Jotenkin kuin unessa. Me elämän tietä vaeltavat, tässä risteyksessä, pysäkillä yhdessä ihmettelemässä että on muita, toisia, toisiakin jotka kaipaavat rauhaa, tavallisuutta, yhtä päivää jota ei saastuteta uhkauksilla, väkivallalla, valheilla. Että ajatus ihmisestä ja ihmisistä saisi alaa. Että nämä kansakuntien tirehtöörit muistaisivat olevansa… unohdin sanan… ihmisiä, kuolevaisia. Päivällä katsoin satraapin ilmettä kuvaruudulla; nurkkaan itse itsensä tunkenut mies puristi huulia hampaitten päälle ettei huutaisi apua. ”Meidän on voitettava”, hän sanoi. Heikko itsetunto, surkea käsitys itsestä. Pahuus pelkää, sen vuoksi se on olemassa. Pelko sytyttää hiljaisen kauhun, ja siksi ne sanovat: ”Meidän on voitettava.” Ne eivät tiedä että kaikki varmat voitot johtavat tappioon. Mutta me olemme olemassa ja haluamme päivän ja vuoden ja elämän sodatta, uutisitta, valheitta, vihatta.
2 kommenttia julkaisuun “Jotenkin kuin unessa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
…unia vai painajaisia, rohkeita tai pelokkaita, uteliaita ja välinpitämättömiä…vastakohtia…muinaisaikojen lähtien ihmiskunta on jakautunut kahteen pääväylään – elämä ja kuolema ja ne ovat yhtä ja samaa.
Ja vain itse ihminen valitsee mitä pääväylää pitkin hän meinaa vaeltaa.
Kiitos Mauno, kaunista mietiskelyä.
Hyvää pohdiskelua ”voittamisesta”. Kilpailuyhteiskunnassa voi olla vain voittajia tai häviäjiä (luusereita). On hyvää ja turvallista olla ainakin voittajan puolella, yhtä mieltä ainakin hänen tarkoitusperistä, arvoista ja aikomuksistaan.
Mitkä ovat asioita, joita tulee voittaa? Voittaminen on lyönyt läpi yhteiskunnan, yhteiskunnallisen keskustelun ja rakentanut muureja ihmisten välille kaikessa arjessa. Voittaminen tuntuu kaikessa hyvältä, läikähtelee mukavasti sydänalassa vaikka sisilialaisessa liikenteessä, ohi on päästävä.
”Tavis”, keskiverto, puolueeton on tänään luuseri.