KIRJAPIIRI

Arvoisat naapurit! Aloitamme kirjapiirin, jossa itse kukin teistä voi kertoa mielikirjastaan, tai teoksesta joka juuri tällä hetkellä tuntuu merkittävältä. Minun tapoihini ammattikirjoittajana kuuluu tietysti lukeminen, mutta kun sitä kertyy työn vuoksi runsaasti, omaksi nautinnoksi lukeminen jää vähemmälle.

Uudesta kotimaisesta kaunokirjallisuudesta en löydä herkkua kuin harvoin. Tuntuu siltä, että parhaat kirjat on jo kirjoitettu, ja alaa vaivaa sama tauti kuin muutakin elämää – erikoisuuksien, sensaatioiden ja kiksien tavoittelu. Onneksi omissa hyllyissäni, sohvilla, tuoleilla, pöydillä ja seinustoilla on riittävästi aikaa kestävää valikoimaa, klassikoitakin. Aika usein tilaan myös antikvariaateista silmiin osuneita tai mieleen nousseita aarteita.

Juuri nyt luen iltahetkinä uudelleen ja uudelleen suomalaisten dekkareiden kuningasta, Paasikiven päiväkirjoja. Kun olin töissä WSOY:llä, sain kunnian olla yksi neljästä, joille annettiin ensioikeus teoksen massiivisen käsikirjoituksen lukemiseen. Pääjohtaja Hannu Tarmio, varatoimitusjohtaja Keijo Ahti ja ulkomaisteen kirjojen kustannusjohtaja Matti Snell kuuluivat tähän ryhmään.

Paasikivi käytti pikakirjoitusta. Kerrotaan, että osa tekstistä syntyi wc:ssä, jossa ummetuksesta kärsinyt presidentti teki merkintöjään helpotushuoneeseen varta vasten rakennetun klaffin päällä. Joku on arvellut, että ärtyneet huomautukset päiväkirjassa saattavat selittyä tällä erityisellä kirjoitustilanteella.

Muistan hyvin ensimmäisen lukukokemuksen. Kylmät väreet kulkivat selkäruodossa. Tajusin uudella tavalla, että tosiaikaiset merkinnät syntyivät hetki hetkeltä ohi liukuvassa ajassa ilman, että kirjoittaja olisi tiennyt, mitä juuri kohta tapahtuu. Maa oli monenlaisessa myllerryksessä ja vaarassa. Musta verho peitti tulevaisuuden.

Julki tullessaan Paasikiven päiväkirjat olivat sensaatio. Oli myös mahdollista, että niistä olisi syntynyt skandaali. J.K:n perillinen, Ruotsissa asuva Juhani Paasikivi – kirjan oikeuksien haltija – tuli tapaamaan Hannu Tarmiota kalpeana ja kiihtyneenä. ”Tällainen presidenttikö teillä on!” hän puuskutti. Hän oli kävellyt WSOY:lle presidentin linnasta. Mauno Koivisto oli halunnut tavata ja ehdottanut, että teoksen julkaiseminen siirrettäisiin Valtion painatuskeskukselle. Oli selvää, mitä siitä olisi voinut seurata.

Juhani Paasikivi ei presidentin ehdotukseen tarttunut. Elettiin 1980-lukua. Oliko Koivisto suomettunut? Halusiko hän estää kirjan julkaisemisen tyystin, vai saattaa sen sensorien tarkastettavaksi? Pelkoa sisällön arkaluonteisuudesta oli laajalti ilmassa.

Koivisto yritti puuttua myös toisen WSOY:n kirjan kohtaloon. Kun tietoon oli tullut, että aiomme julkaista kenraalimajuri Pentti Syrjän teoksen Gruppa Finljandija, sotilaslähetti ilmestyi WSOY:n neljänteen kerrokseen ja toi kirjeen presidentiltä, joka pääesikuntaan vedoten halusi estää julkaisemisen. Tarmio ilmoitti ”kohteliaasti”, ettei tähän suostuta. Ja minä käskin tehtäväksi saaneena Porvoon painon päällikköä piilottamaan jo painetut kirjat siihen asti, että tilanne selkiytyisi. Ilmassa oli jännitystä. Voisiko puolustusvoimat tai sen ylipäällikkö jollain keinolla estää Gruppa Finljandijan ilmestymisen?

Tapasin kenraalin työhuoneessani. Rauhallinen ja peloton mies ei ymmärtänyt ylipäällikön huolta. Lakia tutkittiin ja kirja tuli kauppoihin. Koivisto antoi julkisuuteen jyrkän lausunnon: ”Maan edun parasta ymmärtämättömällä kenraalilla ei puolustusvoimien reservissä voi olla käyttöä”. Hän siis poisti Pentti Syrjän vahvuudesta, nolasi vanhan sotaratsun.

Koiviston pieneksi puolustukseksi pitää sanoa, että hänet sai kuohumaan pääesikunta, jonka mielestä teos sisälsi salaista tietoa, joka Suomen ja Neuvostoliiton naapurisuhteiden vuoksi olisi pidettävä salassa. Asiantuntijat olivat sitä mieltä, että kirjan kuvaukset Neuvostoliiton Frunzen sotilas-akatemian opetuksista olivat vaarallisia. Itse asiassa kirja koostui suurimmaksi osaksi jo toisaalla julkaistusta aineistosta, muun muassa luennoista.

Tuollaistakin oli olla näköalapaikalla maan johtavassa kustantamossa. Mutta lukukokemuksena en suinkaan suosittele Pentti Syrjän teosta. Siihen verrattuna Paasikiven järkäle on omaa luokkaansa.

***

Älkää säikähtäkö, vaikka esittelenkin J.K:n jyhkeän teoksen tässä heti alkuun. Kertokaa omista lukukokemuksistanne vapaasti. Miksi juuri tietty kirja oli tai on sinulle merkityksellinen?

Lähettäkää teksti sähköpostitse osoitteeseen: kirjoita100@gmail.com
+++