Maailmassamme on kahdenlaisia poliittisia vankeja. Niitä, joita ahdistelevat Yhdysvaltain hallinnon viholliset ja niitä, joita ahdistelevat Yhdysvaltain hallinnon kaverit.
Eroa ei kokematon aina havaitse saati ymmärrä, mutta se on merkittävä. Vihollisen poliittiset vangit ovat läntisen median suuria lemmikkejä, joiden hyvinvoinnin puolesta puhutaan ja kirjoitetaan väsymättä. Kaverien poliittisista vangeista vaietaan, ettei leimauduta ilonpilaajiksi.
Kun Aleksei Navalnyi kuoli Jamalin Nenetsiassa 16.2.2024, läntiset johtajat kilpailivat siitä, kuka ilmaisisi ”kauhistuksensa” ja ”järkytyksensä” kaikkein koskettavimmin sanoin. Navalnyi oli eläessään ristiriitainen propagandan väline, koska hän palasi vapaaehtoisesti Venäjälle tietoisena siellä odottavasta vankilatuomiosta ja koska hän oli Putin-kritiikistään huolimatta myös aika tiukka kansallismielinen, eikä muutenkaan länsimedian hallittavissa. Amnesty määritteli Navalnyin mielipidevangiksi. Kuolleena tällaisesta poliittisesta vangista voidaan rakentaa juuri sellainen kuva kuin halutaan. Navalnyi ei voi siihen enää vaikuttaa.
Belmarshin vankilassa (virallisesti His Majesty’s Prison Belmarsh) Lontoossa jo viidettä vuotta viruva Julian Assange, Wikileaks-sivuston perustaja ja toimittaja, on vielä elossa, mutta huonossa kunnossa. Häntä uhkaa luovutus Yhdysvaltoihin, jonka kostonhimoinen hallinto aikoo passittaa Assangen loppuelämäkseen vankilaan. Suurvalta ei voi sietää, että vapaalla jalalla liikkuu ihminen, joka paljasti suuren määrän Yhdysvaltain hallinnon rikoksia. Assangen puolesta puhutaan ja toimitaan laajasti, mutta valtamedia vaikenee tai kirjoittaa pienellä, koska ei uskalla uhmata maailmanpoliisin selkeästi ilmaistua tahtoa.
Myös Edward Snowden on elossa, eikä edes varsinaisesti tyrmässä. Hän paljasti Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden toiminnan ja rikoksia, minkä seurauksena hänet julistettiin tavattaessa pidätettäväksi. Ainoa maa, joka uskalsi myöntää Snowdenille poliittisen turvapaikan, oli Venäjä. Vuodesta 2013 Moskovassa asunut Snowden on perustanut siellä perheen, saanut myös Venäjän kansalaisuuden ja samalla suojan Yhdysvaltoihin luovuttamista vastaan. Hän on kuitenkin käytännössä poliittinen vanki, joka ei voi poistua Venäjältä joutumatta pidätetyksi. Maailmanpoliisi ei unohda koskaan.
Kaikissa maissa, joiden hallintoa voi kutsua tavalla tai toisella autoritaariseksi, on vangittuna ihmisiä, joiden ainoa rikos on ollut toiminta vallassa olevia vastaan. Heitä voi kutsua poliittisiksi vangeiksi, vaikka taustat vaihtelevat. Yhteistä on, että vankeus estää heiltä juuri sen toiminnan, jonka takia heidät on vangittu. Samaan hengenvetoon on lisättävä, että valtava määrä poliittisia vankeja jää ilman vankeustuomiota siksi, että heidät murhataan vaivalloisen tuomitsemis- ja vangitsemisprosessin välttämiseksi. Marttyyrikuolemaakin voi propagandassa hyödyntää, mutta ei nyt mennä siihen tätä enempää.
Poliittiset vangit saavat vaihtelevaa julkisuutta siksi, että he eivät ole aitoja rikollisia (Belmarshin muut vangit ovat murhaajia), vaan poliittisia toimijoita, joiden ”väri” ratkaisee, ovatko he jalustalle nostettuja sankareita ja muiden puolesta uhrautujia vai isänmaan pettureita ja syystäkin vankilassa mätänemässä. Suomalainen media noudattaa värikoodeissa kokonaan Yhdysvaltain hallinnon propagandistista linjaa.
