Pari viikkoa sitten lysähdin, konkreettisesti. Aioin vuoteesta wc:hen, romahdin lattialle ymmärtämättä miksi. Seurauksena kylkiluun kivulias murtuma, joka esti nukkumisen sinä ja suraavina öinä.
Fyysiset voimat katosivat, pystyin hädin tuskin hissuttelemaan pienin askelin keittiön, wc:n ja makuuhuoneen kolmiossa. Toimintakykyni oli alle nollan ja pahinta se, etten tiennyt, mistä oli kysymys.
Matkustin viime maanantaina taksin takapenkillä Eiran sairaalaan, jossa minut läpivalaistiin vuorokauden kestäneissä tutkimuksissa.
Tiistaiaamuna lääkäri tuli luokseni paperipinkan kanssa. ”Minulla on vain hyviä uutisia”, tohtori Tötterman sanoi ja hymyili. ”Kaikki on kunnossa.”
Papereista ilmeni, että toden totta! Sydän, keuhkot, kolesteroli, maksa- ja muut arvot ovat kohdallaan.
Mistä siis oli kysymys?
***
Aloitin toimittajana Helsingin Sanomissa 1960-luvulla. Siitä seuraavalle vuosikymmenelle työpäivät olivat suunnilleen samanlaisia: pelkällä kahvilla mentiin aamusta aina siihen asti, että paineltiin Richards Pubiin syömään rasvainen pihvi.
Sama tahti jatkui pitkään myös myöhemmin. Aamiaiseksi kahvia, lounaaksi kahvia, myöhään iltapäivällä ns. kunnon ateria.
Sitten tavat muuttuivat. Ei aamiaisia vieläkään, mutta lounaista tuli rutiinia. Terveyttä edisti myös lenkkeily, juoksu ja ylipäätään liikkuminen. Tupakoin, mutta silti olin hyvässä kunnossa.
Kun tein kirjaa Lasse Virenistä, juoksimme joskus yhdessä. Tuntui hyvältä pysyä mestarin tahdissa, kun etenimme hetken aikaa ”perusvauhtia” eli 4,10 minuuttia per kilometri. Sitten Lasse sanoi alkavansa juosta ja meni menojaan.
***
En halua kehua, mutta olen aina tehnyt paljon työtä, kirjoittanut esimerkiksi parikymmentä kirjaa, useimmat muun työn ohessa. Viime vuosiin saakka liikkuminen on pysynyt tapana, juokseminen tai kävely.
Sitten elämäntapani muuttuivat, hiipien, huomaamatta. Tuli aika, jolloin tein samaan aikaan juttuja Naapuriseuran Sanomiin ja naputtelin kirjaa.
Mutta samalla palasin huomaamattani nuoruuden tapoihin: aamiaiseksi kahvia, lounaaksi kahvia – ja illan suussa rankka ateria. En ”ehtinyt” kävelemään saatikka juoksemaan.
Sitten eräänä yönä lysähdin.
***
Kun lääkärini tiistaiaamuna kertoi hyvät uutiset, niiden oheen tuli huomautus. Elimistöni on kaikin tavoin kunnossa, mutta se ilmoitti, että nyt riittää! Laiminlyön ja kohtelen kaltoin fyysistä konettani. En anna sille energiaa, en anna sille sen tarvitsemaa liikettä, fyysistä rasitusta, ulkoilmaa ja iloa.
Olen laiminlyönyt kehoni, lihakseni, itseni! Olen istunut (epäergonomisessa asennossa) sohvan uumenissa, mielipaikkassani kirjoittamassa sitä, tätä ja tuota. Koneen vieressä kahvimuki, kunnes on ilta, iso nälkä ja runsaan aterian vuoro.
***
Nyt tilanne muuttuu! Aion ruveta matkimaan säntillisesti itsestään, ravinnostaan ja jokapäiväisestä liikunnastaan huolehtivaa henkilöä, nimittäin vaimoani.
En halua lysähtää toista kertaa, sillä kokemus oli monin tavoin tuskallinen.
Kylkiluun murtuman paraneminen kestää kuusi viikkoa. Neljä on jäljellä, ja tarvitsen vahvan kipulääkkeen voidakseni nukkua.
Haluan vielä sanoa, että kysymys ei ole muodikkaasta burn outista. Lysähdys on eri asia. Onneksi se on helpommin korjattavissa, koska kysymys ei ole monimutkaisesta henkisestä uupumuksesta vaan ravinnosta ja liikkumisesta!
