YLE LOPETTI GAZAN KANSANMURHAN

Israelin suunnitelma on selkeä: palestiinalaiset ajetaan pois Gazasta Siinain erämaahan kuin nääntynyt karjalauma.

Tiesittekö, että kansanmurha Gazassa on loppunut? Niin ilmeisesti on, jos luotamme Ylen uutisiin. Ja miksi emme luottaisi, sillä kertoohan Yle omassa kampanjassaan, miten luotettava ja vastuullisesti toimiva media se on.

Kello 17 ja 18 uutislähetyksissä maanantaina 11.12.23. ei sanaakaan Hamas-Israel-sodasta! Ei pihaustakaan siitä, että tapettujen palestiinalaisten lukumäärä oli jo eilen 17 700, jonka lisäksi ainakin 7 000 oli kadoksissa mäsäksi pommitettujen rakennusten raunioissa, ja kymmenet tuhannet loukkaantuneet.

Eihän tällaisen massamurhan kiihtyminen entisestään sunnuntaina ja maanantaina ole uutinen. Sen sijaan Yle sai kertoa skuupin, että Alexander Stubb päästäisi rajan yli Venäjältä pyrkiviä vanhuksia, lapsia ja naisia. Yhtään pyrkijää ei nyt ole, mutta uutinen Stubbin hymykuvan kanssa pomppasi vastuullisen uutiskynnyksen yli reippaasti.

Vastuuttomalle katsojalle saattaisi tulla mieleen, että Stubb on Ylen suosikki presidentiksi, mutta niinhän me vastuuntuntoiset kansalaiset emme tietenkään ajattele!

***

Israelin suunnitelma on selkeä: palestiinalaiset ajetaan pois Gazasta Siinain erämaahan kuin nääntynyt karjalauma. Israel ilmoittaa ”turva-alueista”, muuttelee niitä ja pommittaa kiihtyvästi koko Gazaa. Turvallista neliötä ei ole. Sähköt ovat poikki, vesi lopussa ja ruoka.

Kansainvälisiltä kanavilta kuten vaikkapa Aljazeeralta voi nähdä ja kuulla sionistien suunnitelman etenevän tehokkaasti. Paraikaa katson, miten iso joukko palestiinalaisia miehiä istuu alushousuja lukuunottamatta alastomiksi riisuttuina Israelin asemiehet ympärillään. Meneillään on Israelin aiemminkin harrastama nöyryytysrituaali.

***

Myös Helsingin Sanomat vaikeni maanantaina Gazan tilanteesta ainakin aamun verkkolehdessä. Sen sijaan se julkaisi laajan reportaasin, jossa kuvattiin äärettömän myötätuntoisesti Israelin hätää. ”Olemme yksin”, haastateltava valitti. Jutussa kerrottiin myös, että enemmistö israelilaisista kannattaa kaikkien palestiinalaisten ajamista ”muihin maihin”.

– En halua nähdä täällä ainuttakaan arabia, toinen haastateltu lausui.

Mediapooli toimii. Nyt naamiot on taas kerran riisuttu orvaskettä myöten. Suomi on verisen sionismin ystävä, koska se on Yhdysvaltain ystävä. Yhdysvallat on viitoittanut linjan estämällä YK:ssa Gazan tulitauon. Amerikkalaiset lähettävät Israelille pommeja katkeamattomana virtana ja sanovat samaan aikaan, että Israelin olisi hillittävä siviilien tappamista.

Ja Suomi tekee asekauppoja Israelin kanssa. Ne ovat hyviä kauppoja.

Kamal Adwan-sairaalan tilanne

Muutama Gazan sairaaloista on yhä pystyssä, mutta vailla toimintaedellytyksiä. Yhden vielä joten kuten toimivan sairaalan nimi on Kamal Adwan. Israel pommitti sen synnytys- ja naistenosastoa. Kaksi äitiä vauvoineen kuoli. Kolmannen äidin jalat ”amputoituivat”. Pommituksissa oli tuhottu myös sairaalan happijärjestelmä, jonka vuoksi kolme keskosta kuoli.

Sairaalassa on 65 tulituksessa loukkaantunutta potilasta, 12 tehohoitoa tarvitsevaa lasta ja kuusi vielä elossa olevaa keskosta. Sisälle on tullut 3 000 pommituksia paennutta ihmistä. Vesijohdot ovat rikkoutuneet, joten juomavetenä käytetään saasteista pohjavettä.

Ruokaa Kamal Adwanissa ei ole ”muruakaan” ja sähköt ovat poikki. Kukaan ei voi tulla sairaalaan tai poistua sieltä, sillä yläpuolella vahtivat droneaseet tappavat ulos tai sisälle pyrkiviä.

3 kommenttia julkaisuun “YLE LOPETTI GAZAN KANSANMURHAN

  1. Raivoisa tahti, jolla Israel surmaa palestiinalaisia lapsia Gazassa on jo ylittänyt sen, mihin Kolmannen valtakunnan keskitysleirit pahimmillaan ylsivät. En enää tiedä, mitä pitäisi vielä tapahtua, että virallinen Suomi heräisi tähän täysin kestämättömään eettiseen katastrofiin, lakkaisi mahdollistamasta tätä kansanmurhaa, lopettaisi edes asekaupat Israelin kanssa sekä laittomissa siirtomaissa valmistettujen tuotteiden maahantuonnin.

  2. Kun Ylen uutistenlukija kertoo uutisia Ukrainasta tai Gazasta, niin aina tulee mieleen, että uskovatko uutistenlukijatkaan omia juttujaan. Monesti ilme on sellainen, että valetta on, mutta minun on pakko lukea nämä teille. Tavallinen ihminen on onnettomassa tilanteessa, kun joutuu käymään tuollaisessa työpaikassa. Kannattaisi etsiä parempi ja jättää propagandajutut tyhmemmille. Mutta suomalainen on reppana, ensin uhotaan ja selkäsaunan jälkeen ollaan luusereita itku kurkussa.

Vastaa