Hullunmyllyn ja huseeraamisen keskeltä on mahdotonta säilyttää käsitys tai ymmärrys, mikä on totta ja mikä valetta. Valheellinen maailma, ihmisineen, on kietonut ihmiset verkkoihinsa. Pää pyörällä ja oksennus kurkussa, vatsa löysällä ja verenpaineet huipussaan. Mistä ihmeestä voi löytää sen kuuluisan punaisen tai ihan minkä värisen hyvänsä langan pään, jota kerimällä saa pään esille, vai onko se niin, että pää jää vetävän käteen ja mistään ei tule mitään tälläkään kertaa.
Merkillistä, jos lopetamme etsiskelyn ja keskitämme huomiomme jo löydettyyn, havaittuun tilaan itsessämme, saamme heti yhden loistavan opin. Minä on elämäni keskiössä. Minusta riippuu ajan-energian-rahan käyttö. Kuka minua ohjaa ja ohjelmoi, jos en minä itse? Mille taholle olen antanut luvan viedä minua kuin pässiä narussa? Itsensä hukkaaminen on vakavin ja vaarallisin ”tauti tila”. Toisaalta se voi houkuttaa laiskansorttista matkalaista. Joku muu hoitaa hommat ja joku muu on syyllinen kun tilanne menee persiilleen.
Kuitenkin hyvinvointi on sisään asennettu kaipaus. Eli vain itsestämme löydämme keinot voida paremmin. Voimavarat odottavat huomioon ottamista ja niiden valjastaminen on helppoa. Ainoastaan laiskistunut itse voi estää niiden aktivoitumisen.
Itsen äärelle istahtaminen on huikaiseva kokemus. Kotiin paluu pitkältä uuvuttavalta matkalta, linttaan poljettuine kenkineen ja pieneksi käyneine rippipukuineen.
Minä olen itseni paras kaveri ja tästä lähtien kaveria ei jätetä. Ei kohdella kaltoin eikä hylätä.
Samalla ajatuksella kohtaan naapurini ja niin elämä alkaa kohentumisensa.
+++
