Ranskan kuntavaalien toisen kierroksen äänestystulosten tultua julki julistautuivat lähes kaikki Ranskan politiikan merkittävimmät puolueet vasemmalta laidalta oikealle äärilaidalle vaalivoittajiksi.
Kuntavaalien voittajien ja häviäjien yksiselitteinen määrittely valtakunnallisella tasolla on mahdotonta, kun kuntien lukumäärä on lähes 35 000, joista useimmissa on asukkaita muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen, eivätkä ehdokkaat useimmiten pienimmissä kunnissa järjestäydy puoluelistojen mukaisesti.
Ensimmäinen huomio on, että Ranskan demokratian kriisi näkyy äänestysaktiivisuuden laskuna.
Vuoden 2026 kuntavaaleissa äänestysaktiivisuus oli hyvin alhainen; ensimmäisellä vaalikierroksella 57,1 prosenttia ja toisella 57,4 prosenttia. Kansalaisten osallistuminen vaaleihin on pudonnut tasaisesti jo neljän vuosikymmenen ajan. Vielä 1980-luvun alussa kuntavaalien äänestysprosentti hipoi 80 prosenttia ja vuonna 2014 päästiin vielä hiukan yli 60 prosentin.
Ranskan pitkään jatkunut poliittinen kriisi on presidentti Emmanuel Macronin valtakaudella syventynyt ja saanut seurakseen yhä vakavamman taloudellisen kriisin. Ranskan julkinen velka on tällä hetkellä noin 3 500 miljardia euroa, joka on lähes 120 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.
Keskeisenä elementtinä Ranskan poliittisessa kriisissä on puoluekentän pirstoutuminen ja poliittisten äärilaitojen korostuminen, sekä samaankin poliittiseen blokkiin kuuluvien puolueiden yhteistyökyvyttömyys.
Kansalaisten yhä suurempi epäluottamus maan poliittiseen järjestelmään juontaa osaltaan vuoteen 2005, jolloin ranskalaisten ylivoimainen enemmistö eli 55 prosenttia äänestäneistä hylkäsi kansanäänestyksessä ns. Euroopan perustuslain. Pari vuotta myöhemmin samainen laki vietiin kosmeettisesti muunneltuna ja sammutetuin lyhdyin läpi parlamentissa ns. Lissabonin sopimuksena vastoin vuoden 2005 kansanäänestyksen tulosta.
Ranskassa kyse ei ole vain ohimenevästä poliittisen järjestelmän kriisistä, vaan koko demokratian kriisistä.
Vasemmisto voitti suurissa, oikeisto pienemmissä kaupungeissa
Ranskassa puolueiden menestys on historiallisesti liittynyt hyvin vahvasti alueisiin. Nyt käydyissä kuntavaaleissa jonkinlaisena yleisenä sääntönä, josta on toki useita poikkeuksia, voidaan pitää vasemmiston menestymistä pohjoisessa ja suuremmissa kaupungeissa. Oikeiston vahvoja alueita ovat pienemmät kaupungit ja maaseutu, sekä äärioikeiston erityisesti Etelä-Ranska.
Vasemmiston liitto, johon kuuluvat sosialistit (PS), kommunistit (PCF) ja vihreät onnistui säilyttämään kolmen suurimman metropolin, Pariisin, Lyonin ja Marseillen pormestarin paikat. Erityisen tärkeän voiton sosialistit saivat Pariisissa, jossa Emmanuel Grégoire löi selvin numeroin oikeiston tasavaltalaisten (LR) Rachida Datin, jota on kaavailtu jopa oikeiston presidenttiehdokkaaksi vuoden päästä pideättviini presidentinvaaleihin.
Lisäksi menestystä vasemmistolle tuli useiden suurkaupunkien kaupunginosavaltuustojen vaaleissa. Provencessa, 150 000 asukkaan Nîmes`n kaupungissa vasemmiston yhteislista löi toisella kierroksella äärioikeiston ja ranskalainen kommunisti PCF:n Vincent Bouget valittiin pormestariksi.
