KENEN SYY, KUN SUHTEET TUHOUTUIVAT? Unissakävelyä kohti umpikujaa

Suomen ja Venäjän suhteet ovat syväjäässä. Venäjän mielestä ne on tuhottu. Lähes 80 vuoden ystävälliset ja sitten asiallisiksi laimentuneet välit ovat katkenneet, Paasikiven-Kekkosen linja makaa haudassa.
Mistä tässä kaikessa on kysymys? Ovatko Suomen poliittinen johto ja sen kanssa samoilla linjoilla oleva media kiinni todellisuudessa vai etenevätkö se kohti umpikujaa kuin unissakävelijät?

Puhuttelevan esimerkin tilanteesta tarjosi Helsingin Sanomat, joka kertoi esittäneensä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavroville kysymyksen ja saaneensa siihen myös vastauksen. HS kysyi Lavrovilta: ”Suomen ja Venäjän väliset suhteet huononivat viime vuonna huomattavasti. Mitä Venäjä aikoo osaltaan tehdä, jotta suhteet lähtisivät paranemaan?”

Lehti ei saanut vastausta tuoreeltaan Lavrovin lehdistötilaisuudessa. Venäjän ulkoministeriö julkaisi sen myöhemmin verkkosivuillaan. Näin vastattiin:

”Kysymyksen asettelu on epäkorrekti. Venäjä on johdonmukaisesti puolustanut ja käytännössä noudattanut linjaa, joka kehittää hyviä naapuruussuhteita ja molempia hyödyttävää yhteistyötä Suomen kanssa. Sen pohjana ovat perinteisesti olleet vahvat kauppa- ja taloussuhteet.”

”Vuosikymmenten aikana kehittyneet kahdenväliset suhteet edesauttoivat nostamaan ihmisten elintasoa. Suomen johto tuhosi ne hetkessä ja valitsi kategorisesti maatamme vastaan olevan linjan, joka noudattaa yleistä läntistä Venäjän-vastaista propagandaa ja sotapsykoosia. Tämä ei ollut meidän valintamme.”

”Kysymys, mitä pitää tehdä Venäjän ja Suomen välisten suhteiden parantamiseksi, tulee esittää suomalaisille viranomaisille. Ja aivan aluksi kysyä: Onko Helsinki kiinnostunut tästä lainkaan? Nykyisessä tilanteessa Suomen kyky noudattaa Venäjän federaation suhteen itsenäistä linjaa, joka ei olisi muiden sanelemaa, herättää epäilyksiä.”

”Klassinen spinnaus”

Ilta-Sanomat otsikoi seuraavana päivänä: ”Venäjä-asiantuntija kommentoi Lavrovin purkausta: ´Syy on aina jossain toisessa`.”

Tämä asiantuntija, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila, piti Venäjän ulkoministeriön vastausta ”hyvin odotettavissa olevana”.

”Klassinen spinnaus, eli jos jostain syytetään tai on oletettavaa, että syytös kohdistuu Venäjään, silloin syy on aina jossain toisessa”, Lassila sanoo. Spinnaus on propagandaa, ”jolla pyritään manipuloimaan yleistä mielipidettä esittämällä ja tulkitsemalla uutisia ja tosiasioita valikoivasti ja tarkoitushakuisesti”. (WP)

Lassila jatkaa: ”Ulkoministeriö toistaa sitä, mitä Kreml on sanonut. On mahdotonta odottaa, että ulkoministeriön vastaus olisi ollut jotain muuta. Silloin se olisi tarkoittanut, että Venäjänkoko suhtautumisessa länteen ja sitä kautta sotaan on nähtävissä jotain muutosta.”

Venäjän mielestä syy on aina jossain toisessa, tutkija Lassila sanoo. Hän siis torjuu Suomeen kohdistuvan kritiikin ja siirtää asian pois sen ytimestä eli Suomesta koko länttä koskevaksi kysymykseksi.

Tämä tutkijan lateral leap on poliitikoille tuttu menetelmä. Jos eteen tulee esimerkiksi haastattelussa hankala kysymys, sivuttaishyppy saattaa pelastaa tilanteen. Nyt se ei ole pelastettavissa, koska todellisuus on kohdattava ennemmin tai myöhemmin.

