HYVÄÄ ITSENÄISEN AJATTELUN PÄIVÄÄ!

Presidentinlinnassa juhlitaan Suomen 106. itsenäisyyspäivää. Tunnelma on varmaankin lämmin, riemuisa ja samalla haikea, sillä onhan kyseessä viimeinen kerta, kun juhlia isännöi Sauli Niinistö, historiamme paras ja suosituin gallup-presidentti.

Itsenäisyyspäivänä uutisoitiin, että Eu-Nato-Suomi allekirjoittaa 18.12. Yhdysvaltain kanssa sotilaallisen sopimuksen, joka antaa valtameren takaiselle liittolaisellemme vapaat oikeudet toimia maassa. Se saa itsenäiseen hallintaansa maa-alueita. Sen joukot voivat tulla Suomeen ilman passia ja muita muodollisuuksia. Se voi varastoida tänne aseita ja todennäköisesti rakentaa myös tukikohtia.

Euroopan unionin jäsenyys merkitsi luopumista merkittävästä osasta valtiollista suvereniteettia. Ulkopolitiikan ja taloudellisen itsenäisyyden menettämisen lisäksi valta on luovutettu Brysselin korruptoituneelle monsterille lähes kaikilla yhteiskunnallisen päätöksenteon alueilla. 

Salakähmäisesti toteutetun Nato-jäsenyyden hinta ja sen arkinen todellisuus on vielä näkemättä, mutta kun DCA-sopimus USA:n kanssa saa muotonsa ja käytännön toteutuksensa, on aika kysyä, mikä on juhlien syy seuraavina joulukuun kuudensina päivinä.

Suomi ei ole itsenäinen, suvereeni kansallisvaltio muutoin kuin itsenäisyydestä eroon hankkiutuneen eliittinsä mielestä. Itsenäisyyden Suomelle taistelleiden meille jättämä perintö on luovutettu pois vapaaehtoisesti.

***

Tänään, 6.12.2023 voimme sytyttää ikkunalle perinteisten kahden sijasta kolme kynttilää. Ensimmäinen olkoon surukynttilä. Se palaa tuon menetetyn itsenäisyyden muistoksi. 

Suomen liittäminen Euroopan unioniin pohjustettiin tehokkaalla kampanjalla. Nato-prosessia ja USA-sopimusta on edeltänyt vuosien mittainen, kaikkien aikojen massiivisin propagandaoperaatio, kansallinen aivopesu, jossa tehopulverina on käytetty vihan nostatusta Venäjää kohtaan.

Tässä sitä nyt sitten ollaan kuohuviinilasien kanssa!

***

Toinen kynttilä tuikkikoon itsenäisen ajattelun ja henkisen vapauden julistuksena. 

Oma ajattelu on vaikeaa, jos sen raaka-aineeksi ei saa tietoa. Nyt se on erityisen hankalaa, kun koko viestivälineistö jauhaa täydellä teholla lännen ihanuutta ja idän pahuutta samalla, kun vaihtoehtoisia kanavia on tukittu Eu:n sensuuripäätöksillä. 

Kaikilla ei ole riittävää teknistä osaamista ja kielitaitoa kansainvälisten kanavien avaamiseksi ja seuraamiseksi. Tämä kansanosa on täysin altis väärän tiedon viruksille.

Valtio itse osallistuu tiedonvälityksen yksipuolisuuteen perustamansa Mediapoolin kautta. USA-lähtöistä propagandaa välittää Ulkopoliittisen Instituutin (UPI), hybridikeskuksen ja Mediapoolin kolmiyhteys. 

Valtavirtamedia suoltaa joka päivä väänneltyä tietoa ja vaikenee uutisista, jotka eivät tue sen narratiivia. Puppuseparaattoreista pahin on Yleisradio, jonka uutis- ja ajankohtaisohjelmien ja journalistin ohjeiden välillä ei enää ole enää näköyhteyttä.

Yritetään kaikesta tästä huolimatta käyttää omia aivojamme itse; pyrkiä hankkimaan tietoa kriittisesti, ja noudattaa legendaarisen mediaguru John Pilgerin neuvoa: Älä usko mihinkään, mitä valtamedia väittää.

***

Sytyttäkäämme vielä kolmas kynttilä protestiksi äärioikeistohallitukselle, joka aikoo pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan kuristamalla sen hengiltä.

Maassa on nyt 900 000 köyhää. Hallitus aikoo tasapainottaa taloutta ja vähentää velanoton lisäämistä poistamalla tukia heikoimmassa asemassa olevilta, eli kasvattamalla puutteessa elävien määrää. 

Miljoonan köyhän raja saavutettaneen pian näiden päättäväisten ponnisteluiden tuloksena.

