US-aseteollisuus on vanginnut kongressin

Maaliskuun 13. päivänä Pentagon julkaisi ehdotuksensa budjettivuodelle 2024. Tulokset olivat – tai ainakin niiden olisi pitänyt olla – upeita, jopa sellaisen osaston standardien mukaan, joka on tottunut saamaan haluamansa silloin, kun se sitä haluaa.

Pentagonin eli Yhdysvaltojen puolustusministeriön uusi budjetti olisi 842 miljardia dollaria. Se on korkein vaadittu taso sitten toisen maailmansodan, lukuun ottamatta Afganistanin ja Irakin sotien huippuhetkeä, jolloin Yhdysvalloilla oli lähes 200 000 sotilasta lähetettyinä näihin kahteen maahan.

Biljoona dollaria Pentagonille?

Pentagonin ehdotettu 842 miljardin dollarin hintalappu ensi vuodelle on vasta alkua sille, mitä veronmaksajia pyydetään maksamaan ”puolustuksen” nimissä. Jos lisätään siihen ydinasetyö energiaministeriössä ja pienemmät sotilasmenot, jotka jakautuvat muihin virastoihin, sotilaallinen kokonaisbudjetti on jo 886 miljardia dollaria. 

Jos viime vuosi on ohjenuora, kongressi lisää kymmeniä miljardeja dollareita lisää tuohon summaan, kun taas miljardeja menee Ukrainan hätäapuun, jotta se torjuisi Venäjän hyökkäyksen. Lyhyesti sanottuna, puhumme mahdollisesti reilusti yli 950 miljardin dollarin kokonaismenoista sotaan ja siihen valmistautumisesta – silmin nähtävän etäisyyden päässä, toisin sanoen 1 biljoonan dollarin rajasta, josta virkamiehet ja asiantuntijat saattoivat vain haaveilla vuosia sitten.

Tuon valtavan kulutuksen perimmäinen syy on harvoin kommentoitu globaalin sotilaallisen ylivoiman strategia. 750 Yhdysvaltain sotilastukikohtaa jokaisella mantereella paitsi Etelämantereelle, 170 000 sotilasta ulkomaille ja terrorismin vastaiset operaatiot vähintään 85:ssä maassa (Brown Universityn Costs of War Projectin tarjoama luku). 

Vielä pahempaa, Bidenin hallinto näyttää valmistautuvan vain lisäämään samaa. Sen maanpuolustusstrategia, joka julkaistiin viime vuoden lopulla, onnistuu löytämään konfliktin mahdollisuuden lähes kaikkialla planeetalla ja kehottaa valmistautumaan sodan voittamiseen Venäjän ja/tai Kiinan kanssa, Iranin ja Pohjois-Korean kanssa sekä maailmanlaajuisen terrorismin vastaisen sodan jatkamiseen. 

Sitä on viime aikoina nimetty ”väkivaltaisen ääriliikkeiden torjumiseksi”. Ajattele tällaista strategista maailmankatsomusta vastakohtana ” diplomatia ensin” -lähestymistavalle, jota presidentti Joe Biden ja hänen tiiminsä mainostivat hänen ensimmäisten kuukausiensa aikana. Mikä vielä pahempaa, se toimii todennäköisemmin konfliktin reseptinä kuin rauhan ja turvallisuuden suunnitelmana.

Ideaalisessa maailmassa kongressi tarkastaisi huolellisesti Pentagonin budjettipyynnön ja hillitsisi osaston liian kunnianhimoiset, haitalliset suunnitelmat. Mutta viimeiset kaksi vuotta viittaavat siihen, että ainakin lyhyellä aikavälillä on edessä täysin päinvastainen lähestymistapa. Lainsäätäjät lisäsivät 25 miljardia dollaria ja 45 miljardia dollaria Pentagonin vuosien 2022 ja 2023 budjettiehdotuksiin, enimmäkseen kongressin tärkeimpien jäsenten osavaltioissa tai piireissä sijaitseville erityishankkeille. Capitol Hillin haukat vaativat varmuudella samanlaisia ​​korotuksia myös tänä vuonna.

