Kun länsinaapurimme tiedustelupalvelu syyttää itänaapuriamme tärkeiden tietojen pimittämistä, pitäisikö meidän huolestua? Yle kertoi 21. huhtikuuta Ruotsin sotilastiedustelun väittävän, että Venäjä manipuloi omia taloustietojaan. Ylen artikkeli perustuu Financial Timesin edellisenä päivänä ilmestyneeseen artikkeliin.
Suomen Pankin kehittyvien talouksien tutkimuslaitos BOFIT puolestaan kertoo, ”ettei ole olemassa vakuuttavia todisteita laajamittaisesta systemaattisesta tietojen manipuloinnista”. Tällaisen vakuutuksen BOFIT:n aineistosta on löytänyt Alexander Kolyandr. Hän on ”Centre for European Policy Analysis” -tutkimuslaitoksen tutkija, joka on erikoistunut Venäjän talouteen ja politiikkaan.
Kolyandrin arvio Ruotsin sotilastiedustelupalvelun johtajan Thomas Nilssonin väitteistä ilmestyi brittiläisessä viikkolehdessä Spectatorissa samaan aikaan kuin YLE:n artikkeli. Kolyandr pitää Nilssonin väitteitä Venäjän inflaatiosta ja budjettialijäämästä todisteena siitä, että hän on ymmärtänyt Venäjän talousluvut pahasti väärin.
Ja koska Kolyandrilla ei ole minkäänlaisia sympatioita Venäjää kohtaan, hän syyttää ”vakoilupäälliköiden” tekevän ”Putinille tahattoman palveluksen” ymmärryksen puutteillaan.
Talouskasvu hidastuu kaikissa Euroopan suurissa talouksissa
FT:n artikkelista ei käy ilmi, oliko Nilssonilla tiedossa presidentti Vladimir Putinin julkisuudessa esittämät huolet. Viikko sitten Venäjän talouspäättäjien eliitti kokoontui Kremliin pohtimaan Venäjän talouden tilaa. Siellä Putin kertoi, että Venäjän talous on supistunut tammi-helmikuussa lähes 1,8 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Nilsson väitti FT:n haastattelussa, että Venäjän tosiasiallinen inflaatio on 15 prosenttia ja budjettivaje 30 miljardia ilmoitettua suurempi. Tällaiset väitteet on helppo kumota tuontitilastojen, maan korkotason ja kulutusta kuvaavien lukujen perusteella. Niitä esitellään Spectatorin artikkelissa.
FT:n toimittajatkin mainitsevat, että kansainväliset ennusteet ovat ”pitkälti yhtä mieltä Venäjän keskuspankin oman ennusteen kanssa, jonka mukaan inflaatio hidastuu noin viiteen prosenttiin tämän vuoden loppuun mennessä.”
Kukaan ei kiistä, etteikö Venäjän talous olisi supistunut alkuvuodesta. Mihin siis Venäjän tilastoja epäilevillä lausunnoilla pyritään? Sen tietävät vain kriitikot itse. Usein Venäjän tilastoja epäileviä lausuntoja tulee julki sen jälkeen, kun Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkistaa omat ennusteensa.
Jokin aika sitten IMF ennusti, että Venäjän bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna nopeammin kuin Euroopan muiden suurten maiden bruttokansantuote.
Venäjän vaikeudet eroavat euromaiden vaikeuksista
Tulevina kuukausina selviää tarkemmin, mistä supistuminen johtuu Venäjällä ja muissa Euroopan maissa. Myös Euroopan suurien talouksien välillä on eroja. Saksan vaihtotase on vahvasti ylijäämäinen, Ranskan ja Britannian alijäämäinen, Italialla tasapainoinen. Italian, Ranskan ja Saksan työttömyysaste on yli kuusi prosenttia, Britannian noin viisi prosenttia.
Vaihtotaseen vajeet ja korkea työttömyys rasittavat maiden budjetteja ja pakottavat valtiot velkaantumaan. Italian, Ranskan ja Britannian valtion velka on reippaasti yli 100 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, Saksalla hieman yli 60 prosenttia.
Venäjä eroaa kaikilla näillä mittareilla suurista euromaista edukseen.
Venäjän perusongelma on työvoiman saatavuus. Työvoiman riittämättömyys on johtanut suuriin palkkojen korotuksiin. Palkkamenoista suuri osa sekä sota Ukrainassa rasittavat maan budjettia. Niinpä Venäjä kärsii suurten euromaiden tapaan suuresta budjettivajeesta.
Venäjän erityispiirteet ja tilastojen tarkkuus
Venäjän talouskasvun alkuvuoden hidastumisen yksi ilmeinen syy on työpäivien määrä. Tänä vuonna kahden ensimmäisen kuukauden työpäivien määrä on kymmenen prosenttia pienempi kuin viime vuonna. Toinen syy on ruplan korkea kurssi, joka pienentää valuuttatulojen ruplamäärää. Nämä yhdessä öljyn maailmanmarkkinahinnan alenemisen kanssa ovat aiheuttaneet sen, että talous
kasvaa ennakoitua hitaammin.