Kuten Lassilakin IS-jutussa sanoo, Venäjän, eli Vladimir Putinin ja ulkoministeri Sergei Lavrovin lausunnot ovat olleet maltillisia toteamuksia, oikeastaan itsestään selvyyksiä koko Suomen Nato-prosessin ajan. Sotilasliiton jäsenyys on Venäjän mielestä Suomen oma asia, vaikkakin virhe, johon Venäjän on oman turvallisuutensa vuoksi reagoitava.

Lehdistön journalistisessa käsittelyssä viileän asiallisista viesteistä on muokkautunut varoituksia tai jopa uhkakuvien nostoja. Tosiasiassa ainuttakaan sotilaallista uhkausta naapurin suunnasta ei ole esitetty, eikä muitakaan kärkeviä heittoja. Nyt IS luonnehtii Venäjän ulkoministeriön vastausta ”purkaukseksi”.

Mitä Suomi on tehnyt?

Entä miten on toiminut Suomi, jolla on hyvin ystävällisin sanonnoin koristeltu ja yhä voimassa oleva naapuruussopimus Venäjän kanssa?

Vuosi 2014 oli käännekohta. Silloin allekirjoitettiin isäntämaasopimus, jolla Natolle annettiin oikeuden käyttää Suomen maa-, ilma- ja vesialueita sekä armeijaamme. Puolustusvoimat alistettaisiin tosi paikan tullen Naton komentoon, ”myös hyökkäykseen”, kuten paperissa lukee.

Edesmennyt entinen ulkoministeri Keijo Korhonen sanoi sopimusta sinetiksi Suomen itsenäisyyden loppumiselle. Jäsenyys Euroopan unionissa oli Korhosen mielestä jo lipun laskemista vähintään puolitankoon.

Monet muistuttivat, että isäntämaasopimuksella luodaan vuoden 1939 asetelmaa suuresti muistuttava tilanne. Silloin maahan tuli sotavoimineen Saksa, nyt tulisi Nato/USA. Vuonna 1939 asetelma johti sotaan.

Isäntämaasopimusta vähäteltiin tarmokkaasti. Se on ”vain aiesopimus”, jolla ei ole mitään merkitystä. Kun kysyttiin, miksi merkityksetön sopimus tehtiin, kukaan ei vastannut. Kremlissä Suomen aikeet huomattiin, mutta jyrkkiä kommentteja ei tullut.

Vuonna 2014 perustettiin Helsinkiin hybridikeskus, jossa Nato on mukana. Julkisesti sanottiin, että toiminta suuntautuu Venäjään. Missä mitassa kysymys on vakoilusta eikä vain propaganda- aineiston tuottamisesta natottuneen median ja UPI:n käyttöön, sitä on hankala arvioida, koska keskus on kaikelta julkisuudeltatiiviisti suljettu ja Suomen lakien ulkopuolella toimiva laitos.

Vuonna 2014 Ulkopoliittinen instituutti profiloitiin uudelleen niin, että sen jälkeen se on kiihtyvästi toiminut Venäjä-vastaisen informaation ja suoran propagandan tuottajana. UPI:n johtajasta Mika Aaltolasta tuli median kestokasvo, paljon puhuva pää.

Samoihin aikoihin syntyi huoltovarmuuskeskuksen orgaaniin Mediapooli, jonka johtaja ilmoitti poolin omalla verkkosivulla, että tarkoitus on muun ohella torjua Nato-jäsenyyttä vastustavaa informaatiota.

Marin, Niinistö, Kaikkonen

Harppaan yli muutaman pikkuseikan, kuten koko ajan Venäjään kohdistuvaa asiallista ja asiatonta kritiikkiä lisänneen median. Etenen vuoteen 2022.

Pääministeri Sanna Marin lausui tv-uutisissa: ”Kaikki siteet Venäjään on katkaistava.” Naurettava sivuseikka on se, että samassa yhteydessä hän kertoi Suomen sotineen Venäjän kanssa, ja voittaneen.