Navalnyin kuolemasta kirjoitetaan Venäjää ja Putinia syytellen, Assangen tai Snowdenin ahdingosta vaietaan. Tai jos joskus jotain kirjoitetaan, heidän tilannettaan pidetään itse aiheutettuna ja aiheellisena. Media ei puolusta edes journalisti Assangea, vaan jankuttaa mieluummin aikoja sitten vääristelyiksi osoitetuista raiskausväitteistä. Sekin on unohdettu, että Snowden paljasti Yhdysvaltain tiedustelevan salaa myös lähimpiä liittolaisiaan kuten Saksan liittokansleria. Tällainenkaan palvelus ei muuta perussuhtautumista.
Hankalien yksilöitten lisäksi maailmalla esiintyy myös mielivaltaista ihmisryhmien vangitsemista ilman syytöksiä tai tuomioita. Heitäkin on perusteltua pitää poliittisina vankeina, vaikkei näillä ihmisillä ole yleensä edes nimiä. Tunnetuin poliittinen vankila – tai keskitysleiri, jos mittapuuna pidetään vankien kohtelua – lienee Guantánamossa Kuubassa, jonka Yhdysvallat miehitti jo vuonna 1898. Vuodesta 2002 lähtien sinne on viety noin 780 melkein 50:ntä kansallisuutta edustavaa vankia maista, joissa Yhdysvallat on sotinut tai järjestellyt vallankaappauksia. Vankeihin ei sovelleta Yhdysvaltain perustuslain takaamia oikeuksia, vaan he ovat käytännössä täydellisen mielivallan alaisina. Aikanaan presidentti Obama lupasi sulkea leirin, mutta se toimii edelleen. Vaikka monia vankeja on vapautettu, leiri ei toimi oikeuslaitoksen piirissä. Syyttömyyttään ei pääse edes osoittamaan.
Vielä pahempi tapaus on Israel. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä tarkalleen, kuinka monta palestiinalaista aikuista ja lasta armeija ja poliisi ovat vanginneet, mutta puhutaan jopa 8000 ihmisestä. Netanjahun Israel ei syytä näitä ihmisiä mistään, he ovat vain vangittuina ja vapautuneiden kertomukset systemaattisesta kidutuksesta ovat kuvatodisteiden perusteella varsin uskottavia. Kun taannoisen lyhyen tulitauon aikana Israel vapautti Hamasin panttivankeja vastaan parisataa palestiinalaista, heti vaihdon jälkeen Israelin joukot ottivat uusia panttivankeja niin paljon, ettei lukumäärä pienentynyt.
Israelin tuhansista laittomasti vangituista, kidutetuista ja kuoleman uhan alla olevista palestiinalaisista ei länsimainen media kerron mitään, tuohtumuksesta ja pakotteista puhumattakaan. Israelin toiminta sallitaan samoilla perusteilla kuin Gazan asukkaiden joukkomurha, joka tulee johtamaan kansanmurhaan ja etniseen puhdistamiseen. Tuhannet poliittiset vangit ovat toistaiseksi hengissä, mutta heitä voi pitää kauppatavarana kuten orjia konsanaan. Länsivaltojen johtajien mielestä tämä on aivan hyväksyttävää ja yhteisten arvojen mukaista.
Poliittisten vankien olemassaoloa ei voi kiistää, heitä on liian paljon liian monissa valtioissa ja hallinnoissa. Suomessa ei juuri nyt ole selkeitä poliittisia vankeja, lukuun ottamatta totaalikieltäytyjiä, joiden vankilatuomioita voi hyvin perustein pitää poliittisina. Historiasta poliittisia vankeja löytyykin sitten vaikka kuinka paljon, kun valkoisen Suomen vallanpitäjät yrittivät pitää poliittiset vastustajansa eli kommunistit poissa parlamentaarisen demokratian piiristä. Kun seuraa nykyisen hallituksen sisäministerin Mari Rantasen otteita ja ilmeitä, ei ole kovinkaan vaikeata kuvitella häntä antamassa määräystä, jonka nojalla poliittisia toisinajattelijoita tuomitaan vankilaan.
