Sodan jälkeiset presidenttimme J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen loivat Suomelle ulko – ja turvallisuuspoliittisen linjan, joka perustui sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja pysyttelemiseen suurvaltojen välisten konfliktien ulkopuolella.
Kekkonen toteutti omien sanojensa mukaan Suomen roolia lääkärinä eikä tuomarina. Suomi menestyi ja vaurastui bilateraalisen idänkaupan ja hyvien suhteiden ansiosta. Kekkonen korosti hyvien naapurisuhteiden merkitystä joka puolelle.
Sitten alkoi lännettyminen ja liittyminen Euroopan yhteisöön, josta kehittyi EU, ja euroon. Viimeksi mainittuun liityttiin perustuslakia venyttäen, kansan tahtoa karkeasti manipuloiden. Martti Ahtisaari allekirjoitti Suomen liittymissopimuksen Europan yhteisöön Korfun saarella. Hän myös aloitti vahvan suuntauksen kohti Natoa ja sanoi sen myös ääneen. Kansa oli eri mieltä. Kuhunkin hallitusohjelmaan kirjattiin aina ns. NATO-optio.
Tarja Halosen presidenttikaudella NATO-prosessi oli jäissä. Samoin ovet Valkoiseen taloon Washingtonissa pysyivät kiinni. Sen sijaan Kremlin ovet Moskovassa olivat auki. Halonen tapasikin sekä Putinia että Medvedeviä vuosittain. Välit olivat ilmeisen hyvät. Lahjakissakin on vielä hengissä. Suomella oli vielä tuolloin eräänlainen erityisasema idän ja lännen välissä. Myös puolueettomuus tunnustettiin EU:n tuomien rajoitusten puitteissa.
Sauli Niinistön tultua presidentiksi suhteet länteen/ USA:han lämpenivät välittömästi ja ovet vierailuille avautuivat. Varsinkin ensimmäisen 6-vuotiskauden aikana yhteydenpito myös Kremliin ja Putiniin oli säännöllistä jääkiekkoiluineen. Vierailut puolin ja toisin jatkuivat.
Puheet NATO-optiosta lisääntyivät ja suomalaisia upseereita ja kyberhenkilöstöä koulutettiin USA:ssa. Venäjällä se tiedettiin ja liekö seurausta siitä tunnettu Putinin lausahdus ensimmäisellä Niinistön kokoon kutsumalla Naantalin Kultaranta tapaamisilla : ”Jos nato haluaa taistella Venäjää vastaan viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen, niin voi sen tehdä, mutta me emme sitä halua.” Putinin lauseessa tuli tiivistetyksi Venäjän näkemys Suomen NATO-optiosta. Sen jälkeen Venäjän korkean tason edustajia ei ole Kultaranta keskusteluissa nähty.
Suomen natokiihdytys on ollut nopeaa. Rauhankumppanuus, isäntämaasopimus, NATO-yhteensopivuuden lisääminen koulutuksen ja asehankintojen myötä. Viimeisin suurostos 64 kpl F- 35 hävittäjää USA:sta ja jatkoa seuraa. Hintalappu 10 mrd. euroa ja toinen mokoma ylläpitoon.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2. 2022 katkaisi lopullisesti aasin selän Suomi-Venäjä suhteilta. Yhteydet itänaapuriimme, jonka kanssa Suomella on yhteistä rajaa 1344 km, ovat käytännössä täysin poikki: kauppasuhteet, juna-, lento- ja rahtiliikenne ja turismi. Rajalle jopa rakennetaan aitaa.
Olisiko tämä voitu välttää? EU-maa Unkari toimii toisin. Tuskin Ranska, Saksa ja Italiakaan ovat panneet kaikki siteensä poikki Suomen lailla. Kovinta Venäjän vastaista linjaa vetää pääministeri Sanna Marin ja lupaa tukea Ukrainaa niin kauan kuin on tarpeen mm. asein, materiaalein ja isoin rahapanoksin, velalla. Suomen tuki lienee kaikkein suurinta suhteutettuna BKT:hen. Tällä hetkellä noin miljardi euroa! Rahaa, jota meillä ei ole.
