JUTTA ON SANNA VALEPUVUSSA?

Mauno Saari

Jutta Urpilainen saattaa hyvinkin olla valepukuinen Sanna Marin. Komissaari infosi keskiviikkona (16.8.23) ”harkitsevansa vakavasti” presidenttiehdokkuutta. Tietysti hän oli otettu jo siitä, että Sdp:n puheenjohtaja pyysi. 

Kaikki käy järkeen tähän asti. Mutta sitten Urpilainen kertoi antavansa lopullisen vastauksen ehkä vasta marraskuussa. Miksi? Koska hänen täytyy selvittää, miten ehdokkuus sopii yhteen Eu-komissaarin työn kanssa. Tämän ongelman selvittämiseen tarvitaan siis kaksi kuukautta!

Joko Urpilainen pitää vaalikarjaa umpityhmänä tai sitten hänen omassa järjenjuoksussaan on patoja. Ehdokkuuden ja työn yhdistämisen mahdollisuus selviäisi luultavasti kymmenen minuutin puhelulla, varsinkin, kun Urpilainen kertoi, että asiassa on ennakkotapauksia. Kuukausia siihen ei tarvita.

Ehkä kysymys onkin aivan jostain muusta. Jos Urpilainen todella haluaa tasavallan presidentiksi ja kuvittelee voivansa menestyä vaalissa, hän saattaa viivyttää kampanjan aloittamista nähdäkseen, miten Ukrainan sodassa käy. Ajatus voi tuntua hullunkuriselta, mutta ehkä se ei ole mahdoton. 

Muut ehdokkaat luottavat satavarmasti venäjävastaisuuden tai suorastaan venäjävihan voimaan. 

Entäpä jos tapahtuu, kuten monet (läntiset) asiantuntijat ennustavat, että Ukrainan asevoimien on lopetettava taistelu ja tunnustettava tappio? Siinä tapauksessa kampanjan sävyn on oltava aivan toinen, ehkäpä rauhaan, jälleenrakentamiseen, sovun etsimiseen painottuva.

Mutta tätä spekulaatiota paljon todennäköisempänä pidän sitä, että Urpilainen kieltäytyy, ja silloin, viime hetkellä demarien ja koko Suomen pelastajaksi pomppaa Sanna Marin. Lyhyt ja dramaattinen kampanja sopisi Marinille hyvin. Shokkiuutinen räjäyttäisi kannatuksen pilviin, koska fanilaumalla on ollut Sannaa ikävä.

Urpilaiselle kovin myöhään alkava kampanjointi vain varmistaisi sen, jonka jokainen tietää – hänellä tuskin on mahdollisuuksia tulla valituksi.

+++

4 kommenttia julkaisuun “JUTTA ON SANNA VALEPUVUSSA?

  1. Suomen vaalit ovat jo vuosikymmeniä olleet sellaisia ”suo siellä – vetelä täällä”-tapahtumia. Äänestäjälle ei ole annettu ainuttakaan kunnollista vaihtoehtoa joten on pitänyt valita vähiten vastenmielinen tai jättää äänestämättä. Sitä on pakko ihmetellä miten vaalikarja eli äänestäjät saadaan kerta toisensa jälkeen ammumaan jonkun ehdokkaan erinomaisuutta.

  2. Kuulostaa hyvin uskottavalle.
    Vaalikarjaa on helppo ohjailla, ei tarvita kuin edustava ulkonäkö, hyvä perhetausta ja koko kansaa yhdistävät näkemykset, niin menestys on taattu.
    Ihmeen nopeasti -yhden kesän aikana- kansa unohti Sannan hukkaamat miljardit.
    Toivoisin vain, että kaikki ehdokkaat pääsisivät tasapuolisesti julkisuuteen. Nyt on unohdettu täysin mm Saara Huhtasaari, jolla lie vaikeuksia kerätä 20000 kannattajakorttia.

Vastaa