Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on mukana ETYJ:in kokousessa..

Lavrov Skopjeen Kreikan kautta

Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyöjärjestön (ETYJ) ulkoministerikokous Pohjois-Makedoniassa Skopjessa alkoi Venäjän kannalta hankalasti, sillä Bulgaria lopulta perui Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin koneelta lentoluvan Bulgarian yli. Perusteena oli se, että Lavrovin seurueessa oli Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova, joka on EU:n pakotelistalla. Venäjän ulkoministeriö ei pitänyt selitystä riittävänä, koska myös Sergei Lavrov on EU:n pakotelistalla.

Lopulta Lavrovin kone lensi Skopjeen Turkin ja Kreikan kautta. Kreikka oli antanut ylilentoluvan ja Venäjän seurue on jo Skopjessa.

Maria Zaharova pitää vaarallisena ennakkotapauksena sitä, että Bulgaria puuttuu ilmatilassaan lentävän koneen matkustajiin. Kansainvälistä siviili-ilmailua säätelevä Chicagon yleissopimus määrittelee valtioiden suvereniteetin piiriin kuuluvat maa- ja vesialueet, mutta jättää ilmatilan sen ulkopuolelle. Venäjän tulkinnan mukaan nonstop-transit-lentojen matkustajat eivät ole EU-pakotteiden piirissä.

Suomen ulkoministeri Elina Valtonen osallistuu myös kokoukseen. Sen sijaan Baltian maat, Ukraina ja Puola ovat kieltäytyneet lähettämästä ulkoministereitään kokoukseen, johon Venäjä osallistuu.

Kokouksessa vahvistetaan muun muassa ensi vuoden ETYJ:in puheenjohtajamaa, joksi on ehdolla Malta. Venäjä ja Valko-Venäjä torpedoivat Viron ehdokkuuden. Suomi on vuoden 2025 puheenjohtajamaa, jolloin ETYJ viettää juhlavuottaan, kun sen perustamisesta Helsingissä vuonna 1975 tulee kuluneeksi 50 vuotta. Nähtäväksi jää, kutsuuko Suomi juhlakokoukseen Venäjää, joka on toinen ETYJ:in perustajiin kuuluva maa Suomen lisäksi.

Lähde: https://tass.com/politics/1713949

3 kommenttia julkaisuun “Lavrov Skopjeen Kreikan kautta

Vastaa