Saana Nilsson – Suojelupoliisin työntekijä venäjävihan paineessa

Saana Nilssonin Suojeluenkeli (Gummerus, Helsinki 2026) on erikoinen omaelämäkerta 20-vuotisesta työurasta Suojelupoliisissa. Kirja ei paljasta hämmästyttävän uutta sisäministeriön alaisesta turvallisuus- ja tiedustelupalvelusta. Se perustuu suurelta osin Supon jakamaan julkiseen yleisesti saatavilla olevaan aineistoon, eikä kirjoittaja joutune syytteeseen virkasalaisuuksien paljastamisesta. Kohuttua ”Tiitisen listaa” ei kirjasta löydy, vain maininta, että se olisi monille tylsä pettymys.

Supon sisäisestä työilmapiiristä ja työntekijöiden keskinäisistä suhteista kirja kertoo paljon, eikä kovin hyvää. Vanhanaikainen ja paljolti sovinistinen työkulttuuri on 2000-luvulla muuttunut terveempään suuntaan, mutta aiheuttanut myös kasvukipuja. Saana Nilsson antaa kovaa kyytiä populaarikulttuurin kuvauksille turvallisuus- ja tiedustelupalvelujen työskentelytavoista. James Bond –elokuvat eivät kerro miten Supo arkipäivinä toimii.

Saana Nilssonin erikoisalaa Supossa oli terrorismin torjunta ja Iran. Suojeluenkeli on myös kuvaus uupumuksesta ja kriisistä, joka johti irtisanoutumiseen ja työpaikan vaihtoon.

Työ Supossa alkoi vaikeutua Ukrainan sodan alettua. Nilsson kylläkin kiittää Supoa, että se vaikeutuneissa oloissa pyrki jatkamaan toimintaa ammattimaisena ja puolueettomana viranomaisena. Tosin henkilökunnan asenteet tulivat ilmi, kun Ukrainan sodan alettua Supon työmaaruokalan slaavilaisen ruoan viikko vaihtui Baltian maiden herkuiksi ja Pepsin myynti ruokalassa lopetettiin, koska Pepsi jatkoi toimintaansa Venäjällä.

Ukrainan sodan alettua Supon ongelmaksi tulivat poliitikkojen ja lehdistön koventuneet vaatimukset saada Natoa tukevaa ja Venäjän vastaista tiedustelutietoa. Paineet olivat hirvittävät, sillä toisaalta piti pysyä puolueettomana viranomaisena. Saana Nilssonin kriisi näyttää alkaneen, kun asialliset ja ilmeisen luotettavat tiedot eivät kelvanneet hillitöntä venäjävihaa lietsoneelle lehdistölle.

”Suomeen syntyi vähä vähältä pelon yhteiskunta, jossa eniten tilaa saivat kaikkein uhkaavimmat arviot. … Meiltä haluttiin enemmän, uhkia, vaarallisempia kauhukuvia, lisää pelottelua”, Saana Nilsson kirjoittaa. ”Sinisilmäisyydestä tuli kuolemansynti… Supon arviot eivät sopineet pelkoa lietsovaan ja uhkia korostavaan mediamaisemaan.”

Supo toi esille, että ”Suomen venäläisvähemmistö ei muodosta uhkaa maamme turvallisuudelle.” Sillä ei ollut mitään vaikutusta. Iltapäivälehdet pelottelivat miten Suomen venäläiset ovat viides kolonna. Kaapelivaurioita selittämään kelpasi kuka tahansa kalastaja-aluksen kapteeni, ja lisää palstaleveyttä tuli, jos kapu epäili Venäjää. ”Putinin ja Venäjän pelko toi paljon klikkauksia ja lukijoita.” Nord-Stream –kaasuputken räjäytti Venäjä, vaikka sittenkin asialla taisi olla Ukraina. Baltic Connector –kaasuputken katkaisi Venäjä, vaikka asialla taisivat olla ammattitaidottomat kiinalaiset merimiehet. Eagle S katkoi kaasuputkia Venäjän pyynnöstä, vaikka kyse oli huonosta laivasta ja huonoista merimiestaidoista. Kun vesitornien ympärillä pyöri epämääräistä porukkaa, kyse oli venäläisten tihutöistä. Venäläisten omistamat kesämökit ovat tietty täynnä vakoilulaitteita, vaikka tähän mennessä mitään ei ole löydetty.

”Venäjän demonisointi ajoi viranomaistiedon edelle. … Jos uskoo faktoihin, on sinisilmäinen. Jos uskoo omiin ajatuskyhäelmiinsä, on aina oikeassa”, Nilsson kirjoittaa.

Saana Nilsson ei erityisemmin rakasta Venäjää, mutta peräänkuuluttaa faktatietoa sen arvioinnissa. Samoja faktoja hän penää Natosta. Sen piti tuoda turvallisuutta eikä maksaa juuri mitään. Miksi pelko ja kustannukset aina vain lisääntyvät?

Supossa laadittiin neljä skenaariota Ukrainan sodan kulusta. Ensimmäisen mukaan sota jatkuu eikä kumpikaan osapuoli saavuta sotilaallista ratkaisua lännen Ukraina-tuen alkaessa horjua. Toisen mukaan Venäjä voittaa ja valtaa Ukrainan. Kolmannessa Ukraina voittaa ja Venäjä ajetaan Krimiltä ja Donbasista. Neljäs skenaario on epävarma rauha, jossa Ukraina jaetaan rintamatilanteen mukaisesti.

Hyvin koulutetun, lahjakkaan ja pätevän ihmisen kirjoittamaa kirjaa häiritsee paikoin esiin tunkeva itsetietoisuus. Olen hyvä, mutta sukupuolen takia en ole saanut ansaitsemaani arvostusta. Tekstin sujuvuutta, kirjallista rakennetta ja tietojen paikkansapitävyyttä tämä ei vähennä. Suojeluenkeli on tärkeä dokumentti Ukrainan ja Iranin sotien aikana.

Saana Nilsson: ”Suojeluenkeli – Supolaisen tarina uhkista, uskollisuudesta ja itsensä unohtamisesta” (Gummerus, Helsinki 2026). Kansi: Jenni Noponen. 

Kirjoitus on toinen osa Jorma Mäntylän artikkelisarjasta Kolme kirjaa sotapropagandasta.

Naapuriseuran sanomat julkaisi 12.4.2026 Mäntylän arvion ”Sotapropaganda ja Ukrainan sota” Timo Hellenbergin ja Pekka Visurin kirjasta ”Tulilinja. Ukraina ja uusi maailmanjärjestys” (Into, Helsinki 2025).

Kolmas osa tulee olemaan arvostelu Kjell Westön kirjasta ”Molly & Henry — Romaani sotavuosilta” (Otava, Helsinki 2023).

Koko kirjoitus ”Kolme kirjaa sotapropagandasta” on julkaistu myös Kulttuurivihkoissa.