Kuinka aseteollisuus vangitsee kongressin

45 miljardia dollaria, jolla kongressi lisäsi Pentagonin budjettiesitykseen viime vuonna, oli yksi ennätysten korkeimmista. Lisäosat sisälsivät viisi ylimääräistä F-35-hävittäjää ja 4,7 miljardin dollarin lisäyksen laivanrakennusbudjettiin. Muita kongressin lisäyksiä olivat 10 HH-60W-helikopteria, neljä EC-37-lentokonetta ja 16 muuta C-130J-lentokonetta (kustannukset 1,7 miljardia dollaria). 

Lisäksi oli määräyksiä, jotka estivät Pentagonia luopumasta laajasta valikoimasta vanhoja lentokoneita ja aluksia – mukaan lukien B-1-pommittajat, F-22- ja F-15-taistelukoneet, lentotankkauskoneet, C-130- ja C-40-kuljetuskoneet, 3 elektronista taistelukonetta, HH-60W-helikopterit ja suhteellisen uudet, mutta tuhoisat Littoral Combat Ships (LCS) -alukset, joita arvostelijat kutsuvat ”pieniksi rumiksi laivoiksi .”

Lobbaus estää laivastoa jättämästä eläkkeelle ongelmien vaivaamia aluksia. Kuten New York Times totesi LCS-alusten historian yksityiskohtaisessa analyysissä, se kuviteltiin alun perin monitoimialukseksi, joka pystyy havaitsemaan sukellusveneitä, tuhoamaan miinoja ja taistelemaan sellaisten pienten alusten kanssa, joita maat, kuten Iran valmistavat.

Valmistuttuaan se kuitenkin osoittautui kelpaamattomaksi jokaisessa näistä tehtävistä, ja samalla havaittiin toistuvia moottoriongelmia, jotka vaikeuttivat jopa käyttöönottoa. Laivaston näkemys oli, että LCS olisi hyödytön mahdollisessa merivoimien yhteenotossa Kiinan kanssa. Sen vuoksi päätettiin luopua yhdeksästä, vaikka jotkut olivat palvelleet vain neljästä kuuteen vuotta mahdollisesta 25 vuoden elinkaaresta.

Kuinka aseteollisuus huijaa veronmaksajia

Urakoitsijat ja julkiset virkamiehet, joilla oli osuutta LCS:stä, järjestäytyivät nopeasti estääkseen laivastoa hyllyttämästä aluksia. Lopulta he pelastivat viisi yhdeksästä eläkkeelle määrätystä. Tärkeimpiin toimijoihin kuului kauppajärjestö, joka edusti yrityksiä, jotka olivat saaneet 3 miljardin dollarin arvoiset sopimukset näiden alusten korjaamisesta ja ylläpidosta telakalla Jacksonvillessä, Floridassa, sekä muissa toimipisteissä Yhdysvalloissa ja ulkomailla.

Kongressin tärkeimmät toimijat alusten pelastamisessa olivat edustaja John Rutherford (R-FL), jonka piiriin kuuluu Jacksonvillen telakka, ja edustaja Rob Wittman (R-VA), jonka piiriin kuuluu suuri laitos Hampton Roadsilla, jossa huolto- ja korjaustyöt tehdään. LCS:ssä on myös tehty. Wittman sai vuonna 2022 satoja tuhansia dollareita aseteollisuuden kampanjalahjoituksia yrityksiltä ​​kuten Lockheed Martin, Raytheon ja General Dynamics, jotka osallistuivat LCS-ohjelma.

Entisellä edustajalla Jackie Speierillä (D-CA), joka yritti tehdä päätöksen laivojen käytöstä poistamisesta, oli ankara näkemys kampanjasta niiden pelastamiseksi: ”Jos LCS olisi auto, jota myydään Amerikassa, sitä pidettäisiin sitruunana ja autonvalmistajat häädettäisiin unohduksiin… Ainoat voittajat ovat olleet urakoitsijat, joihin laivasto luottaa näiden alusten ylläpitämisessä.”