Sotavarustelua lisäämällä ei rauha synny. Sauli Niinistön tuki Marinin politiikalle on ilmeisen vahva. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon sotaretoriikka ja Venäjän demonisointi on ennen kuulumattoman kovaa. Kuinka tuollainen sotahaukka voi jatkaa tehtävässään? Sauli Niinistön puheet ja yllätysvierailu Ukrainassa Zelenskyin rinnalla maastopuvussa ja luotiliiveissä seisomisineen syventävät suhdekuilua entisestään Venäjään. Se ei palvele Suomen etua lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä. Missä ovat rauhan neuvottelijat?
Martti Issakainen
21 kommenttia julkaisuun “Niinistö, Nato ja Venäjä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kysyttiin missä rauhanpuolustajat. Tulee ensiksi mieleen veteraanit ,mutta nekin taitaa olla kohta kaikki kuolleet. Kyllä se jää meidän tavallisten ihmisten tehtäväksi.Nykyisistä puolueista ja politiitikoista ei ole siihen ,on niin kova lehdistön pelko että ei siellä kukaan uskolla avata suuta.
Yksi heistä olisi voinut olla Sauli Niinistö, mutta tällä kertaa länsituulet halusivat toisin.
Suomella saattaisi olla sauma vieläkin. Pitäisi löytää natojupakassa ryvettymätön henkilö.
Jopa Israelin pääministeri Netanjahu ilmoittautui välittäjäksi.
Entä Tarja Halonen?
Saulin käsitys rauhan rakentamisesta on vääristynyt ja diplomaattiset taidot muistuttavat lähinnä kollin kevätmouruamista. Lähettämällä kranaatteja ja antamalla sotilaallista tukea aseet eivät taatusti vaikene. Yksinkertainen mies, vaatimattomat, elleivät jopa heikkolahjaiset taidot ja vihamielinen käsitys ympäröivästä maailmasta, näistä on sotku tehty ja sekopäitten sekaan jahkauduttu. Vihamieliset länsimaat ovat kietoneet itsensä Ukrainan ympärille ja Sauli pönöttää osana tuota porukkaa. Voin kertoa, ettei ole ja USA pettää aina, kun alkaa kuumenemaan. Jotenkin surkuhupaisaa jeffit ja peffit, mitä nyt solmitaan suorastaan paniikissa, kun Nato-larppaus karahti kiville. Ukrainallahan oli/on sotilaallisia sopimuksia pilvin pimein Pentagonin kanssa, vaan kevyeksi nekin jäivät. Unkarista sen verran, että Olli Rehn kurmootti joka välissä Unkaria ollessaan korruption häränsilmässä häärimässä. Toivottavasti muistavat äänestää Ollin parhaat mielessä. Me tarvitaan älykkäitä ihmisiä tämän maan johtoon, eikä tuollaisia monoliitin päältä möliseviä ja valehtelevia toteemeja.
_____Voin kertoa, ettei ole oikeaa viiteryhmää ja USA pettää aina, kun alkaa kuumenemaan. _____ Lisäisittekö ” oikeaa viiteryhmää” tuohon lauseeseen. Kiihdyksissäni jäi oleellista uupumaan. 😀
Jonkinlainen inhottava kierre Suomessa tietenkin vallitsee. Russofobinen media ja ns. asiantuntijat ovat saaneet kylvää Venäjä-vihaa vuosia tai vuosikymmeniä. Mutta mistä tämä kaikki on saanut alkunsa? Joku voisi tutkia asiaa. Ulkomailta, joo ehkä, mutta miksi sieltä? Valta, raha, luonnonvarat vai jokin syvempi vaikutin? Ja mikä taho perimmältään? Uskoakseni Sauli Niinistö ja vastaavat ovat olleet russofobeja jo melkein syntymästään asti. No, joka tapauksessa tämän hetkinen lopputulema median aivopesun jälkeen suomalaisten keskuudessa on niin sairas, että tullakseen valituksi poliitikon on laulettava samaa virttä tai oltava mahdollisimman hiljaa mm. Ukrainan kriisistä tullakseen valituksi. Sama sairaus vaikuttaa tietysti muuallakin, lienee mm. mahdoton tulla valituksi hyvään työpaikaan, jos laulaa väärin.
