Lukijalta: Sotasurmat eivät vanhene – eivät edes suomalaiset

Suomen oikeusviranomaiset haastavat hanakasti sotarikokseen syylliseksi epäiltyjä ulkomaalaisia tilille tekemisistään. Eivät kuitenkaan nykyään oman maan kansalaisia.

Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin irakilaismiestä koskevaa sotarikosjuttua. Ja eikö noita muitakin ulkomaalaisia ole vedetty tuomarin eteen epäiltynä vastaavista rötöksistä, ainakin yksi
afrikkalainen. On vaadittu myös venäläisten päitä vadille Ukrainan tapahtumista.

Miten on meidän ”omiemme” tekemisten laita? Muutama vuosi sitten uutisoitiin suomalaisten SS-miesten ”mahdollisista” sotarikoksista Saksan armeijassa toisessa maailmansodassa. Asiaa
tutkineen työryhmän raportti ei antanut aihetta toimenpiteisiin.

Suomessahan voi ihan julkisesti kertoa, että sotarikoksia tehtiin. Eräässä aikakauslehdessä julkaistiin 1990-luvulla tekemäni kahden suomalaisen SS-veteraanin haastattelu. Vangiksi otetuista venäläisistä he totesivat näin:

”Yksittäiset viholliset riisuttiin aseista ja lähetettiin jopa omin nokkineen linjojen taakse. Mutta peräännyttäessä annettiin käsky, että vankeja ei oteta. Myös suomalaiset joutuivat ikäviin tehtäviin.
Olimme siinä vaiheessa jo niin parkkiintuneita.”

Jatkosodan perääntymisvaiheessa 1944 venäläisten vankien surmaaminen ei tainnut olla mikään harvinainen tapahtuma. Esimerkiksi kulttuuripersoona Juhani Nuotto kertoo komppanian päällikön käskystä kuin ohimennen lähes 400-sivuisissa muistelmissaan:

”Minua vaivasi kuitenkin hänen määräyksensä, että ei saa ottaa vankeja. Onhan vanki pakko ottaa, jos mies tulee aseettomana, kädet pystyssä. Ei koskaan ole pakko, sanoi Kokkola. Määräys on: ei vankeja!”

Myös laajassa JR 2:n miesten muisteluksissa tulee vastaan vastaavia tapauksia.

Seuraavassa varsin surkuhupaisa tapaus. Suomalainen sotaveteraani kertoi televisiodokumentissa, miten venäläinen sotavanki surmattiin. Teksti on suoraan ilmeisestikin lääkintäjoukoissa palvelleen veteraanin kertomuksesta:

”…sinne tuotiin yksi yö sydäntautinen vanki. Nää kaks meidän määräävää päätteli, ettei sitä kannata lähteä kuljettamaan minnekään kuoleehan se kuitenkin. Annettiin sit enstäin morfiinia suuret annokset, muistan et kymmenen ampullia. Mut ei se kuollu, se hengitti vaan. Sitte otettiin selstoffia ja pumpulia avuks ja tukettiin nenä ja kurkku. No sittehän se lopetti hengityksen. Tottakai ku se tukehtu”.

Olin tallentanut dokumentin dvd:lle ja annoin sen tutulle poliisille katsottavaksi. Hän palautti sen kommentoimatta näkemäänsä mitenkään.

Ajattelin, että johan on ihme ja kumma. Luulisi tuollaisen herättävän viranomaisia edes muodolliseen tutkintaan. No, lähetin viestin apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappelle ja sain tällaisen bumerangin takaisin:

”Epäiltyjen rikosten esitutkinnan toimittamisesta päättäminen kuuluu ensisijaisesti poliisille, jonka on lähtökohtaisesti toimitettava tutkinta, jos käsillä olevien tosiseikkojen perusteella on syytä päillä, että on syyllistytty rikokseen, jonka syyteoikeus ei ole vanhentunut. Voitte näin ollen tehdä epäilemästänne rikoksesta omalla vastuullanne harkintanne mukaisen tutkintapyynnön poliisille.”

Siis pallo heitettiin minulle ja vähän niin kuin varoituksen kera: ”omalla vastuullanne”. Ei perhana. Miten asia voi näin mennä? ”Jos on syyllistytty rikokseen…”. Veteraanihan kertoi sotavangin surmaamisesta!

