Stubb vastaan Mearsheimer

Alexander Stubb toimii professorina italialaisessa yksityisyliopistossa ja on siinä ominaisuudessa tuottanut videon YouTube-alustalle reilu vuosi sitten 8.7.2022, missä hän voimakkaasti arvostelee Chicagon yliopiston professoria John J. Mearsheimeria. Tämä oli käynyt pitämässä luennon Firenzessä Stubbin koulussa, ja lieneekö ollut työtapaturma, puhe oli siellä aiheuttanut ärtyisän vastareaktion, ikäänkuin se olisi tullut yllätyksenä.

Sanottakoon heti, että tässä puulaakisarjan mies käy mestaruussarjalaista vastaan ja loppulukemat ovat sen mukaiset. Kukaan historian ammattilainen tai harrastaja ei välitä Stubbin reaktiosta mutta ei se ole heille tarkoitettukaan. Se on tehty Stubbin hengenheimolaisille, ns. globalisteille sekä kaikille niille kiireisille ihmisille jotka seuraavat asioita pintapuolisesti ja joille kelpaavat pinnalliset selitykset.

Mearsheimerin synniksi on pantu hänen esittämänsä kanta, että Ukrainan kriisi ja siitä seurannut sota on lännen aiheuttama eikä Venäjän kuten Stubb väittää. Mutta toisin kuin Stubbin vastineesta ilmenee, Mearsheimer on esittänyt kantansa jo paljon aiemmin, eikä vasta sodan laajennuttua sisällissodasta Venäjän puuttumiseen v. 2022. YouTube -alustalla on nähtävissä luento Chicagon yliopistossa, pidetty 4.6.2015, missä Mearsheimer esittää saman kantansa ja tuskin silloinkaan ensimmäistä kertaa, katsojakertoja on 29 miljoonaa eli ennätysluokkaa. Mearsheimer totesi jo vuonna 2015, että Ukrainan kriisi olisi ratkaistavissa välittömästi jos lännellä olisi siihen halua mutta se jatkaa Ukrainan johtamista kohti tuhoa. Stubb taas on päinvastaista mieltä ja katsoo, että lännellä ei ole minkäänlaista syytä sen paremmin kriisiin kuin sotaan.

Ainut oikea havainto Stubbin taholta on se, että Mearsheimer edustaa historiallista realismia. Mitä Stubb itse edustaa jää hieman epämääräiseksi, mutta hänen näkemyksensä on ns. liberaalidemokraattinen ja idealistinen tai oikeammin ideologinen. Kun Mearsheimer perustaa kantansa reaalipolitiikalle ja historialliselle kehitykselle ja siitä syntyneille asetelmille, Stubb ohittaa sujuvasti kaikki historian faktat jotka eivät sovi hänen tarinaansa ja tarjoaa tilalle ilmavia fraaseja joiden taakse voidaan kätkeä valtapoliittiset tavoitteet. Kun tavoitteena on liberaalidemokratian globaali edistäminen, silloin sekä epäonnistumiset että laittomuudet voidaan perustella hyvällä tarkoituksella. Näin saadaan synninpäästö kaikista turhista sodista ja niiden miljoonista uhreista, koska tavoite oli jalo: liberaali demokratia.

Stubbin maailma on abstrakti ja ideologinen. Siinä voidaan vastapuoli todeta pahaksi jo määritelmällisesti jolloin yksityiskohtiin ei edes tarvitse mennä. Venäjä on kuten Stubb sanoo, historialliselta olemukseltaan imperialistinen, laajennushaluinen, revisionistinen ja aggressiivinen. Ihan aikojen alusta, Pietari Suuri, Katariina II, Stalin ja Putin tämä on Stubbin mukaan jatkumo jota Putin tukee. Todellinen historia jossa Ruotsi hyökkäsi Venäjää vastaan 12 kertaa ja Venäjä Ruotsia vastaan kaksi kertaa, tai Napoleon tunkeutui Moskovaan asti sekä Hitler Moskovan porteille asti, nämä asiat puuttuvat kokonaan Stubbin historiasta koska Venäjä on se mitä se on, hyökkäämään taipuvainen. Stubb unohtaa myös, että nykyinen Ukraina on suurelta osin Venäjän luomus, jopa vihatun bolshevikki-Venäjän joka liitti siihen sekä Itä-Ukrainan että osia Länsi-Ukrainasta että Krimin.  

Historian tutkija kuten Mearsheimer ei voi näin menetellä menettämättä uskottavuuttaan. Hän perustaa kantansa pitkän ja lyhyen aikavälin tapahtumien tarkkaan selvittämiseen. Niinpä hänen esitelmänsä v. 2015 selitti siihen astiset tapahtumat ja ennakoi tulevan varsin osuvasti. Ukraina oli ja on vahvasti jakautunut maa vaikka Stubb esittää sen eheäksi kokonaisuudeksi jonka johto pyyteettömästi ajattelee koko kansaa.