Toisaalta äärioikeiston Kansallinen liittouma (RN) voitti suurista kaupungeista Nizzassa ja joukossa keskisuuria ja pieniä kaupunkeja. Jos on pakko nimetä vain yksi Ranskan kuntavaalien voittaja, niin se on äärioikeiston RN.
Myös perinteisen oikeiston tasavaltalaiset (LR) menestyi maaseutukaupungeissa ennusteita paremmin. Merkittävästi kannatustaan edellisissä valtakunnallisissa vaaleissa menettäneet keskustaliberaalit presidentti Macronin tukipuolueet onnistuivat sikäli, että kykenivät ainakin vakauttamaan kannatustaan joillakin alueilla, kuten esimerkiksi Bordeaux`ssa, jossa Macronin tukipuolueen Ranaissancen Thomas Cazenave nappasi pormestarinpaikan.
Ainoa selkeä häviäjä Ranskan isoimmista poliittisista ryhmistä oli vihreät. Kansalliskokouksessa vasemman laidan suurin puolue Lannistumaton Ranska (LFI) onnistui laajentamaan kannatustaan perinteisten urbaanien kannatusalueiden ulkopuolelle ja valloitti omalla listallaan mm. Belgian rajalla olevan Roubaixin, jossa vasemmiston David Guiraud valittiin pormestariksi. LFI menestyi erinomaisesti myös Pariisin maahanmuuttajavaltaisissa ympäristökunnissa saaden useita pormestarin paikkoja.
Keskustelu kääntyi jo vuoden 2027 vaaleihin
Ranskassa järjestetään ensi vuoden huhti-toukokuussa presidentinvaalit ja niiden jälkeen heti perään Kansalliskokouksen vaalit. Tämä sillä edellytyksellä, että presidentti Macronin nimittämä pääministeri Sébastien Lecornun keskustaliberaali vähemmistöhallitus ei kaadu ennen sitä.
Hallitus on onnistunut viime syksyn kompuroinnin jälkeen saamaan opposition sosialistien ja tasavaltalaisten vaihtelevan tuen ratkaisevissa äänestyksissä ainakin toistaiseksi. Joka tapauksessa vuoden päästä on odotettavissa joitakin muutoksia Ranskan poliittiseen umpikujaan, sillä perustuslain mukaan nykyinen, kaksi viisivuotiskautta hallinnut presidentti Macron ei voi asettua enää ehdokkaaksi.
Heti kuntavaalien jälkeen keskustelu Ranskassa kääntyikin vuoden päästä pidettäviin presidentinvaaleihin. Ennakkoasetelmat ovat hyvin sekavat, kuten koko Ranskan poliitiikka tällä hetkellä. Joissakin arvioissa äärioikeiston Kansallista liittoumaa on pidetty ennakkosuosikkina. RN:n suurimpana ongelmana on puolueen näkyvimmän ehdokkaan Marine Le Penin saama, poliittisesti motivoitunut tuomio EU-varojen väärinkäytöstä.
Le Pen asetettiin vuosi sitten pariisilaisessa tuomioistuimessa viiden vuoden virkakieltoon. Jos virkakielto jää voimaan, hän ei pääsisi lainkaan ehdokkaaksi. Tuomiosta on valitettu ja päätöstä odotetaan vielä tämän kevään aikana. Toisena ehdokkaana on mainittu puolueen nuori puheenjohtaja Jordan Bardella, jonka ei kuitenkaan uskota vielä olevan kypsä presidenttiehdokkaaksi. RN:n mahdollisuuksia heikentää lisäksi se, että osa perinteisen oikeiston (LR) jäsenistöstä ja äänestäjistä karsastaa asettumista RN:n ehdokkaan taakse edes vaalien toisella kierroksella.
Vasemmiston on lähes mahdotonta olla yhteisen ehdokkaan takana
Vasemmiston näkymät ovat oikeistoakin hajanaisemmat, sillä nyt käydyissä kuntavaaleissa vasemmiston suurimpien puolueiden, sosialistien (PS) ja sosialisteja vahvemman LFI:n liittoutuminen ei onnistunut kuin joissakin kaupungeissa. Linjaerot koskevat lähes kaikkia ajateltavissa olevia poliittisia kysymyksiä. Puoleiden välillä on myös henkilötason ristiriitoja.
