Syrjiikö vasemmistoliiton johto Naton vastustajia?
Naapuriseuran sanomat kertoi 12.4.2026, että Markus Mustajärvi, vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja, asettuu ehdokkaaksi ensi kevään eduskiuntavaaleissa.
Naapuriseuran sanomat kertoi 12.4.2026, että Markus Mustajärvi, vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja, asettuu ehdokkaaksi ensi kevään eduskiuntavaaleissa.
Vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja Markus Mustajärvi ei aio perua ehdokkuuttaan ensi vuoden eduskuntavaaleissa, vaikka puolueen Lapin
Hallituksen ja kenraalikunnan piirissä pohditaan parhaillaan vakavasti sitä, muutetaanko myös osa Suomeen tulevista F-35 -hävittäjistä
”On mielenkiintoista, etteivät eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta ole kumpikaan avanneet niitä ulkoisia tekijöitä ja tahoja,
Vasemmistopuolueet ja vihreät jättivät tiistaina eriävän mielipiteen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan enemmistön tekemään päätökseen hyväksyä ydinasekiellon poistaminen
Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas) ei tiistaina saanut hallitukselta vastausta kysymykseensä suunnitteleeko Suomi ydinaseiden kuljetukseen ja
Vasemmistoliiton entinen pitkäaikainen kansanedustaja Markus Mustajärvi asettuu jälleen ehdolle eduskuntavaaleihin. Puolueen Lapin piiri asetti lauantaina
Merkitseekö vaikeneminen sitä, että Vasemmistoliitto on hyväksymässä tukikohtasopimuksen Yhdysvaltain kanssa?