Kaikki vaalitulokset ennen v. 2014 osoittivat, että itä- ja länsiosa äänesti vastakkaisella tavalla. Tämä vastakohtaisuus mahdollisti lännen manipuloivan vaikutuksen maan asioihin. Länsi oli mukana masinoimassa Maidanin levottomuuksia 2013-14, joita johdettiin Yhdysvaltain suurlähetystöstä käsin ja vaikka EU oli osallisena sopimassa järjestyneestä vallanvaihdosta EU vetäytyi ja vaikeni kun kadun aseistetut joukot asettuivat neuvoteltua sopimusta vastaan. Näin tapahtui laiton vallankaappaus 22.2.2014 ja alkoi Kiovan vallankaappaushallituksen käynnistämä sisällissota.

Stubbin versiosta puuttuvat kaikki lähihistorian tapahtumat: vallankaappaus, sisällissota, natsipataljoonat, venäjänkielisten oikeuksien purkaminen, oppositiopuolueiden kieltäminen, oppositiomedian sulkeminen, salamurhat sekä Minskin sopimuksen tahallinen mitätöinti. Koska Stubbin versiossa ei ole sisällisotaa ja sen tarkoituksellista suuntaamista venäjänkielisten siviilien surmaamiseksi, hän kieltäytyy myös näkemästä mikä oli tilanne talvella 2022 kun Venäjä saatiin ohjattua pakkovalinnan eteen. Kuten kansainväliset tarkkailijatkin myönsivät, Kiovan armeija oli keskittänyt valtavat voimat Donetskin kaupungin suunnalle. Viikon ajan oli tykistötulen kasvu ollut ennen näkemätön. Venäjälle jäi valittavaksi jättääkö se Donetskin kaupungin Kiovan joukkojen jyrättäväksi vai meneekö se väliin estääkseen hyökkäyksen.

Stubb tekee myös oman maalin kertoessaan Georgian sodasta 2008, vieläpä kolmeen kertaan, videolla jonka kesto on vähän yli 20 minuuttia. Kuten jopa EU:n selvitys on todennut, Georgian sodan aloitti Georgia itse eikä Venäjä kuten Stubb väittää. Aloitus tehtiin niinkin ovelasti, että tiedettiin Putinin istuvan Pekingin olympialaisten katsomossa ja arveltiin maan olevan altis yllätettäväksi. Videolle mahtuu myös tukku lapsellisuuksia kuten että Stubb toisin kuin Mearsheimer on tavannut kaikki Venäjän johtajat ja näin ollen vain hän voi ymmärtää mitä kelmejä nämä ovat. Myös Suomen karu kohtalo Venäjän kainalossa tulee mainittua, isovanhemmat ja isä Karjalasta. Jostain syystä Suomen liitto Hitlerin kanssa pääsi unohtumaan.

Mearsheimerin lähtökohtana on paitsi Ukrainan lähihistorian asetelmien kuvaaminen samalla oman maansa Yhdysvaltain toimien arvionti. Jälkimmäiselle arviolle on kaksi perustetta, toinen on, että se on hänen kotimaansa, mutta tärkeämpi on se, että kyseessä on maailman mahtavin toimija. Historiaa ei voida selittää, ellei mahtavimman tekijän toimia ja motiiveja oteta huomioon. Ja tässä suhteessa Mearsheimerin arvio on tyrmäävä. Koska Ukraina ei omaa Yhdysvaltain oman turvallisuuden kannalta mitään merkitystä mutta Venäjän turvallisuudelle se on tärkeä, olisi ollut paljon viisaampaa järjestää tilanne sopimalla maan puolueettomuudesta kuin riitaantua Venäjän kanssa. Mearsheimerin mielestä Venäjä olisi voinut tukea Yhdysvaltoja monessa suhteessa koska Kiina on kaikista suurin haaste. Nyt Venäjä on työnnetty Kiinan syliin ja Iranin kanssa on tehty samoin, se on lähentynyt Venäjää. Mearsheimerin mukaan hänen maansa ongelmana on, että se ei kykene asettumaan vastapuolen asemaan mikä on ensimmäinen ehto viisaalle politiikalle, toiseksi se ei ole valmis tunnustamaan kenenkään muun maan intressejä relevanteiksi, ainoastaan omansa.

Stubbin teesit menevät täysin päinvastaiseen suuntaan. Yhdysvaltain rooli Ukrainan kriisissä on olematon, suurvaltojen voimatasapaino ja kollektiivinen turvallisuus ovat turhia kysymyksiä. Hänen maailmassaan kaikilla on teoriassa samat oikeudet, reaalipoliittiset tekijät voidaan unohtaa. Jokainen valtio saa tehdä mitä lystää. Jos Vatikaani olisikin keskellä Moskovaa eikä Roomaa mikään ei voisi estää sitä liittymästä Natoon ja sijoittamasta ohjuksia tontilleen. Stubbin tasapuolisuusvaade unohtaa kuitenkin, kuten Mearsheimerkin muistuttaa, että Monroe-doktriini on käytännössä edelleen voimassa. Läntiselle pallonpuoliskolle ei ole kenenkään tuleminen koska se on Yhdysvaltain alainen alue. Sotilasliitto Meksikon ja Kiinan välillä tietäisi välitöntä sotaa. Tasapuolisuus, joka sekin on näennäinen, koskee vain maailman niitä osia jotka ovat lännelle kiinnostavia luonnonvarojensa ja muiden resurssien takia. Niihin halutaan värivallankumousten kautta asettaa poliittisia marionetteja jotka sallivat maansa hyödyntämisen lännen etujen mukaisesti.