Saamme näkyviin pahoinvoivan maan, joka koostuu juuri perustetuista hyvinvointialueista. Riipaisevinta ovat tiedot köyhistä lapsiperheistä ja siitä, että neljäsosa nuorista kokee mielenterveytensä horjuvan. 

***

Usko tulevaisuuteen on silti yritettävä säilyttää. Itsenäisesti ajattelevien on löydettävä toisensa ja rohkaistava toisiaan. 

On luotettava siihen, että jonain päivänä hulluus haihtuu, sotaisuuden sijaan nousee sopuisuus, köyhien kurittamisen tilalle oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Silloin voi alkaa Suomen jälleenrakentaminen.

5 kommenttia julkaisuun “HYVÄÄ ITSENÄISEN AJATTELUN PÄIVÄÄ!

  1. ”Tämä kansanosa on täysin altis väärän tiedon viruksille.”

    Se on helppo havaita, jos on vähänkään tekemisissä ikäihmisten kanssa. Toisaalta valtaosalla suomalaisista on sen verran russofobista pohjaa sekä sanotaan nyt vaikka Hollywood-ihailua, että useimmat eivät ollenkaan tajua, millaisen aivopesun kohteena ovat. On helppo syöttää disinformaatiota, kun voi tehdä sen myötäkarvaan.

    Olisi mielenkiintoista tietää russofobian kylvöstä Suomessa aina Ruotsin vallan ajoilta alkaen. Millaista, kuinka voimakasta, keiden toimesta, mihin perustuvaa, mihin tähtäävää, kuinka suuri osa kansasta on ollut vaikutukselle altis, jne. Kuinka suuressa roolissa ovat olleet esimerkiksi koululaitos, puolustusvoimat ja historian kirjoitus. Siinä olisi objektiiviselle tutkijalle mielenkiintoinen aihe.

    Voin olla väärässä, mutta jostain syystä en itse ole oikeastaan koskaan innostunut siitä – oheisessa kirjoituksessakin mainitusta – hypetyksestä, kuinka kalliilla verellä maamme itsenäisyyttä on varjeltu, jne. On se tietysti tottakin, mutta vain osatotuus ja on mielestäni vuosikymmenten ajan antanut usein toistettuna ikään kuin kaiken selittävänä lentävänä lauseena suomalaisille yksipuolisen ja harhaisen käsityksen viime sodista ja niihin johtaneista syistä.

    Se nyt kuitenkin on selvää, että nykyeliitille itsenäisyytemme on merkityksetön asia paitsi juhlapuheissa kansan harhauttamiseksi ja kun halutaan harrastaa itsepetosta. Ja eihän itsenäisyyttä enää olekaan.

  2. A. Freudenthal, tuo RKP:n ideologinen isä lausahti joskus että ”suomalaiset ovat havumetsien pölkkypäitä”. Pidin aiemmin tätä mielipidettä loukkaavana mutta nyt kun kaikki kaakattavat itsenäisyydestä (jota ei ole) alan olla samoilla linjoilla hra Freudenthaln kanssa. Heitänpä tähän toisenkin mietteen em. herralta : ”Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen suku.”

  3. Hyvä uutinen on, että Keski- ja Etelä-Euroopassa on laajahko ymmärrys siitä, että Venäjä on vähäisin heidän huolenaiheistaan. Huono uutinen on, että Suomessa laajalti uskotaan, ettei muita huolenaiheita olekaan. Muun Euroopan russofobia on lähinnä median ja poliitikkojen päähänpinttymä joka ei kansoja vakuuta.

    Tänään oli uutinen, että Suomeen on perustettu rasistipuolue. YLE joka asiasta uutisoi unohti lisätä että uusi rasistipuolue on lisänä jo toimiville ja eduskunnassa sekä hallituksessa istuville rasistipuolueille joiden lisäksi muita ei olekaan. Kotisokeudeksi sitä sanotaan. Media ja politikot kuvittelevat, että rasismi rajoittuu kadun rasismiin, eivätkä ymmärrä, että heidän oma rasisminsa se vasta rumaa onkin, koska sillä on paljon tuhoisammat vaikutukset heidän käytössään olevan vallan kautta.