Kaikki kongressin jäsenet eivät ole innostuneet ajatukseen Pentagonin menojen loputtomasta lisäämisestä. Progressiivisen puolen edustajat Barbara Lee (D-CA) ja Mark Pocan (D-WI) ovat esittäneet lakiesityksen, joka leikkaisi 100 miljardia dollaria vuodessa osaston budjetista. Tämä luku on linjassa kongressin vuoden 2021 budjettitoimiston raportin kanssa. Siinä esitetään kolme tietä kohti Pentagonin budjettileikkauksia, jotka jättäisivät Yhdysvalloille huomattavasti enemmän kuin riittävän puolustusjärjestelmän.

Oikeistolaisen Freedom Caucuksen jäsenet ja heidän liittolaisensa ovat luvanneet ajaa liittovaltion harkinnanvaraisten menojen jäädyttämistä verovuoden 2022 tasolle. Jos se toteutetaan kauttaaltaan, se merkitsisi 75–100 miljardin dollarin leikkausta Pentagonin menoissa. Mutta jäädyttämisen kannattajat ovat olleet epätietoisia siitä, missä määrin tällaiset leikkaukset (jos sellaisia ​​​​on) vaikuttaisivat puolustusministeriöön.

Useat republikaanien edustajainhuoneen jäsenet, mukaan lukien puhemies Kevin McCarthy, ovat sanoneet , että Pentagon on esillä kaikissa tulevista budjettileikkauksista käytävissä keskusteluissa, mutta vain erityiset kohdat ovat olleet Pentagonin hillitseminen listalla. Sellainen on esimerkiksi vaihtoehtoisten polttoaineiden tutkimuksen kaltaisten hankkeiden rahoittaminen – sekä aloitteet, joilla pyritään sulkemaan tarpeettomia sotilastukikohtia tai vähentämään upseerikunnan kokoa. 

Tällaiset liikkeet voisivat todellakin säästää muutaman miljardin dollaria, mutta jättävät suurimman osan Pentagonin budjetista ennalleen. Riippumatta siitä, mihin poliittiseen kirjoon kuuluvat, sotilasbudjetin leikkaamisen kannattajat joutuvat kohtaamaan kongressin enemmistön Pentagonin ja aseteollisuuden pelottavan vaikutuskoneiston.

Pyörien rasvausta: lobbaus, kampanjapanokset ja työllisyyskortti

Kuten LCS:n kanssa, suuret aseurakoitsijat ovat rutiininomaisesti voidelleet kongressiin pääsyn ja vaikuttamisen rattaat 83 miljoonan dollarin kampanjamaksuilla kahden viime vaalikauden aikana. Tällaiset lahjoitukset menevät pääasiassa eniten valtaa omaaville jäsenille tukemaan suuria asevalmistajia.

Kampanja- ja lobbauskuluja tarkasti seuraavan Open Secrets-järjestön viimeisimmät luvut osoittavat, että House Armed Services -komitean uusi päällikkö Mike Rogers (R-AL) sai yli 511 000 dollaria asevalmistajilta viimeisimmällä vaalikaudella, kun taas Ken Calvert (R) -CA), puolustusmäärärahojen alivaliokunnan uusi johtaja, seurasi tiukasti perässä 445 000 dollarilla. 

Rogers on ollut yksi aggressiivisimmista kongressin jäsenistä, kun on kyse Pentagonin menojen lisäämisestä. Hän on puolustusministeriön pitkäaikainen tukija, ja hänellä on enemmän kuin runsaasti kannustimia puolustaa sen asialistaa, kun otetaan huomioon hänen oman vakaumuksensa lisäksi myös Boeingin ja Lockheed Martinin kaltaisten suurten puolustusalan urakoitsijoiden läsnäolo hänen osavaltiossaan.

Alihankkijat ja kongressin jäsenet, joilla on asetehtaita tai sotilastukikohtia alueellaan, käyttävät rutiininomaisesti työpaikka-argumenttia viimeisenä keinona edistääkseen asiaan kuuluvien laitosten ja asejärjestelmien rahoitusta. Sillä ei ole väliä, että Pentagonin menojen todellinen taloudellinen vaikutus on suuresti liioiteltu ja tehokkaampia työpaikkojen luomisen lähteitä voitaisiin kehittää oikealla rahoituksella.