Venäjän budjettivaje johtuu monesta tekijästä. Yllä mainittujen talouden kasvua hidastavien tekijöiden lisäksi sen suuruuteen vaikuttavat verotusta ja valtion velan liikkeelle laskua koskevat päätökset.
Myös viime vuonna budjettivaje oli vuoden alussa suurimmillaan. Se taas johtuu siitä, että valtion tilauksia maksetaan etukäteen vuoden alussa. Näiden syiden lisäksi on muitakin syitä, joista työvoimapula on pahin ja talouden rakennemuutos tuhoisa, mutta tulevaisuuden kannalta välttämätön.
Luova tuho on ilmiö, joka tunnetaan taloustieteessä hyvin. Talouden tilastojakin parannellaan koko ajan kaikkialla. Talouden rakennemuutos vaatii muutoksia myös tilastojen rakenteisiin.
Rakennemuutos muuttaa yrityskenttää
Siinä Nilsson on oikeassa, että ”ei ole kestävän kasvun malli tuottaa sodan materiaalia, joka sitten tuhotaan taistelukentällä”. Tämä pätee niin Venäjään, Ukrainaan kuin esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Israeliin. Tästä tosiasiasta huolimatta Venäjän ohella varustelumenoja lisätään kaikkialla Euroopassa. Yhdysvallat on tässäkin edelläkävijä.
Presidentti Donald Trumpin hallinto on virallisesti esittänyt 1500 miljardin dollarin puolustusbudjettipyynnön tilikaudelle 2027. Näin siksi, että Yhdysvalloilla on pulaa kalustosta ja materiaaleista, joita nyt tuhoutuu Iranissa.
Vaikka sota itsessään on viheliäinen ilmiö, sillä on myös positiivisia seurauksia. Yksi tällainen seuraus on se, että sodat pakottavat maat käyttämään kaiken sen tieteellisen ja älyllisen kapasiteetin, mitä ne ovat kyenneet kasaamaan. Ei aina, mutta usein ne osoittavat, että pysyvää vakautta ja rauhaa ei saavuteta ilman kansakuntien välistä kanssakäymistä ja diplomatiaa.
Sotilaalliset innovaatiot rauhan rakennuspuiksi
New York Times julkaisi hiljattain laajan artikkelin Venäjän sotilaallisista innovaatioista. ”Venäjä muokkaa sodankäynnin tulevaisuutta reaaliajassa rakentamalla tekoälyyn perustuvaa komento- ja valvontajärjestelmää”, väittää Kateryna Bondar artikkelissa. Hän työskentelee tutkijana amerikkalaisessa ”Center for Strategic and International Studies”-ajatushautomossa.
Kuunnellaanko Venäjällä ruotsalaista kritiikkiä? Ehkä. Todennäköisempää kuitenkin on, että siellä tutkitaan niitä mielialoja, joita naapurimaissa leviää Venäjästä yleensä ja Venäjän taloudesta erityisesti.
Kun vertaa amerikkalaista kirjoittelua suomalaiseen kirjoitteluun Venäjästä, eroa ei voi olla huomaamatta. Yhdysvalloissa mietitään jo, mitä Venäjän kokemuksista voidaan hyödyntää myös rauhan rakennuspuina.
Amerikkalaiset ovat tottuneet arvioimaan Venäjää sekä sotilaallisena päävastustajana, että mahdollisena taloudellisena kumppanina. Meillä taas uhkakuvia tehtaillaan kiihtyvään tahtiin. New York Timesin kuvaus Venäjän neljästä sotateknologisesta päätöksestä antaa ajattelemisen aihetta. ”Maasta, jota pitkään pidettiin byrokraattisena jättiläisenä, on tullut yrittäjähenkinen keskus”, kiteyttää artikkelin kirjoittaja.
Kun tarkastelee Venäjän makrotaloutta ja yrityskenttää, ruotsalaisesta Venäjään kohdistuvasta kritiikistä sinänsä ei tarvitse huolestua. Mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten todenmukainen kuva meillä itsellämme on Venäjästä.
Jos olemme itse luoneet illuusioita romahtavasta Venäjästä, suurvaltojen yritysten yhteistyö venäläisten yritysten kanssa voi tulla ikävänä yllätyksenä ainakin suomalaisille yrityksille. Bondar lopettaa artikkelinsa varoituksella ”Amerikka ei voi enää vastata uusiin uhkiin vanhanaikaisella ajattelutavalla.”
Meidän kannattaa ajatella, että Suomi ja Eurooppa eivät voi vastata uusiin yhteistyömahdollisuuksiin sotaisaan menneisyyteemme palaamalla. Presidentti J. K. Paasikiven neuvot tuhoisten sotien jälkeen suomalaisille ovat tässäkin paikallaan. Niiden ydin on kaiverrettu hänen muistomerkkinsä jalustaan: ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”.