Ihmisen tai ihmisten ryhmän vangitseminen, kiduttaminen ja surmaaminen vain siksi, että kuulutaan etnisesti väärään ryhmään tai vastustetaan vallassa olevien politiikkaa, on yksiselitteisesti eettisesti kestämätöntä ja tuomittavaa toimintaa. Poliittisten vankien jakaminen hyviksiin ja pahiksiin on sekin eettisesti tuomittavaa. Aidosti vapaassa yhteiskunnassa vallan kritiikki on aina sallittua. Parlamentaarisessa demokratiassakaan ei määritelmällisesti voi olla poliittisia vankeja ilman että joku on muuttanut pelin sääntöjä. Puhumalla vain Navalnyin kohtalosta ja vaikenemalla Assangen ja Israelin vangitsemien palestiinalaisten kohtaloista muututaan poliittiseksi opportunistiksi eli varmistellaan, ettei ainakaan itseä uhkaa poliittisen vangin kohtalo.
15 kommenttia julkaisuun “Poliittiset vangit”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Gonzalo Lira tapatettiin vankilassa Ukrainassa mielipiteidensä takia. Ei uutisen uutista Suomen ”riippumattomassa” mediassa. Navaljnya tuli tuutin täydeltä. Yhdysvalloissa demokraatit yrittävät saada Donald Trumpin vankilaan loppuiäkseen ja maassa on summittaisesti tuomittu lukuisia henkilöitä vuosiksi vankilaan tammikuun 6:n jälkimainingeissa. En näe paljonkaan eroa maiden välillä.
Julian Assangelle ja Edward Snowdenille kuuluisi antaa Nobelin totuus ja rauhan palkinto. Epäilen, että ei tipu vaan ehdokkaina voi olla Zelensky, Netanjahu, Niinistö tai nyt kuollut Aleksei Navalnyi, komeita rauhan miehiä Nobelin säätiön mielestä. Australia on yrittänyt saada Julius Assangen vapaaksi Englannista, mutta amerikkalaiset eivät anna siihen lupaa, haluavat syyttömän miehen loppuiäksi vankilaan. Edward Snowdenille kävi paremmin, pääsi uuden elämän alkuun Venäjällä. Onneksi.
Kiitos tästä yhteenvedosta Heikille! Huomionarvoisia näkökohtia.
Charly Pasternak-Chalonius UPI:sta teki yllättävän – ja uskaliaan – liikkeen tuomalla esiin Navalnyin nationalistiset taustat ja ”isovenäläisyyden”, joista ei haluttu kuolinuutisoinnissa puhua.
Luin Iltalehden kommenttipalstaa tästä kertovan uutisen perässä ja hämmennyin: monessa kommentissa kehotettiin yliopistoa erottamaan Pasternak, joku kirjoittaja jopa erotti hänet itse veronmaksajan ominaisuudessa.
Eli kehotettiin juuri siihen, mistä naapurimaata syytetään: ihmisen kontrollointiin hänen näkemystensä takia. Tämän olen huomannut ennenkin: Ukraina-kriitikoille jaetaan iltapäivälehtien kommenttiketjuissa kevyesti toivotuksia mennä sinne ”omaan ihannevaltioon”, 1930-luvun tyyliin. Siis karkotus?
Myös kysyttiin: mitä pahaa on nationalismissa? Nationalismin ja patriotismin eroa ei tunnuta ymmärrettävän.
Suomen media harjoittaa ”neulanpistojournalismia” Venäjästä uutisoidessaan. Pienillä sananvalinnoilla muokataan uutisten tyyliä Venäjälle kielteiseksi. Esim. useissa uutisissa Navalnyin sanottiin kuolleen ”vankileirillä”. Sehän yhdistyy ihmisten mielissä Stalinin ajan vainoihin ja leireihin. Kuitenkin täsmällisempi sana olisi rangaistussiirtola tai vankila.
Kun venäläiset viranomaiset vihdoin kertoivat, missä ruumis on, Yle uutisoi: ”Navalnyin ruumis löytyi”, ikään kuin se olisi ollut venäläisiltä viranomaisilta hukassa, vaikka kyse oli sen sijainnin julkistamisesta.