    Valtaapitävien rasismi kohdistuu kokonaisiin kansakuntiin joita voi kohdella miten tahansa aina tappavaan väkivaltaan asti. Yhdysvaltojen omat historioitsijat ovat laskeneet, että heidän maansa aloittamissa sodissa on kuollut yli kaksikymmentä miljoonaa ihmistä toisen maailmansodan jälkeen ja lähes kaikissa sodissa rasistinen elementti on ollut vahvasti läsnä. Suurimmat tuhot kohdistuivat ensin Kauko-Itään ja sen jälkeen Lähi-Itään, Afrikkaan ja Keski-, sekä Etelä-Amerikkaan. Virallisen Suomen asenne näihin sotiin on aina ollut välttelevä, eikä etenkään rasistista tekijää ole nostettu esille vaikka se on ollut mitä ilmeisin. Kaikessa rumuudessaan se tuli taas näkyville vain viikkoja sitten kun koko muu maailma järkyttyi Israelin tuhopommituksista joissa siviilejä surmattiin massoittain ja tarkoituksella. Suomi katsoi silloin tarpeelliseksi tukea kansanmurhaajien taloutta satojen miljoonien asehankinnalla. Ja ulkoministeri halveksui kansainvälistä mielipidettä ilmoittamalla, että puolustuslaitos vastaa itsenäisesti hankinnoistaan. Mutta selitys oli sinänsä looginen, koska on ilmeistä, että puolustuslaitos on Suomen ylin päättävä elin ja ollut sitä Isäntämaasopimuksen teosta asti.

  4. Vaikka itse en oikein voi yhtyä toimituksen positivistiseen loppukanettiin, omasta puolesta totean, että oikeudella, totuudella, tasapuolisuudella ja inhimillisyydellä on silloinkin väliä, kun vastarinta on toivotonta. Niin kuin Chris Hedges on tiivistänyt ”En taistele fasisteja vastaan siksi, että voittaisin. Taistelen siksi, että he ovat fasisteja”.

    Voisin itse lisätä, että en itse ole tässä mukana välttämättä tulevaisuuden Suomen puolesta, vaan sen Suomen puolesta, joka teki minusta tällaisen. Se Suomi ei ollut täydellinen, mutta monessa suhteessa parempi kuin nykyinen versio. Se oli maa, jonka kulttuuri, politiikka ja älyllinen elämä oli rikkaampi, kukoistavampi ja monipuolisempi kuin nykyisen digiviihteellä ja materialismilla kyllästetyn pikku-Amerikan.

    Sen koulutusjärjestelmää ei oltu alistettu pelkästään kaupallisuuden ja yrityselämän tarpeiden palvelijaksi, vaan arvona pidettiin sellaistakin kummajaista kuin ”sivistys”. Sen puolustusvoimissa ymmärrettiin oma rooli eräänlaisena teatraalisena rauhanturvajoukkona. Nykyajatukset Suomesta demokratian etuvartiona ja linnoituksena, joka luulee tosipaikan tullen panevansa inhan idän polvilleen liittolaistensa kanssa, oltaisiin pidetty pätevänä syynä hakeutua mielenterveyspalvelujen äärelle.

    Vaikka tiedotusvälineissä käytävä keskustelua käytiin silloin tiettyjen rituaalien mukaisesti ja eräissä lausumisssa pidettiin aina yllä vahvaa sordiinoa, epäilen vahvasti että kansallista mediakenttää ei olisi saatu kyörätyksi samanlaiseen valheperustaiseen totaaliseen aivopesukampanjaan kuin aloittiin 2022. Tuskin poliitikotkaan olisivat lähteneet projektiin samalla paatoksella ja yhteisrintamalla. Vaikka Suomi Unkarin kansannousun ja Tsekkoslovakian miehityksen suhteen jättäytyi ”äänettömäksi yhtiömieheksi”, ei tapahtumien sisällöstä käsittääkseni elätelty kansallisen tason harhoja kuten Ukrainasta.

    Olisin suonut paremman tulevaisuuden Suomelle. Mutta jos sellaista ei enää tule, niin pitäkäämme yllä entisen Suomen perintöä, joka silloinkin oli osittain rapakon takaa, vähän suomalaismetsistä, vaikkakin enemmän Euroopasta, kuitenkin suurelta osaltaan myös itäisen naapurimme kulttuurista. Sen sekoituksen arvosta ja laadullisuudesta todistavat muun muassa Mauno ja Karin hienot kirjoitukset ja työ seuran ylösrakentamisessa

  5. Mikä ihmeen kansallisen valtion itsenäisyyspäivä?

    Action – Reaction – Solutation

    Alkaen presidentti Mauno Koivistosta presidentillisiä linnanjuhlia voidaan hyvällä syyllä kutsua etkoiksi. Kunhan pölyt laskeutuvat niin oikeat linnanjuhlat – jatkot – näiden miekkosten kesken pidetään Kakolassa. Murha ei vanhene koskaan, eikä ainakaan kansanmurha.

    Euroopan komissio julisti jo noin 2016 kuinka Euroopan parlamentti on ensisijainen ja vasta sitten tulevat kansalliset parlamentit. Vanhan ajan instituutiot eivät ole yhteensopivia uudessa maailmanjärjestyksessä.

