Kirja voi tehdä lukijalleen elämän mittaisen tepposen. Minulle kävi niin Pertti Lindforsin kirjan kanssa. Kirjan nimi on Marxilaisuus ja tiede. Nimi sinänsä ei kerro, miksi minulle kävi niin kuin kävi.
Vaimoni, nyt jo edesmennyt Kaija Olin-Arvola, oli ns. punikkien sukua Sammatista. Minä taas maalais-oikeistolaista perua Sääksmäeltä. Aloimme silloin, 60-luvun lopulla tutkia, mitä oikeastaan oli tapahtunut hänen esivanhemmilleen kapinakeväänä ja hänen äidilleenkin, joka monien muiden tapaan poti vuoden 1918 tapahtumien vaiettua traumaa, elämänsä loppuun saakka.
Televisiosta tuli silmiin ja korviin uusi ääni. Oli Jatkoaika, eikä vasemmisto enää ollutkaan vain korpikommunismia näennäisalkeellisine hokemineen. Ele Alenius tuntui puhuvan järkeä. Monivuotinen ystäväni, sittemmin uransa YLE:llä tehnyt toimittaja, toi minulle arvostelukappaleena käsiinsä saamansa Lindforsin kirjan. Se oli vähän kuin poliittista huumoria poikien kesken, mutta minulle, orastavaa vasemmistolaisuutta potevalle porvarille kuin avain uuteen maailmaan.
Joitakin aikoja olin lindforsilainen. Eikä minusta sitten koskaan tullut tieinsinööriä, vaan lähdin opintielle Sirola-opistoon ja sieltä Moskovaan, kaksi vuotta kumpaakin pestiä. Ja vain yhden Lindforsin tähden. Ehkä myös vaimoni tähden.
Tutustuin Perttiin myös henkilökohtaisesti ja sain tartunnan, joka johdatti silloisen Saksan demokraattisen tasavallan filosofis-teoreettiseen kirjallisuuteen. Suomeksi sanoen se oli Georg Klaus, akateemikko, kybernetiikan puolesta jo 60-luvulla maassaan puhunut ja toiminut loogikko-filosofi, tutkija tukijoukkoineen.
Jos minä jotain olen ajattelusta oppinut, niin siitä kiitän jo edesmennyttä Georg Klausia ja Lindforsin Perttiä. Kyllä Pertti siellä jossakin muistaa, mistä viimeksi keskusteltiin. Hän saattoi vuoden kuluttua palata keskusteluun, joka oli taannoin ollut aiheena. Ehkä jatkamme keskustelua siellä. Minäkin alan olla jo pahasti käytettyä kamaa.
En juuri nyt muista, mistä viimeksi juteltiin. Mutta se ei ole tärkeää. Yksityiskohdat elävät omaa elämäänsä. Mutta ajattelun metodi jää. Kiitos kirjasta.
+++
1 kommentti julkaisuun “KIRJAPIIRI”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Lindfors -niin tuli sisään antikvaariin tervehdys oli ”Mitä veljet ovat saaneet petoksensa haaviin tai oletteko tehneet syntiä naisen tai totuuden kanssa asiakkaiden suhteen?” Pertti ei ollut samanlainen kirjankerääjä kuin yleensä yliopistomiehet, hän keräsi ”hajun perusteella vain”. Veljeäni Seppoa hän piti omituisena, kun pystyy muistamaan antiikista tähän päivään kaikki pirun kolikot ja joutavien kuninkaiden nimet!”
Mies ei pitänyt koko nimestään Pertti ”Lande” Lindfors, joka oli tullut nuorena maalaispoikana Helsinkiin tulleelle yliopistossa pilkaksi. Ne jotka tunsivat hänet ennen 1977 vuotta, jolloin selvä päivä oli erikoisuus, pitivät raittiutta Pertille vahingollisena. Hän kuulemma menetti herkkyyden olla ilkeä viinahöyryn sumun takana.