Sekin olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni vaikkapa kansanedustaja muodostaa käsityksensä Ukrainan kriisistä sen yhden ainoan ”totuuden” perusteella, jota valtamedia syöttää ja kuinka moni laulaa mukana, vaikka tietää siitä totuuden (kaikkea ei kukaan voi tietää, mutta tarkoitan, että mm. tiedostaa kriisin todelliset taustasyyt). Miten ja milloin tästä kaikesta päästään tasapainoon, ja välit Venäjään normalisoituvat? Ei varmaan meistä useimpien elinaikana (ellei sitten sodan tai vastaavan kautta), mutta on kunnioitettavaa ponnistella siihen suuntaan. Akuutein tavoite on estää tuo sota.
Ongelmana on juuri yksinapaisen ( poolisen ) median jakama yksipuolinen tieto. Kansalle eikä sen monille edustajilleenkaan Arkadianmäellä ole tasapuolista tietoa.
Vääristä lähtökohdista syntyy vääjäämättä vääriä johtopäätöksiä ja niistä syntyy vääriä päätöksiä.
Hyvä kysymys: mistä Venäjä-viha on saanut alkunsa? Itse luulin Neuvostoliiton kaaduttua, että nyt alkaa sovun aika, amerikkalaiset voi luopua ”Pahan valtakunta” -ideastaan ja rauhoittua kommunismi-fobiastaan. Eikö mitä, sama viha vain jatkuu, ja monet suomalaisetkin aika suruttomasti sekoittaa Neuvostoliiton ja Venäjän.
1930-luvulla suomalaiset politiikot puhuivat Neuvostoliitosta niin törkeästi, että sitä ihmettelivät Helsingin ulkomaiset diplomaatitkin. Samaa henkeä on nyt ilmassa, se alkoi jo vuosia sitten Heidi Hautalan hurskastelevista ja valikoiduista kannanotoista koskien Venäjän ihmisoikeustilannetta ja Kokoomuksen Häkämiehen kuvauksella Suomen keskeisimmästä turvallisuushuolesta: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Sittemmin maamme presidentti luonnehti venäläisiä varkaiksi, jotka ottavat kaiken, mitä ei ole naulattu kiinni. Astetta rajumpaan pressa siirtyi puhuessaan hyvin rasvatuista aseistamme.
Edelleen ihmettelen, miksi missään analyyseissa ei oteta puheeksi sitä, miksi Nato ei tarjonnut turvatakuita Venäjälle Naton laajenemisen takia. Vai tarjosiko, emme tiedä. Ja voisiko olla niin, että Venäjän hyökkäys ei perustunutkaan Putinin mielenhäiriöön (!) vaan joihinkin tosiasiallisiin tiedustelutietoihin. Faktahan on, että NATO on vuorannut Itä-Euroopan ohjustukikohdillaan eikä ottanut kuuleviin korviinsa Venäjän turvallisuushuolia.
Mikään sota ei ala tuosta vaan, vaan sitä on edeltänyt pitkä syy-seuraussuhteiden kehitys. Tätä ei valtamediassa haluta myöntää eikä käsitellä.
Russofobian siemenet ”rokotettiin” suomalaisiin Ruotsin kuninkaiden ja Venäjän tsaarien välisten kahakoiden myötä Österland finland´in/Itämaan ollessa sotatantereena. ”Iso-ja Pikkuviha” jättivät merkkinsä kansakunnan muistiin. Lieneekö koskaan pohdittu, oliko Ruotsin kuninkaiden Venäjän tsaareja kohtaan harjoittama ”ärsytyspolitiikka” syynä noihin tapahtumiin. Toistaneekohan historia tässäkin itseään, nähtäneen lähitulevaisuudessa.