    Kansalliset presidentti-instituutiot ja kuningashuoneet ovat aivan turhakkeita. Mitä me niillä teemme? Samoin kansalliset parlamentit ja perustuslait. Joutavat ulkomuseoiksi, koska kansallisten suvereniteettien aika on käytännöllisesti katsoen jo mennyt. Kansallisvaltiot eivät kuulu uuden maailmanjärjestyksen aikaan.

    Uusi NWO aikakausi murtautuu esille, mutta sen hyväksyttäminen ihmiskunnalle ei onnistu, muutoin kuin hyväksi havaitulla ja aina toimivalla filosofisella Teesi > Antiteesi > Synteesi menetelmällä.

    Väitteen eli Teesin vastavoimaksi asetetaan Antiteesi eli vastaväite. Sitten edelliset kaksi vastakkaista käsitystä yhdistetään Synteesin kautta. Samat toimijat toteuttavat nämä kolme vaihetta.

    Demonstraatio: Sääntöihin perustuva yksinapainen maailmanjärjestyspyrkimys (Teesi) asettuu kansainväliseen oikeuteen perustuvaa moninapaista maailmanjärjestystä vastaan (Antiteesi). Tilanne viedään ällistyttävän pitkälle: tarvittaessa WWIIIeen kunnes Teesi ja Antiteesi yhdistyvät Synteesissä – uudessa maailmanjärjestyksessä.

    Kaikki ne muutokset, joita te nyt näette kansainvälisessä geopolitiikassa ja -strategiassa, ovat olleet yhtä suurta globaalia teatteria – kenraaliharjoitusta. Mutta ei mene kauan kunnes alkaa päänäytös, jonka teatterin montussa soittaa orkesteri jo alkutahtejaan, esiriput vedetään syrjään, näyttelijät ovat valmiit ja näytös voi alkaa.

    Sattumaako? Ei todellakaan, vaan tarkoin suunniteltua ja huolella harkittua. On sanottu, että mikään mikä politiikassa tapahtuu ei tapahdu sattumalta – ei ainakaan kansainvälisessä geopolitiikassa.

    Joka ikiseen valtioon kätkeytyy julkisuudelta salassa toimiva Deep State – `näkymätön käsi`, joka ohjailee kunkin valtion poliittisia päämääriä. `Nukkemestarit` toimivat varjoissa, mutta `nuket` piehtaroivat julkisuudessa – etusivuilla päivänpolitiikassa.

    Huomenna joka ikinen eilinen kansallinen symboli, olipa sitten kysymys patsaista, kansallislauluista, kansallisista lipuista jne. tullaan kieltämään, koska kaikki ne tulkitaan rasistisiksi, koska ne edustavat apartheidia (apart = erillään ja hate = vihata).

    Tahtoo sanoa, että suuremmassa kuvassa Venäjä, Yhdysvallat, Kiina, EU, Ukraina, Nato, Israel ym. lukuisat toimijat kuten finanssimaailma, NGO-järjestöt, jne. on ohjattu toimimaan sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä viedessään `aikakausien agendan` maaliinsa. Uloimman kehän toimijoilla ei ole mitään käsitystä siitä missä ovat mukana – nevöhööd.

    Se oli Sergei Lavrov, joka totesi hiljattain YK:n yleiskokouksessa:

    `Uusi maailmanjärjestys on syntymässä uuskolonialistisen vähemmistön (Teesi) ja globaalin enemmistön (Antiteesi) välisen taistelun kautta, joka pyrkii lopettamaan vuosikymmeniä kestäneen lännen herruuden (Synteesi)`. Tämä on välivaihe, mutta merkittävä sellainen.

    Mutta elelläänpä vielä tässä vaiheessa sokeuden aikakautta:

    Seuraavassa erinomainen kirjoitus sääntöihin perustuvan maailmanjärjestyksen ja kansainväliseen oikeuteen perustuvan maailmanjärjestyksen välisistä kitkakohdista, jonka sanoman keskiössä on kansainvälisen lain universaalit normit, jotka on pyritty korvaamaan `sääntöihin perustuvalla järjestyksellä`. Tämä pohdinta pitäisi olla jokaisen päivän geopolitiikkaa- ja strategiaa tutkivan työkalupakissa.

    Seuraavassa Thierry Meyssanin puheen teksti Magdeburgissa (Saksa) Compact-lehden järjestämässä konferenssissa `Amitié avec la Russie` 4. marraskuuta 2023.

    What international order?
    https://www.voltairenet.org/article219965.html

    Vanhan ajan presidentinvaalikampanja näyttää tältä:
    https://www.youtube.com/watch?v=H0RaQ9MyX68

    Newsky

Vastaa