Kansallisella tasolla suora työllisyys asealalla on vähentynyt dramaattisesti viimeisten neljän vuosikymmenen aikana, 1980-luvun puolivälin 3,2 miljoonasta nykyiseen miljoonaan, aseteollisuuden suurimman kaupan National Defense Industrial Associationin kokoamien lukujen mukaan. Ja nämä miljoona työpaikkaa puolustusalalla edustavat vain kuutta kymmenesosaa prosentista Yhdysvaltojen yli 160 miljoonan ihmisen työvoimasta. Asemenot ovat pikemminkin erillinen markkinarako laajemmassa taloudessa, kuin yleisen taloudellisen toiminnan olennainen veturi.

Aseisiin liittyvä työllisyys kasvaa varmasti Pentagonin budjettien mukaan ja Ukrainan aseistamiseen tähtäävät meneillään olevat menot jatkavat samaan tahtiin. Puolustussektorin kokonaistyöllisyys jää kuitenkin vaatimattomalle tasolle kylmän sodan aikaiseen verrattuna, vaikka nykyinen sotilasbudjetti on paljon korkeampi kuin sen aikakauden huippuvuosien menot.

Puolustusalan työllisyyden vähennykset peittyvät suurten urakoitsijoiden, kuten Lockheed Martinin, taipumukseen liioitella merkittävimpiin aseiden valmistusohjelmiin liittyvien työpaikkojen määrää. Esimerkiksi Lockheed Martin väittää , että F-35-ohjelma luo 298 000 työpaikkaa 48 osavaltioon, vaikka todellinen luku on lähempänä puolta tästä määrästä (perustuu ohjelman keskimääräisiin vuosikustannuksiin ja Costs of War Projectin arvioihin, joiden mukaan sotilasmenot luovat noin 11 200 työpaikkaa miljardia käytettyä dollaria kohti).

On kuitenkin totta, että olemassa olevat työpaikat edustavat huomattavaa poliittista painoarvoa, koska ne sijaitsevat yleensä niiden kongressin jäsenmaiden osavaltioissa ja piireissä, joilla on eniten vaikutusta asetutkimukseen, -kehitykseen ja tuotantoon. Tämän ongelman ratkaiseminen vaatisi uuden investointistrategian , jonka tarkoituksena olisi helpottaa puolustuksesta riippuvaisten yhteisöjen ja työntekijöiden siirtymistä muihin töihin (kuten Miriam Pembertonin uudessa kirjassa Six Stops on the National Security Tour: Rethinking Warfare Economies hahmotellaan ).

Valitettavasti suurimmat urakoitsijat ovat yhä paremmassa asemassa muokkaamaan tulevia keskusteluja Pentagonin menoista ja strategiasta. Esimerkiksi äskettäin muodostettu kongressitoimikunta, jonka tehtävänä on arvioida Pentagonin kansallista puolustusstrategiaa, koostuu enimmäkseen asiantuntijoista ja entisistä hallituksen virkamiehistä, joilla on läheiset siteet kyseisiin asevalmistajiin. He ovat joko johtajia, konsultteja, hallituksen jäseniä tai henkilöstöä ajatushautomoissa, joilla on merkittävää alan rahoitusta.

Edellisellä kerralla, kun kongressi loi strategiatoimikunnan, sen jäsenistössä oli vahvasti edustettuna  henkilöitä, joilla on yhteyksiä puolustusteollisuuteen. Toimikunta suositteli 3–5 prosentin vuotuista lisäystä Pentagonin inflaatiokorjattuihin menoihin tulevina vuosina. Se oli paljon enemmän, kuin mitä osastolla oli silloin arvioitu kulutettavan. 

”Valpas ja asiantunteva kansalainen”

Aseteollisuuden voima ja vaikutusvalta ovat pelottavia esteitä kansallisten prioriteettien muuttamiselle. Mutta erilaiselle lähestymistavalle on historiallinen ennakkotapaus. Pentagonin menot laskivat riittävän julkisen paineen jälkeen Vietnamin sodan jälkeen, sitten jälleen kylmän sodan lopussa ja jopa 2010-luvun alun budjetin alijäämän vähentämiskeskustelujen aikana. Se voi tapahtua uudelleen.