Stubb katsoo myös, että tuleva Nato-jäsenyys ei suinkaan ollut se tekijä joka johti Venäjän väliintuloon Ukrainan sisällissodassa. Tämä siitä huolimatta, että asia oli esillä lukuisia kertoja v. 2008 alkaen ja viimeksi siinä sopimusesityksessä minkä Venäjä esitti Yhdysvalloille ja Natolle vuodenvaihteessa 2022 ja jonka Jens Stoltenberg on myöhemmin vahvistanut. Ei, Stubbin mielestä syy on se, että Venäjä vihaa liberaalia demokratiaa niin syvästi, että kun näki sen tulevan Ukrainaan niin päätti estää sen. Tähän yhteyteen sijoittuu myös koominen väite, että Venäjä teki väliintulon Syyriaan samasta syystä. Stubb unohtaa, että Syyriassa tarjolla ei ollut liberaali demokratia vaan ääri-islamistinen kalifaatti, jota länsi avusti. Tämän ovat jopa Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset myöntäneet.

Naton perustajiin kuuluneelle George Kennanille Nato oli kylmän sodan purettavaksi tarkoitettu jäänne, Stubbille se on rauhanjärjestö, joka ei ole aloittanut sotia – vaikka hyvinkin on, sekä Serbiaa että Libyaa pommittamalla. Stubb ei tietenkään laske sotia joita yksittäiset Nato-maat ovat aloittaneet sekä suoraan yhdessä että välikäsien avulla. Pentagonin pöydällä oli kenraali Wesley Clarkin mukaan v. 2002 seitsemän maan luettelo joihin mentäisiin sotimaan ja Obama pommitti kaudellaan juurikin seitsemää eri maata vaikka tärkein eli Iran oli jouduttu jättämään väliin. Kaksikymmenvuotinen sota Afganistanissa oli muka rauhantekoa vaikka sieltä paniikissa poistuttiin ja jouduttiin luopumaan huumeviljelmistä jotka nyttemmin on lopetettu. 

Stubb päättää vastineensa mainitsemalla kaksi täysin tuntematonta kolleegaansa joiden kirjoituksia olisi hyvä lukea. Mainitsematta jää, että Mearsheimer ei suinkaan ole mikään yksinäinen susi historioitsijoiden joukossa. Päinvastoin, useat nimekkäät tekijät tulevat varsin lähelle hänen näkemyksiään ja heidän lisäkseen joukko eläkkeellä olevia entisiä sisäpiiriläisiä Yhdysvaltain hallinnosta, jotka eläkkeelle jäätyään ovat saaneet sananvapautensa takaisin käyttöönsä. Mainittakoon Stephen F. Cohen (edesmennyt), Richard Sakwa, Daniele Ganser, Jacques Baud, ekonomisti Jeffrey Sachs, eversti Douglas MacGregor, majuri Scott Ritter, CIA:n Ray MacGovern ja Philip Giraldi.

Mearsheimer sanoo olevansa suosittu luennoitsija Kiinassa. Syy Mearsheimerin joutumiselle silmätikuksi lieneekin siinä, että häntä ei voi leimata putinistiksi toisin kuin useita edellä mainittuja, jotka korostetummin osoittavat ystävällismielisyyttä Venäjälle, olihan Stephen Cohen jopa Gorbatsovin perheystävä. Stubbin loppukaneetti on hapan, hän sanoo kannattavansa akateemista keskustelun vapautta mutta antaa selvästi ymmärtää, että mitä Mearsheimer sanoo on sekä väärin että vaarallista. Ehkä varsinkin kun hän panee halvalla yhtä lailla sekä demokraatteja että republikaaneja, sama politiikka, samat virheet.

Rivien välistä on luettavissa, että miehen pitäisi vaieta ja niinhän varmasti Suomen media on toiminutkin, ollut hänestä vaiti kuten kaikista Yhdysvaltain toisinajattelijoista. Ukrainassa sellainen tekijä vaiennettaisiin luodilla, niin on käynyt monellekin toimittajalle. Ukrainan vankilassa viruu amerikanchileläinen Gonzalo Lira koska on rohjennut arvostella maan presidenttiä ja Belmarshin terroristivankilassa Julian Assange koska on julkaissut valtaapitävien kirjeenvaihtoa paljastaen heidän sotarikoksiaan.