Ajattelemisen taito

Synnyin pappilaan, perheeseen missä uskonnolla oli tavallista suurempi rooli elämän määrittäjänä. Elämä oli suuntaviivoitettu, pureskeltu palasiin, oikeisiin ja vääriin – puolestani.

Lapsena, valmiiksi pureskeltu maailma vahvoilla moraalisilla ohjeilla, minuun istutetulla mustavalkoisuudella, tuntui epämääräisen ahdistavalta. Möykyltä, josta ei saanut kiinni. Surumielisyydeltä, vailla ymmärrettävää syytä. Voimattomuudelta elämän edessä. Sitä valmiiksi pureskeltu oikea ja väärä, musta ja valkoinen, teki minulle. Auktoriteettien, vanhempieni täytyi olla oikeassa. Se oli maailmani jossa elin, johon synnyin. Kasvoin.

Puolestani pureskeltu maailma jätti minuun kuitenkin siemenen, joka on itänyt ja kukoistaa jo. Se siemen on oman ajattelun siemen, oma ajattelu ohi auktoriteettien. Havaitsin, että jos vanhempieni minuun istuttava arvomaailma ei ollut minulle sopiva, muutkin auktoriteetteina pitämämme henkilöt voivat erehtyä. Minuun syntyi kriittinen, omaehtoinen ajattelija.

 Ilman lapsuuden hyvin selkeää oikean, väärän, mustan ja valkoisen maailmaa en olisi alkanut ajatella itse. En olisi opetellut ajattelemaan itse. En olisi alkanut ottamaan asioista selvää itse. Tarvittiin sisäinen ristiriita, paine, ahdistus-pakko kasvaa ihmisenä auktoriteettien ohi – omaan ajatteluun ja sitä kautta rauhaan itsensä kanssa. Työ kannatti, sillä ajattelemisen taito on kriittistä näinä tuulisina aikoina.

Miksi kerron tätä tarinaa hyvät naapuriseuralaiset teille?

Kerron siksi, että minulle tässä ajassa jossa kamppailemme ihmisinä on paljon lapsuuteni ahdistavaa oikeassa ja väärässä olemista. Kovin tuttua tunnetta sieltä. Kuitenkin, kun kerran olen tämän läksyn syvällisesti joutunut käsittelemään elämän oppikoulussa, suuremman tai erilaisen kuvan näkeminen tilanteesta ei enää suuresti ahdista. Ymmärrän, että älykkäätkin erehtyvät oman ajattelun puutteessa. Laumassa on helppo kulkea.

Kunnes laumassa olevat ajatukset eivät edusta syvimmillään enää sitä jota minä olen. Kunnes musta ja valkoinen eivät tunnu enää riittäväiltä väreiltä kuvaamaan omaa maailmaa. Kun en enää pysty uskomaan lännen kaikkialliseen hyvyyteen ja naapurin läpensä pahaan olemukseen. Kunnes se tarina ei elä enää minussa.

Mustan ja valkoisen rinnalle on tullut harmaan sävyjä, monipuolisuutta, uusia ajatuksia. Tarvetta ymmärtää tilannetta laajemmin. Tarve olla ottamatta jyrkästi asemaa taistelussa. Tarve katsoa etäämpää, suurempaa kuvaa, historiallisia jatkumoja. Viisastua, yrittää ymmärtää osapuolia, sovitella-rakentaa rauhaa.

Kun tämä vastakkainasettelu, riidankylväminen, konflikti jota ratkotaan asein ei sisälläsi enää tunnu oikealta tavalta ratkaista ihmisyyden haasteita, olet myös se, jossa siemen on itänyt ja kukoistaa ohi vastakkainasettelun. Olet ihmiskunnan toivo, uuden ajan airut, rauhan rakentaja.

Sillä vastakkainasettelu elää ja voi hyvin valtataisteluiden maailmassa, syvässä uskossa omaan oikeassa olemiseensa. Mielikuvissa, mielipiteissä. Mielen vastakkaisuuksien maailmassa. Maailmassa, jota et enää tunne omaksesi, kuten en minäkään.

Sillä silloin, kun ihmisen ajatus alkaa kulkea sydämen kautta, se muuttuu. Vastakkainasettelu saa rinnallen lämpöä, ymmärrystä, laajempaa perspektiiviä. Viisautta. Silloin ajattelun taito on viety uudelle tasolle, sydämen tasolle. Ja sydämellä näkee enemmän, sydämellä näkee syvälle, sydämellä näkee ihmisyyteen. Sydämellä näkee ihmisen. Kaiken tämän takana, ihmisen-myös naapurissa.

Kiitos, sinä viisas ihminen joka ajattelet itse, tuot sydämen lämpöä ihmisyyteen, inhimillisyyttä kaiken karmeuden keskelle. Sitä maustetta josta maailmassa on eniten puutetta, inhimillisyyttä. Aseita kaivataan ja huudetaan sotaan mutta vastavoima aseille kasvaa hiljaa ihmissydämissä kukoistaakseen kerran. Se päivä tulee vielä!

Olet tärkeämpi kuin ymmärrätkään, rauhan rakentaja.

+++