Kimmo Kiljunen haastatteli alfaTV:ssa n. kaksi vuotta sitten kahta ilmapuolustuksen asiantuntijaa, toinen oli eläköitynyt upseeri pääesikunnasta. He totesivat, että F-35 hävittäjät ovat hyökkäysase varsinkin hankittuna niin massiivisessa laajuudessa kun on tehty. Varmemmaksi vakuudeksi asevoimien komentaja Juhani Kaskeala oli vastauksena kysymykseen, miksi ne pitää varustaa kalliilla lisähinnalla saatavin häiveominaisuuksin, sanonut, jotta niillä päästään iskemään kohteisiin Moskovan taakse. Suomen on siis tarve päästä syvemmälle kuin Aatu konsanaan. Ja ilmeisesti nimmareilla varustetuin risteilyohjuksin joihin voidaan asentaa ydinkärjet.
Miltähän tämä näyttää Moskovasta katsottuna ? Se näyttää siltä, että tämä uhka on eliminoitava ennenkuin se pääsee realisoitumaan. Keinot siihen ovat olemassa ja niitä käytetään siinä laajuudessa, että tavoite saavutetaan.
On kulunut tasan 160 vuotta siitä kun J.V. Snellman muistutti maanmiehiään siitä, että Venäjä ei voi sallia vieraan valtion rajan kulkevan siinä missä kulki Suuriruhtinaskunnan raja, aivan Pietarin liepeillä. (Litteraturbladet 5, 1863). Tämä Snellmanin poletti ei ole vielä pudonnut Suomen päättäjien mittaria raksuttamaan. Ja koska sotateknologia on kehittynyt Suomi on tänä päivänä Pietaria lähempänä kuin silloin kun Stalin asiasta huolestui. Nyt olisi Suomen syytä kutsua Meksikon presidentti vierailulle, selittämään miten suurvallan reunalla voidaan toimia jotta se ei hermostuisi. Suomi on ajanut itsensä ansaan jossa sen turvallisuus vähenee suoraan käänteisessä suhteessa siihen miten paljon rahaa asehankintoihin laitetaan. Turvallisuuden sijaan pelkkää turvattomuutta.
F35- koneet sopivat hyökkäykseen ja ovat osa NATO:n strategiaa. Suomen ja Ruotsin tehtävänä on puolustaa Baltiaa. Etenkin Viroa ja Latviaa. USA kannustaa ja toimittaa kalliita aseita ja konfliktissa säästää omia sotilaitaan. Perfect.
Ukrainan sodassa tuhotaan infraa , tapetaan sotilaita molemmin puolin rintamaa. Sotateollisuus tienaa ja suurpankkiirit käärivät tuohta samaan tapaan kuin lääketehtaat ”koronasodassa”. Köyhät köyhtyvät ja kuolevat ja
harvalukuiset rikkaat rikastuvat.
ps. Sota on kautta aikojen ollut tehokas talouden pirustysruiske. Ensin tuhotaan ja sitten jälleerakennetaan.
Nyt käytävässä sodassa EU ja Eurooppa ovat pääasiallisia häviäjiä taloudellisesti.
Niin surullista. Niin surullista.
Kukaan Suomen hallinnon edustajista ei ole missään vaiheessa puhunut rauhan mahdollisuudesta. Kukaan ei ehdota sopivaa tahoa rauhanneuvottelijaksi. Itse ajattelen Erkki Tuomiojaa tai Tarja Halosta, mutta ehkä ”vastapuoli” pitää heitä liian puolueellisina.