Voisin vielä lisätä tähän, että Iltalehti on sivumerkityksillä vaikuttamiseen erikoistunut. Kun IL uutisoi 7.2. Medvedevin ydinaseisiin liittyvästä lausunnosta otsikolla ”Venäjän Medvedev räyhää maailmanlopusta ja ydinaseista – Mainitsee myös suomalaiset”, yhteen uutiseen mahtui otsikon lisäksi monta väritettyä lausetta. Kirjoitan seuraavassa epäneutraalit sanat isolla:
– ”hän PAUHAA, että tämä (ydin) sota olisi ”kaiken loppu”.”
– ”tämä vaarallinen PAAPATUS jatkuu”
– ” Vladimir Putinin puolesta usein RÄKSYTTÄVÄ ex-presidentti totesi”
– ”giganttisia rahasummia ei käytetä yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun, vaan sotaan veronmaksajille vierasta kuolevaa maata vastaan, hän PAUHAA”
– ”älkää toistelko kerta toisensa jälkeen valheellista mantraa valmistautumisesta sotaan Venäjää vastaan, Medvedev PUHKUU”
Otin yhteyttä toimittajaan ja kysyin, miksi hän ei käytä neutraalia uutiskieltä. ”Jos joku räksyttää, niin sitten pitää sanoa räksyttämiseksi”, oli kovapintainen vastaus.
Ihmettelin sananvalintoja siksikin, että kyseessä oli Medvedevin kirjoittama, ei puhuma (tai puhkuma) viesti, ja pauhaaminen, paapatus ja räksyttäminen kuvaavat enemmänkin puheen tyyliä kuin kirjoituksen.
Tällaisilla vähättelyn keinoilla ihmiset saadaan ohittamaan referoidun Medvedevin tekstin tosiasiallinen sanoma, varoitus ydinsodan mahdollisuudesta.
Kiitos Heikille ”selkokielisestä” selvityksestä!
Saksassa on uusi poliittisten vankien kategoria: koronakriitikot. Tunnetuin on asianajaja Reiner Füllmich josta ei ole kuultu mitään kuukausiin. Füllmichillä on usean sadan tunnin videokirjasto missä maailman tunnetuimmat koronakriitikot, sekä lääketieteen tutkijat että muut ovat todistaneet perusteellisesti kaikesta tietämästään. Tavoitteena oli viedä näitä lausuntoja oikeuteen, mutta oikeuslaitokset ovat enimmäkseen torjuneet koko asian. Füllmich vangittiin tekaistuin perustein jotka koskivat taloudellisia seikkoja. Saksassa on myös muita vähemmän tunnettuja tapauksia sekä outoja ”itsemurhia” samoissa piireissä. Jopa arvovaltainen mikrobiologi Sucharit Bhakdi oli syytteessä ”anti-semitismistä” mutta vapautui.
Yhdysvalloissa pannaan kaikki pilliin puhaltajat vankilaan, se on pysyvä käytäntö. Ellei heitä murhata kuten Seth Rich, joka teki paljastukset Hillary Clintonista. John Kiriakou on tyypillinen esimerkki. Hän oli CIA:n palveluksessa ja paljasti kidutusohjelman Guantamon vankileirillä ja joutui heti vankilaan vaikka rikollisen toiminnan paljastaminen pitäisi olla hyväksyttävä ja jopa velvoitettu teko. Sitten on tämä ovela ”plea deal” -käytäntö jonka Kiriakou myös sai kokea. Ei pidetäkään oikeata oikeudenkäyntiä vaan uhataan syytettyä pitkällä tuomiolla ja uhkaamalla pannaan tämä ”tunnustamaan” saaden palkinnoksi lievemmän tuomion ja siihen kytketyn suukapulan.
Yhdysvallat on myös vanginnut useita venäläisiä pelkästään kiristystarkoituksiin, yksi oli asekauppias joka kävi laillista asekauppaa kansainvälisillä markkinoilla ja kaapattiin ulkomailta. Toinen oli Maria Butina jota kiusattiin ja kidutettiin naisvankiloissa täysin keksityin perustein.
Läntisille pilliin puhaltajille Venäjä on ainut varma turvasatama johon Edward Snowden pääsi onnen kaupalla. Julian Assange sen sijaan myöhästyi. Hän ei tajunnut miten nopeasti rautahäkki putoaisi hänen päälleen. Venäjä ei siinä vaiheessa ollut hänen ajatuksissaan koska hän ymmärsi, että hänet leimattaisiin Putinin agentiksi jos hän pakenisi sinne.