Tuosta pitäen valtakunnan pääministeri on julistanut aggressiivista viestiään milloin siviiliasussa, milloin luotiliivit yllään. Hän on sanonut, että lähtisi mielellään taistelemaan Venäjää vastaan Ukrainaan, ellei olisi nykyisessä asemassaan, ja että Ukrainan on voitettava ja se tulee voittamaan sodan.

On tiedossa, että Sanna Marinia juuri noteerata Kremlissä. Tarkemmin on seurattu presidenttimme sanomisia ja tekemisiä. Nato-jäsenyyteen karsaasti suhtautunut Sauli Niinistö paljasti todelliset kasvonsa lopullisesi vuonna 2022. Hän ajoi johtamansa ulkopolitiikan jyrkkään käännökseen, tilaan, jolla ei ole enää mitään tekemistä naapuruussopimuksen kanssa, ja joka on täydellisestipäinvastainen kuin lähes 80 vuoden mittaisen rauhan perusta, Paasikiven-Kekkosen linja.

Niinistö on halunnut havainnollistaa Venäjä-asennettaan pitkään ja tiheästi. Hän on esitellyt ylimielisyyttään Venäjän asevoimien komentajalle (”kenraali on pitänyt puheen” -show), toistellut loukkaavaa kasakkasutkautusta, tehnyt diagnoosin suurvaltanaapurin presidentin henkisestä tilasta, kehunut Suomen aselähetyksiä Ukrainaan (”kyllä niillä jälkeä tulee”) ja naureskellut Kiovassa Putin-pilakuvalle.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on ilmoitellut Suomen aselähetyksistä ja muistanut mainita, että mukana on ”tappavaa materiaalia”. Kuormat ovat järeytyneet kerta kerralta samalla, kun on muistettu vakuuttaa, ettei Suomi ole sodan osapuoli.

Tuppuraisesta Halla-ahoon

Vuonna 2022 Suomi lopetti liikenteen Saimaan kanavalla, joka on Suomen ja itänaapurimme yhteishanke.

Allegro-junan liikennöinti lopetettiin ministeri Tytti Tuppuraisen päätöksellä. Sekin oli yhteishanke, jota aikoinaan juhlistettiin komealla torvisoitolla.

Kirjeposti maiden välillä katkaistiin. Pyhäjoen ydinvoimalan rakennustyöt keskeytettiin.

Viisumien myöntäminen venäläisille katkaistiin lähes kokonaan.

Luetteloa voisi jatkaa, mutta mainitsen enää vain ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ”tappakaa venäläisiä” -projektin ja sen, että käsittämättömän brutaalit puheet eivät johtaneet edes moitteisiin potkuista puhumattakaan.

Kaiken tuon jälkeen HS kysyi, mitä Venäjä voi osaltaan tehdä, että suhteet lähtisivät korjautumaan. Ja kun vastaus saatiin, tutkijan mielestä se oli spinnaus, propagandaa.

Jälkimiete

Olen sanonut, että media valehtelee ja vääristelee Venäjää ja Ukrainan sotaa koskevassa uutisoinnissaan ja kommenteissaan. Saattaa olla, että käsitykseni on väärä. HS-Lavrov -tapaus ja Ilta-Sanomien jatkojuttu kertovat, että ehkä mediassa uskotaan omiin juttuihin vilpittömästi. Silloin kysymys ei ole satunnaisesta tai johonkin tapahtumaan kuten sotaan liittyvästä valehtelusta vaan pseudologia fantastica -tilasta eli mytomaniasta.

Mytomaanisesti käyttäytyvää kutsutaan mytomaaniksi, suomeksi yleensä patologiseksi valehtelijaksi. Wikipediassa on tästä niin mielenkiintoinen määrittely, että lainaan osan siitä tähän:

”Pakonomainen valehtelu ei ole lääketieteellinen  diagnoosi, vaan se liittyy muihin mielenterveyden ongelmiin oireena.
Jos ihminen hakee valehtelusta hyötyä, se saattaa olla osa narsistista persoonallisuushäiriötä. Käyttäytymismuodosta voi parantua, jos kokee sen itse ongelmaksi, mutta esimerkiksi narsistiseen persoonallisuushäiriöön liittyvää valehtelua ei voi saada parantumaan, sillä henkilö ei koe sitä ongelmaksi.”