeissä valikoima on mittavasti laajempi kuin meillä. Ehkä 90-luvun kaaoksessa luksuskuluttaminen näkyi koska oligarkkien lähipiirit halusivat näyttää että oli millä mällätä. Keskiluokka on sittemmin kasvanut niin, että luksuksessa rypeviä ei juuri näe.
Muistan kuinka koululaiseni tuli kotiin ja kertoi minulle, etteivät kiinalaiset voi kuluttaa niin kuin länsimaalaiset. Maailman resurssit eivät riitä. Kuka hänelle niin oli opettanut ? Kaverit vai opettaja, arvelin että opettaja. Nyt kiinalaisilla on jo tietyiltä osin parempi elintaso kuin suomalaisella peruskansalaisella ja aina vaan heillä tuntuu resursseja riittävän. Voi olla, että Greta sekä WEF haluaisivat, että he palaisivat riisikuppiaikaan, mutta taitaa käydä niin, että Suomessa palataan ennemmin nauriiden viljelyyn ja laitetaan pettua leipään, niin kallista on jo.
Aineellisen hyvän lisäksi tarvitaan henkistä ravintoa. Tässä suhteessa Venäjä on hyvissä asemissa mutta ei voi jäädä laakereille lepäämään. Haasteena kaikkialla maailmassa on henkisen perinnön vaaliminen ja etenkin historian opetuksen ja ymmärtämisen edistäminen. Tämä on laaja tehtävä jossa tällä hetkellä mikään maa maailmassa ole lähelläkään tavoitetasoa. Nuorella sukupolvella on historian ymmärrys hataralla pohjalla ja sen vahvistaminen on välttämätöntä kansainvälisen yhteisymmärryksen parantamiseksi.
Leena kirjoittaa: ”Ajan viettäminen ja shoppailu kauppakeskuksissa on tullut venäläisen keskiluokan elämäntavaksi aivan kuten se on lännessäkin.”
Jan puolustaa venäläistenkin oikeutta törsäämiseen, minkä tasa-arvon nimissä ymmärrän.
Mutta kyllä silti näen henkisenä degeneraationa sen, kun Venäjälläkin ihmisten fokus on ilmeisesti siirtynyt samaan kuin täällä lännessä, eli pintaan, ostamiseen, tavaroihin, joilla rakennetaan omaa huteraa identiteettiä. Varsinkin nuoret se on nielaissut, mistä kertoo sekin, että Helsingissä nuoret ryöstävät merkkivaatteita ihmisten päältä.
”Shoppailu” ostoskeskuksineen on amerikkalaisperäinen itsekeskeinen elämäntapa. Venäjällä olisi mielestäni enemmän annettavana.