Hyvin kirjoitit, Heikki!
Voi tätä läntistä tekopyhyyttä ja yksisilmäisyyttä! Kaikki aseet on näköjään käytössä.
Kaksoisstandardit Venäjälle ja lännelle ovat tiukat. Ja jos niistä huomauttaa mediassa, saa syytöksen ”whataboutismista” eli asian väistämisestä siirtämällä huomio muualle.
Kuten käsitteestä näkyy, se on amerikkalaisperäinen, ymmärrettävää kyllä. Kaksoisstandardithan ovat olennainen osa USA:n propagandaa.
”Ulkoministeriö kertoo viestipalvelu X:ssä:
– Vaadimme edelleen kaikkien Venäjän poliittisten vankien vapauttamista.”
Miksi ministeriö ei vaadi samaan hengenvetoon Assangenin ja Snowdenin vapauttamista ja asettaa täydelliseen kauppasaartoon amerikkaa ja israelia niin kauan kun yli 60v jatkunut laiton kauppasaarto Kuubaa kohtaan on purettu?
Jos 184 puolesta 2 vastaan ovat äänestäneet asiasta 30 kertaa, miksi ei sanktioda amerikkaa?
Viimeiseen kysymykseesi vastaus lienee se, että toinen vastaan äänestäneistä on rahamaailman valtias ja ”Jumalan valittu kansa”, kun taas toisella on koko maailma ”hyppysissään” sotilastukikohtaverkoston avulla.
Tämmöistä tänään Tehtaankadulta. Oppositiota on helppo pitää kurissa mielivaltaisilla pidätyksillä, niin ei tulee valtaapitävälle ongelmia.
Mahtaako kryptinen viestisi olla kommentti alkuperäiseen tekstiini vai johonkin ihan muuhun? Vaikea tietää, mutta jottei oma viestini jää epäselväksi, pari täsmennystä.
Tehtaankatu on minulle tuttu, koska sen varrella on asunut ja asuu tuttuja ihmisiä. Venäjän/Neuvostoliiton suurlähetystö, johon usein viitataan koodi-ilmaisulla ”Tehtaankatu”, vaikkei siellä mitään itsenäisiä ratkaisuja tietenkään tehdän kuten ”Washingtonissa”, ”Lontoossa” tai ”Moskovassa”, on minulle sen sijaan täysin tuntematon paikka. Ohi olen kyllä kävellyt ja ajanut ratikalla.
En hyväksy henkilökohtaisesti minkäänlaisia ihmisiin kohdistuvia väkivaltaisia sortotoimia. En missään enkä millään tekosyyllä. Kirjoitukseni pointti oli muistuttaa siitä, kuinka tekopyhällä tavalla Yhdysvallat ja sen alamaisvaltiot (kuten Suomi) suhtautuvat maailman poliittisiin vankeihin. Nämä maat hyväksyvät ilomielin poliittisten vankien ottamisen ja sortamisen, kunhan siitä on itselle hyötyä, mutta tuomitsevat moralisoiden ulkopoliittisen vastustajan samanlaiset toimet. Minusta se on vastenmielistä politiikkaa, joka pikemminkin pilkkaa kuin arvostaa esimerkiksi Aleksei Navalnyin elämää ja kuolemaa.
Assange on Lännen Navalnyi, siltähän se vaikuttaa. Sanokaa viisaammat, jos vertaus ontuu.
Toisinajattelijoita kohtaan molemmat vallat, USA ja Venäjä, käyttävät vääriä ja brutaaleja keinoja. Myös propaganda on molempien valtioiden asearsenaalissa. Samoin epähumaani kuolemanrangaistus.
Siksi en ymmärrä, Joppe, mihin pyrit viittauksellasi Tehtaankadulle. Miksi haluat syyttää VAIN Venäjää ja siten puolustaa USA:ta ottamatta huomioon sen rikoksia? Se ei ole minusta eettistä. Myös tunnut halveksivan meidän tänne kirjoittavien älykkyyttä ja moraalia viittaamalla, että näitä tekstejä jotenkin operoitaisiin Venäjän lähetystössä.