Taustakuva: National Guard Bureau/Zach Sheely, lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY 2.0
3 kommenttia julkaisuun “Kuunnellaanko Venäjällä ruotsalaista kritiikkiä?”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
”Espanja ilmoitti jo varhain, että se ei aio nostaa varustelun määrärahoja Yhdysvaltain ja Naton edellyttämällä tavalla. Nyt spekuloidaan jo sillä erotetaanko Espanja Natosta.”
Ole!. Tässähän olisi päämäärättömälle Suomelle oiva esimerkki. Hallinto voisi yhteen ääneen, siis yksipuoluejärjestelmän yhdellä yhteisellä äänellä todeta, että rahat eiväy riitä tämälaisiin yleellisyyksiin, – reikäisiin sateenvarjoihin yms. Samalla voisivat nostaa perseen pystyhn potkua odottamaan, kuten Natoon liithttäessä tapahtui, mutta muussa merkityksessä. Näin siis vastuu jakautuisi, eikä kukaam olisi erityisesti vastuussa kun jakajia on niin monta. Tämähän on nykyinen johtoajatus. Unohdetaan nyt tässä yhteydessä ”limperit” ja muut aatetoverinsa. Yksikään pärstä ei palaisi Natokysymyksessä, paitsi ainoastaan siinä, että ei ole kyetty hankkimaan riittävästi leipää pöytään. Syöty kyllä on.
Eikö tämä olisi todella oiva ratkaisu? Samaa ajatusmallia voisi noudattaa myös EU:n suhteen, ja tulla erotetuksi maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi. Vai pitääkö odottaa että Saksa näyttää esimerkkiä eroprosesseissa?
Espanja ja Pedro Sanchez on toiminut erittäin erittäin järkevästi. Espanjan talous ei kasva sotimalla eikä lisäämällä asevarustelua. Trumpin uhkailu Natosta erottamisesta on Espanjan kannalta ihan sama, ellei olisi jo parempi talouden kannalta. Espanja panostaa turismiin ja muut Euroopan ihmiset ovat siihen tyytyväisiä.
Mitä sitten tulee Kiinaan, niin Kiina tulee olemaan maa, jolla on erittäin vahva teollisuus. Jatkossa Venäjä Kiina ja Intia ovat maapallon mahtimaita, ellei Trump tai joku muu hölmö tuhoa maapalloa ydinaseasodalla. Ne maat, jotka käynnistävät yhteistyön näihin maihin, ovat jatkossa etulinjassa verrattuna muihin jälkijunassa matkustajiin, kuten Suomi näyttää olevan.
Bravo Espanja !
”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”. Löytyykö Nyky-Euroopasta tällaista johtajaa ? Näyttäisi löytyvän, eikä hän ole vasta vaalitappion kärsinyt Viktor Orban vaan Espanjan pääministeri Pedro Sanchez.
Miten Sanchez on onnistunut reivaamaan maansa kurssia ilman, että Bryssel olisi hänet julistanut ei-toivotuksi henkilöksi kuten Orbanin kävi ? Melkoiset häiveominaisuudet Sanchezilla mutta ne liittynevät siihen, että Espanja ei ole avoimesti esiintynyt provosoivasti vaan on laulanut tarvittavat säkeistöt EU:n virsikirjasta.
Kaksi päälinjaa jotka heti voidaan havaita on ensinnäkin voimakas suhteiden kasvattaminen Kiinaan joka on maailmantalouden veturi pitkälti lähitulevaisuuteen. Kuten eräs tiivistys asiasta kuuluu: Intia ei ole seuraava Kiina vaan seuraava Kiina on Kiina itse. Intialla pukkaa kasvua silläkin mutta sen sisäpoliittiset ratkaisemattomat kysymykset ovat sen kehityksen jarruna. Kiinalla on valtava momentum joka jatkunee pitkäänkin. Tämän on Espanja ja pääministeri Sanchez ymmärtänyt ja tehnyt siitä johtopäätökset.
Espanja on myös asettunut voimakkaasti vastustamaan Yhdysvaltain ja Israelin sotapolitiikkaa, hyökkäyksiä Iraniin ja Libanoniin. Sanchez ei ole ujostellut käyttää kovaa kieltä ja varmemman vakuudeksi hän on kieltänyt käyttämästä Espanjan ilmatilaa Iranin vastaisen sodan tarpeisiin. Israelin hyökkäykset Libanoniin on lisäksi tuomittu. Espanja on määrännyt suurlähetystönsä Teheranissa avattavaksi.
Espanja ilmoitti jo varhain, että se ei aio nostaa varustelun määrärahoja Yhdysvaltain ja Naton edellyttämällä tavalla. Nyt spekuloidaan jo sillä erotetaanko Espanja Natosta. Trumpin hallinto joka tapauksessa on havainnut Espanjan toimet ja luvannut rankaista maata taloudellisesti. Euroopassa sen sijaan Espanjan suosio näyttäisi olevan nousussa etenkin kansalaisten keskuudessa. Onko Sanchezista tulossa uusi de Gaulle joka viitoittaa tietä uudelle Euroopalle ?