Heti kuntavaalien jälkeen antamassaan haastattelussa sosialistien puheenjohtaja Olivier Faure syytti vaaliliittoja LFI:n kanssa eräistä sosialistien tappioista toisella kierroksella. Faure pitää LFI:n mahdollista presidenttiehdokasta Jean-Luc Mélenchonia vasemmiston tulevan menestyksen esteenä. Mélenchon on arvostellut voimakkaasti sitä, ettei Macron ja häntä tukevat sosialistit ole halunneet tuomia Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäystä Iraniin.
Vaikka sosialistien sisällä on paljon niitä, jotka näkevät, että päästäkseen presidentinvaalien toiselle kierrokselle olisi vasemmistolla oltava yhteinen ehdokas, on sosialistien leirissä myös vielä jyrkemmän kielteisesti LFI:hin suhtautuvia.
Yksi heistä on Ranskan valtamediassa näkyvästi esilläoleva, euroatlanttista linjaa edustava Raphaël Glucksmann, jota on pidetty yhtenä mahdollisena sosialistien presidenttiehdokkaana vuoden päästä.
Presidentti Macronin pääministerinä lyhyen aikaa vuonna 2024 toiminut, Macronia tukevaa keskustaliberaalia Renaissance-puoluetta johtava Gabriel Attal ehdotti jo heti kuntavaalien jälkeen kahden keskustaoikeistolaisten puolueen kanssa tehtävää laajaa liittoa vuoden 2027 vaaleihin.
Attal uskoo myös sosialistien ja tasavaltalaisten voivan liittyä viimeistään presidentinvaalien toisella kierroksella mahdolliseen uuteen liittoutumaan ”tasavallan puolustamiseksi”, jos vastassa on ”eurooppavihamielisten ääriryhmien” ehdokas. Sellaisiksi Attal nimeää sekä RN:n että LFI:n mahdolliset presidenttiehdokkaat.
Mitään selkeitä ennusteita Ranskan lähitulevaisuuden mahdollisista poliittisista käänteistä ei nyt käytyjen kuntavaalien perusteella kannata tehdä. Näillä näkymin Ranskan demokratian kriisi jatkuu ainakin kevääseen 2027 saakka.
Kuva: Lorie Shaull /Wikimedia Commons CC BY-SA 4.0
1 kommentti julkaisuun “Ranskan kunnallisvaalien tulos syvensi demokratian kriisiä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tavallisen ranskalaisen käsitys Suomesta lienee satunnaisten mielikuvien varassa. Samoin esimerkiksi minä en tiedä Ranskasta paljon mitään. Le Penistä ja kulloisestakin presidentistä on jokin käsitys, mutta muutoin ei hajuakaan, mitä mikin puolue ajaa, mikä ero on äärioikeistolla ja perinteisellä oikeistolla, jne.
Suomen kannalta jonkin verran olennaista taitaa olla Ranskan vallassa olevien harjoittama EU-politiikka, mutta paljon sitä tärkeämpää se, kuinka syvällisesti russofobeja Ranskan vallanpitäjät ovat. Onko heidän intohimonsa saada Venäjä kaatumaan, levittää ydinpommejaan mm. Suomeen, jne. vai onko heidän politiikkansa kaikkien maiden – myös Venäjän – suvereniteettia kunnioittavaa lähtien oman suvereniteetin varjelemisesta.
Tietääkseni Ranskan ulkopolitiikka muistuttaa nykyään paljon Suomen vastaavaa eli päällimmäisenä on absurdi Venäjä-viha, joka kumpuaa lännen itseihailun kulttuurista ja sitä seuraavasta ylivallan ideologiasta. Toisin sanoen jossain vaiheessa ylpeästi omaa tietään kulkenut Ranskakin on käsitykseni mukaan vajonnut melkein tahdottomaksi lännen valtaeliitin palvelijaksi.