Kuten presidentti Dwight D. Eisenhower totesi kuuluisassa jäähyväispuheessaan vuonna 1961, ainoa vastapaino sotilas-teollisen kompleksin voimalle on ”valpas ja asiantunteva kansalainen”. Onneksi monet yksilöt ja ryhmät työskentelevät lujasti antaakseen hälytyksen ja mobilisoidakseen vastustusta massiiviselle ylipanostuksella sotaan ja sen valmistautumiseen. Koalitiot, kuten People Over Pentagon ja organisaatiot, kuten Poor People’s Campaign, jatkavat yleisön kouluttamista ja pyrkivät lisäämään kongressin edustajien määrää Pentagonin paisuneen budjetin hillitsemiseksi ja varojen siirtämiseksi alueille, joilla on kiireellisiä kansallisia tarpeita.

Tällä hetkellä Pentagon kuluttaa yli puolet liittohallituksen harkinnanvaraisesta budjetista. Tämä puolestaan ​​tarkoittaa, että pandemioiden ehkäisyyn, ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen tarvittavat varat ovat jääneet taka-alalle. 

Nämä ongelmat eivät katoa, ja ne aiheuttavat todennäköisesti suurempia uhkia amerikkalaisten elämälle ja toimeentulolle kuin perinteiset sotilaalliset haasteet. Kun tämä todellisuus tulee yhä selvemmäksi yhä useammalle amerikkalaiselle, Pentagonin käytännöllisesti katsoen rajattoman rahoituksen päivät voivat todellakin päättyä. Se ei ole päivän tai vuoden työ, mutta se on varmasti välttämätöntä tämän maan ja maailman turvallisuudelle.

Lähde: William D. Hartung , TomDispatchin vakituinen jäsen , on vanhempi tutkija Quincy Institute for Responsible Statecraft

+++

 

2 kommenttia julkaisuun “US-aseteollisuus on vanginnut kongressin

  1. USA ON ROISTO- JA TERRORISTIVALTIO
    USA käyttää esim. Iranista ja Pohjois-Koreasta nimitystä ”roistovaltio”, vaikka se itse on todellisuudessa planeetan pahis, joka pyrkii ehdottomaan maailmanvaltaan keinoja kaihtamatta. USA:n sotateollinen kompleksi on valtio valtiossa, joka nielee käsittämättömiä rahamääriä. Jos USA käyttäisi rahansa kansalaisten hyväksi, olisi USA lähes paratiisi huippukorkeine elintasoineen. Mutta ei. Maailmanvalloitus on USA:lle tärkeämpää kuin kansalaistensa hyvinvointi. Miksi USA:ta vastaan ei ole laadittu pakotteita, kuten Venäjää vastaan? USA saa hyökätä laittomasti (kuten esim. Irakiin 2003), mutta kukaan ei kritisoi USA:ta puhumattakaan pakotteista. USA:n politiikka perustuu valheisiin ja terrorismiin. Terroristijärjestö Isis on CIA:n luoma. USA:lla on kidutuskeskuksia monissa maissa, joissa se kiduttaa ihmisiä ”terrorismin vastaisen sodan” nimellä.
    Suomi on tehnyt historiansa suurimman virheen ryhtyessään USA:n alamaiseksi, mitä Naton jäsenyys tosiasiassa tarkoittaa.

  2. Kuten presidentti Dwight D. Eisenhower totesi kuuluisassa jäähyväispuheessaan vuonna 1961, ainoa vastapaino sotilas-teollisen kompleksin voimalle on ”valpas ja asiantunteva kansalainen”. Sinänsä hyvä Vitsi! Miten kansalainen voi vaikuttaa, kun NATO:stakaan ei pidetty kansanäänestystä. USA:n aseteolli-Sudella on vahva ote Suomeen (Lahjonta ja sijoittajat!). Suomen media ja päättäjät marssii USA:n aseteollisuudenta tahtiin, muuten tää hulluus ei ole selitettävissä.

Vastaa