Toinen asia mikä surettaa on se, että suomalaiset eivät NÄE tätä kokonaisuutta. Kansa lukee Ilta-Sanomia kuin raamattua, uskoo joka sanaan. Nähdään Ukrainan sodassa vain yksi pahis, ja kukaan ei riennä Turkin ja Syyrian maanjäristystuhoja auttamaan. Missään päivityksissä ei näy Turkin tai Syyrian lippuja.
Hävettää olla suomalainen. Onneksi en ole sinisilmäinen-suomalainen!
On selvää , että rauhasta neuvotellaan kulisseissa. Ilmeisesti jo siitäkin syystä, että Ukraina ei pärjää. Eikä sieltäkään
riitä sotilaita rintramalle loputtomiin, vaikka kaiki alle 60-kymppiset otetaan mukaan.
Suomella saattaisi ola vieläkin rauhanrakentajan rooli, vaikka Niinistö töppäsikin ( luultavasti harkitusti ).
Ex presidentti Tarja Halosta voisivat ehdottaa rauhan välittäjäksi.
Hyvä kirjoitus. Kun kysyy, kuka vastakkainasettelusta ja sodasta hyötyy? Alkaa roistot maastopukujen takaa paljastua. NATO on yksi hyötyjä, lisää tyhmiä maksajia. USA:n aseteollisuus, öljy- ja kaasubisnes hyötyy. Norja myös hyötyy. Suuret sähköyhtiöt hyötyvät myös. Kauppa hyötyy, koska Ukrainan sodan varjolla, tekosyyllä on kiva nostaa hintoja. Sota on yritysmaailmalle ”taivaan lahja”
Kokoomuslaisten perheiden lapsille hoetaan melkein kehdosta lähtien matraa ”länsi hyvä-itä paha”. Näin kasvatetaan typeriä nuoria joista tulee aikuisina täysiä hölmöjä. Ja hölmöt eivät tajua naapuruussuhteista ja diplomatiasta mtään. Niinkuin nyt on nähty.
Itärajan vastaisten aidanpätkien ainoa tarkoitus on kait estää suomalaisia pakenemasta sankoin joukoin väärään suuntaan.
Aseteknologia kehittyy. Suomen eduskunnassa 193 uudestilaukeavaa miinaa.
PressaSalehan koitti vielä höpötellä jotain Helsingin hengestä ( Etyk 1975 ja 1992).
Itse tuon tuhosi.
Helsingin hengestä on vain sana Helsinki jäljellä. Tilalle on tullut sodan henki.
Tarvitaan rauhanrakentajia eikä sodan lietsojia.
Sotapsykoosi on tosi paha ja vaarallinen kansan sairaus.
Vieläkään en ole nähnyt valtamedioissa yhtään kirjoitusta, pääkirjoituksista puhumattakaan, Niinistön typerästä lausunnosta, jonka mukaan pari viimeistä galluppia riittää kansan tahdon toteamiseen Natosta. Ei voi kuin ihmetellä tuota hiljaisuutta.
Ei siinä ole mitään uutta. Gallupeillahan hoidetaan eduskunta- ym. vaalitkin.
Median mahtiasema ja sen jatkuvasti toistuva rummutus muokkaa helposti kollektiivisen
mielipiteen. Sitä sitten kutsutaan kansan tahdoksi.
Odotat hyvä veli asiaa, joka ei kuulu agendalle.
On myös hyvä muistaa vanha ” viisaus”, että demokratia on siksi arvokas asia ettei sitä sovi jättää kansan käsiin.
Gallupeista puheenollen, keväällä eräs Vanhustyön keskusliiton toimija sanoi aamu-tv:ssä, että monissa Nato- gallupeissa vastaajien yläikäraja oli määritetty 65 vuoteen. Toimija piti sitä ikärasismina.
Jostain syystä siis vastaajista haluttiin rajata pois sodan suoraan tai välillisesti vanhempiensa kautta kokeneet ihmiset. Miksi?
Suomalaiset peloteltiin kiireellä Natoon, iltapäivälehtien, hurahtaneiden poliitikkojen ja gallup-kyselyjen voimalla.