Mielestäni Heikki avasi ainakin minulle uutta tarkempaa tietoa läntisen maailman ihmisoikeuskysymyksistä. – Miksi Navalnyin kuolema ei voisi herättää mediassa laajempaa keskustelua koko maailman poliittisista vangeista? Vähän kuin Metoo. (Tämä oli osittain ironisesti heitetty kysymys.)
Navalnyin ”mielipidevanki” peruutettiin jo kolme vuotta sitten. Amnesty internationalin linjaus tuli Suomen Amnestyn Johanssonullekin yllätyksenä saatuaan lukea siitä.
Niinpä Suomessa siitä on uutisoitu aikoinaan hyvin kryptisesti, eikä tämänhetkiset uutisoinnit ja krokotiilin kyyneliä vuodattavat mediat eivät halua muistaa; millainen äärinationalisti ja muukalaisvihamielinen, Halla-ahon kaltaisesti videoklipeissö pistoolin kanssa heilunut Navalnyin oli.
Tutkin vähän asiaa, ja Amnestyn sivuilta löytyy tietoa, että mielipidevangin status peruutettiin Navalnyilta helmikuussa 2021 hänen vihapuheittensa takia, ja maaliskuun 7. 2021 tuo status palautettiin ja Amnesty sanoi tehneensä virheen.
Palautettiin siksi, koska Amnestyn mielestä ”Venäjä ja sen tukijat käytti tätä sisäiseksi tarkoitettua päätöstä loukatakseen edelleen Navalnyin oikeuksia”. Jostain syystä Amnesty ei ollut halunnut tehdä tästä mielipidevangin statuksen poistamisesta muutoksesta julkista, mutta siitä tuli sellainen. (Voisi kysyä, miksi ei halunnut, luulisi, että nimenomaan julkisuus on Amnestyn työväline.)
Amnesty korostaa tässä statuksenpalauttamisilmoituksessa, että he suojelevat ihmisten oikeutta mielipiteisiin, eivät niitä mielipiteitä, eivätkä välttämättä hyväksy niitä. Amnesty myös haluaa antaa ihmisille tilaisuuden muuttaa mielipiteitään: ”osa Amnestyn missiota on rohkaista ihmisiä positiivisesti omaksumaan ihmisoikeuksien visio eikä ajatella, että he ovat ikuisesti vangittuja menneeseen käytökseensä”.
Amnesty myös sanoo, että statuksen palauttaminen ei tarkoita, että se hyväksyisi Navalnyin poliittisen ohjelman ja ilmoittaa jatkavansa taisteluaan rasismia vastaan. Miten nämä kaksi asiaa liittyvät yhteen, se jää lukijan pääteltäväksi.
https://www.amnesty.org/en/latest/press-release/2021/05/statement-on-alexei-navalnys-status-as-prisoner-of-conscience/
Lännen valtamedioissa tituleerattiin Aleksei Navalnyitä ”oppositiojohtajana”. Ei hän ole koskaan ollut mikään oppositiojohtaja. Oppositiojohtajalla tarkoitetaan suurimman oppositiopuolueen johtajaa, joka Venäjällä on kommunistisen puolueen johtaja Gennadi Zjuganov.
Navalnyin väittäminen oppositiojohtajaksi on yhtä absurdia kuin Suomen edellisessä eduskunnassa olisi väittänyt Ano Turtiaista oppositiojohtajaksi, koska oppositiojohtaja oli Petteri Orpo.
Sen verran yhteistä Turtiaisella ja Navalnyillä toki oli, että molempien kannatus maassaan oli suhteellisesti samaa suuruusluokka – eli olematonta. Itse asiassa Ano Turtiainen oli enemmän oppositiojohtaja kuin Navalnyi, sillä Turtiaisella oli sentään oma puolue ja yksi edustaja parlamentissa – Navalnyillä ei sitäkään.
Tuon ”lännen nimityskäytännön” mukaan minäkin voisin olla ”Suomen oppositiojohtaja” olenhan yhtä jyrkästi eri mieltä Suomen nykyisen hallituksen kanssa kuin Navalnyi omansa. Minullakaan ei liene kummoista kannatusta Suomessa eikä varmasti omaa puoluettakaan. 😉