Kaiken lisäksi Rappe ei näyttänyt joko ymmärtävän suomen kieltä tai sitten hän vetäisi vastauksen jollakin sapluunalla:

”Sotien aikana on epäilemättä tapahtunut silloistenkin säännösten mukaan rangaistavia julmuuksia, joiden syyteoikeus ei ole vieläkään vanhentunut ja joista voitaisiin edelleen tuomita rangaistus. Tällaisten tapahtumien todentaminen rikosoikeudellisten menettelyjen käynnistämiseen riittävällä tavalla saattaa kuitenkin olla hyvin hankalaa.”

Eli jos kertoo omalla nimellään ja omilla kasvoillaan sotavangin surmaamisesta (veteraani ei sanonut että olisi itse suoranaisesti tehnyt jotain, mutta sen käsityksen puheesta saa), siinäkö ei olisi pohjaa tutkimiselle?

Kokeilin puolisen vuotta myöhemmin, mitä itse valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ajattelisi asiasta. Hän heitti tapauksen Rappen pöydälle. Nyt tuli taas bumerangi – varoituksen kera.

”Olette kirjoituksessanne viitannut tv-dokumenttiin, jossa suomalainen sotaveteraani kertoo sotarikoksesta. Olette liittänyt kirjoitukseenne lainauksen sotaveteraanin kertomuksesta.

Poliisin tehtävänä on esitutkinnan suorittaminen, mikäli asiassa on syytä epäillä rikosta. Voitte omalla vastuullanne tehdä poliisille harkintanne mukaisen tutkintapyynnön.”

Siis taas ”omalla vastuullanne”. Kysyin eräältä syyttäjältä, mitä tuo oma vastuu tarkoittaa, voisiko siitä koitua tutkintapyynnön tekijälle hankaluuksia. Hän vastasi, että ei näe mitään riskiä tutkintapyynnön tekemisessä. Sehän perustuisi televisiossa näytettyyn dokumenttiin. Kun kysyin miksi valtakunnansyyttäjä ei pane asiaa vireille, hän totesi, että meillä on nyt vielä tällaisia tabuja.

Jättäkäämme tämä sotaveteraanin tapaus sikseen, hän ei varmaankaan enää ole keskuudessamme. Mutta sen verran jatkoa seurasi, että ajattelin tarjota asiaan liittyvän mielipidekirjoituksen lehtiin ja saada sitä kautta syntymään keskustelua.

Katin kontit. Lähetin vilpittömyyksissäni mielipidekirjoituksen moneen sanomalehteen ja myös valtalehteen Helsingin Sanomiin. Sieltä tuli saman mallinen bumerangi kuin valtakunnansyyttäjän toimistosta.

” Hyvä Ahti Koskinen, kiitos kirjoituksesta. Hyvin runsaasta muusta kirjoitustarjonnasta johtuen meillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta julkaista sitä mielipidesivulla. Toivottavasti saatte mielipiteenne julki jossain toisessa mediassa.

Ystävällisin terveisin
Markku Rönty
HS Mielipidetoimitus”

Sen pituinen se. Ajattelin vielä viimeisillä voimillani ponnistaa ja lähettää mielipiteeni Journalisti-lehteen. Meidän sananvapautta korostavan ammattiliittomme julkaisu varmastikin antaisi tilaa näin
tärkeälle asialle. Ja vielä mitä. Bumerangi oli muotoiltu nyt näin:

”Hei Ahti!
Kiitoksia viestistäsi,

Journalistissa ei ole mielipidekirjoituspalstaa, vaan julkaisemme esim. esseitä, kolumneja ja vastaavia, ja tämä kirjoitus ei ole sitä, mitä edellytämme kirjoituksilta. Toivottavasti kirjoituksellesi löytyy joku toinen julkaisupaikka,

Hyvää kevään jatkoa,
t. Manu

Manu Marttinen
Toimitussihteeri, Journalisti”

On maailman ihme, että ei edes toimittajien oma ammattilehti anna sijaa keskustelulle. Hallelujaa ja hyvästi sananvapaudelle.

Ja vielä loppukaneetti. Pyysin julkisen sanan neuvostoa ottamaan kantaa siihen, että Journalisti-lehti ei julkaise mielipiteitä. Puheenjohtaja Eero Hyvönen varmaan naureskeli itsekseen vastatessaan, että ”voithan sinä keskustella asiasta kollegojesi kanssa”. Bumerangin heittelijä hänkin.

Jostakin kansanedustajan (Päivi Räsäsen) vuosien takaisista kirjoituksista itse valtakunnansyyttäjä kyllä nostattaa oikeudenkäynnin.

Huh.

Kuva: Alisdare Hickson CC BY-SA 4.0