***
Hyvät Naapuriseuran Sanomien lukijat! Olkaamme kiitollisia vt-päätoimittaja Kari Arvolalle, joka otti taakan kannettavakseen. Eikä lysähtänyt!
10 kommenttia julkaisuun “Lysähtämisen anatomia”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hienoa, ettei mitään vakavampaa! Ja kiitos, ehkäpä meillä lukijoillakin on tarvetta saman tapaisiin muutoksiin. Olkoon kokemuksesi meille innokkeena. Terveelliset elämäntavat ovat tietenkin avuksi jokaiselle eikä ole koskaan liian myöhäistä aloittaa, jos petraamisen tarvetta on.
Itse en ole oikeastaan edes kovin vanha, mutta selkä- ja jalkavaivat hankaloittavat arkea aamusta iltaan sekä toisaalta estävät ja toisaalta vaatisivat liikkumista. Olen ratkaissut ongelman osaksi puuhastelemalla kivun ja jaksamisen rajoissa aika paljon erilaisia remonttitöitä eli harrastamalla arkiliikuntaa. Nuo työt ovat melkein välttämättömiäkin ja samalla – melko varaton kun olen – säästän tekemällä niitä itse. Niissä merkeissä minäkin katkaisin kylkiluuni. Yksi yö meni valvoessa särkylääkkeistä huolimatta, mutta vaiva parani itsekseen (tai ainakin kivut loppuivat) noin kahdessa viikossa.
Kiitokset Karille ja Maunolle jaksamisesta. KIITOS !
Jotta pääsisi toimittjatiimiin tai kommentoimaan, niin pitää ainakin kerran kylkiluun katketa tai murtua. Kuten itselläkin kävi kerran. Nyt saa varoa enemmän sitä, että aivot eivät niksahda tässä medioiden propagandassa. Mitä enemmän ottaa asioista selvää, niin sitä vähemmän on luotettavia medioita. Siitä suuri kiitos NS:lle. Toinen suomenkielinen media on MV-Lehti. Ja välillä on mukava kuunnella totuuksia Youtuben kanavalla Bodin juttelua ja sättimistä, nimimerkki Bodi on Mikko Paukkunen, älykäs kaveri. Ja sitten voi luonnollisesti etsiä totuutta ulkomaiden lehdistä googlen-translatorin avulla. Nyt on tapetilla Moskovan terroriepisodi. Luulen, että syyllisten aika alkaa käydä vähiin.
Tsemppia Mauno. Hyva siita tulee viela. Jos ei itse tule ottaneeksi kunnon breikkia ja muutosta elamantapoihin niin kroppa pitaa huolen etta se tulee. Ja hyva niin. Universumi tietaa parhaiten. Kaikki menee hienosti silla tiedat jo laakityksen ongelmaasi.
(Itse valilevyn pullistuman kanssa 4 vkoa karvistelleena tunnen suurta empatiaa. Sain laksyni myos. ”Mind over matter”) Voi hyvin.
Ylös, ulos ja lenkille!
Sohva on surkea työtuoli. Suosittelen moottorinsängyn hankintaa. Minulla on jo kolmas menossa, isot pyörillä varustetut yöpöydät sängyn molemmin puolin, pari valaisinta, tässä on mukava kirjoitella.
Zemppiä toipumiseen!
”Elämäntapamuutokset” ovat yleensä liian rajuja, vaaditaan liikaa itseltään. Joten suosittelen ens alkuun vaan päiväkävelylle ja kevyt lounas.
Ihana kevät, aurinko, valoisuus! 🙂
Kohta on kesä ja aistien riemua valtoimenaan. Toivon sinulle iloa auringon lämmöstä, veden solinasta, lintujen sirkutuksesta ja tuulen huminasta. Tai kupillinen kahvia torilla äänten sorinan ympäröimänä. Vain aistien – tässä ja nyt. Kaikkea hyvää!
Hienoa, ettei mitään vakavampaa. Teitä Naapuriseuralaisia tarvitaan enemmän kuin koskaan ja harteillanne on paljon. Ei siis mikään ihme, että lysähdit. Toivotan toipumista ja matkimisen sujumista mallikkaasti!
Kahvakuulatreeni kolmesti viikossa tekee ihmeitä, samoin tangossa roikkuminen. Halpaa ja tehokasta liikuntaa.