Ukrainan sota: Venäjä vie

Sota on kääntymässä Moskovan hyväksi. Se on pakko sanoa, vaikka lännessä kuinka järkytytään. Tähän tulokseen on tullut amerikkalainen sotatutkija, eversti evp ja kirjailija Daniel L. Davis. Lukijan on otettava huomioon, että Davis kirjoittaa Yhdysvaltain etu mielessään.

Toimitus  / 4.6.2023 

Lähes Ukrainan ja Venäjän sodan alusta lähtien länsimaisten analyytikoiden käsityksiä on hallinnut ajatus, että Venäjän armeija on epäonnistunut ja Ukrainan asevoimat ovat ylittäneet odotukset. Harva näyttää huomanneen, että heiluri taistelukentällä on siirtynyt uuteen asentoon. 

Viimeaikaiset todisteet osoittavat, että Venäjä on tehnyt taktisia ja operatiivisia parannuksia, jotka vaikuttavat nyt taistelukentällä.

Washingtonin poliittisten päättäjien on päivitettävä ymmärrystään sodan nykyisestä kehityksestä varmistaakseen, että Yhdysvallat ei joudu osalliseksi taistelukentän tapahtumiin – ja etteivät kärsi tästä.

Virheitä

Monet todisteet kertovat, että Venäjä menestyi vuoden 2022 aikana paljon odotettua huonommin ja että Ukraina vastaavasti odotettua paremmin. Venäjän alkuperäinen taistelusuunnitelma oli puutteellinen strategisella, operatiivisella ja taktisella tasolla.

Moskova jakoi liian pienet hyökkäysjoukot hajalleen neljälle etenemislohkolle (joka varmisti sen, että mikään niistä yksin ei ollut kyllin vahva), eikä joukkoja ollut varustettu pitkään sotaan.

Ukraina oli valmistautunut hyökkäykseen paremmin kuin monet alun perin uskoivat ja ryhtyi nopeasti tehokkaisiin toimiin Venäjän etenemisen pysäyttämiseksi – tylsytti hyökkäyskärjet ja aiheutti vakavia tappioita hyökkääjille.

Venäjä joutui vetämään suuren osan panssaroiduista joukkoistaan Kiovasta ja Harkovasta vajaan kuukauden kuluttua sodan alusta.

Venäjän strateginen päätös ryhmittää joukkonsa uudelleen Donbasin rintaman vahvistamiseksi huhtikuussa 2022 oli looginen ja käytännöllinen. Mutta vielä silloinkin ilmeni runsaasti todisteita siitä, että sen joukoissa oli edelleen vakavia taktisia heikkouksia, kuten surullisen kuuluisa toukokuun 2022 Severstky-Donetsk joen ylitys osoitti. Koko pataljoona tuhoutui. Kaikki uutiset eivät kuitenkaan olleet huonoja, sillä heinäkuun aikana Putinin joukot valloittivat useita keskeisiä kaupunkeja.

Sijoittaessaan joukkojaan uudelleen Venäjä valloitti Mariupolin, Lymanin, Popasnan, Severodonetskin ja Lysychanskin. Toiminnalliset heikkoudet paljastuivat kuitenkin Ukrainan joukkojen kahdessa hyökkäyksessä, joista toisessa se yllätti Venäjän täysin ja sai vallatuksi Lymanin takaisin.

Ukraina ei onnistunut ensimmäisessä Hersonin maakunnan hyökkäyksessä, mutta kun Venäjän huomio oli siellä, Ukraina aloitti suuren operaation Harkovan lähellä. Venäjän johto oli nukahtanut, keskittänyt huomionsa Hersoniin. Se oli jättänyt huomiotta Harkovan suunnan yrittäen turvata pohjoista kylkeään vähäisellä määrällä vähemmän koulutettuja kansalliskaartin miehiä. 

Oppimista

Ukraina käytti virhettä hyväkseen ja ajoi venäläiset joukot takaisin yli 100 kilometriä Svatavo-Kremennan linjalle asti.  Venäjä kipuili tätä iskua ja kohtasi dilemman Hersonin kaupungissa: käydäkö verinen puolustustaistelu kaupungista vai luovuttaa se ilman taistelua.

Se valitsi jälkimmäisen. Lokakuuhun saakka lännessä pilkattiin Venäjän asevoimien johtajia.  He olivat kärsineet vakavasti Ukrainan kaksoishyökkäyksestä. Puheet Ukrainan voitosta vilkastuivat, kun Yhdysvaltain armeijan entinen kenraali Ben Hodges väitti Ukrainan voivan voittaa sodan ”vuoden 2022 loppuun mennessä”. Marraskuussa 2022 saatettiin todeta, että Venäjän esikunta oli menestynyt Ukrainan esikuntaa paremmin. 

Monet lännen asiantuntijat ajattelivat, että Venäjän joukot ja johtajat olivat pahasti puutteellisia ja kyvyttömiä kehittymään. Uskottiin, että Venäjä pysyisi taktisesti kyvyttömänä koko sodan ajan.

Monet näistä analyytikoista eivät kuitenkaan ymmärtäneet Venäjän aseistuksen ja henkilöstön huomattava suuruutta, ja että sen ansiosta se kestää ​​valtavia tappioita ja pysyy silti elinvoimaisena. Lisäksi maan historia on täynnä esimerkkejä sotien huonosta aloittamisesta, suurista uhreista ja sitten toipumisesta ja suunnan kääntämisestä. Ukrainalla sen sijaan on paljon vähemmän resursseja ja joukkoja ja siksi vähemmän tilaa virheille.

Suuria menetyksiä

Viidentoista kuukauden sodan aikana Ukraina on hävinnyt neljä suurta kaupunkitaistelua ​​ja kärsinyt asteittain pahentuneista tappioista jokaisessa: Severodonetskissa, Lysychanskissa, Soledarissa ja viimeksi Bahmutissa.

Kun Venäjä juuttui kaupunkitaisteluihin Kiovassa, Harkovassa ja Hersonissa, se päätti hylätä ne ja perustaa paremmin puolustettavia asemia muualle. Ukraina sen sijaan päätti taistella suurista kaupungeistaan. Tulokset puhuvat puolestaan.

Vetäytymällä Kiovasta ja Harkovasta sodan ensimmäisenä kuukautena ja Hersonin kaupungista viime syksynä Venäjä pystyi siirtämään joukkonsa paremmin puolustettavaan asemaan ja suojelemaan henkilöstöään hukkumasta kaupunkisodan uuvuttavaan puolustustaisteluun. 

Ukraina sen sijaan päätti kamppailla isoissa kaupungeissa ​​ja on menettänyt hämmästyttävän määrän joukkoja – ja menettänyt lopulta myös nuo kaupungit. Ukrainan kenraaliesikunnan päätöksellä puolustaa Bahmutia loppuun asti voi olla vakavia seurauksia sodan loppupuolella.

Jo joulukuussa oli selvää, ettei Ukraina pystyisi pitämään Bahmutia. Kun venäläiset joukot etenivät kaupungin reunoilla ja ottivat kaikki varuskuntaa tukevat tiet hallintaan ja tulen alle, Ukrainan mahdollisuudet pitää asemansa putosivat lähes nollaan. 

Mitä Ukraina olisi voinut ja sen olisi pitänyt tehdä? Seurata Venäjän esimerkkiä Hersonissa ja vetäytyä seuraavaan valmisteltuun puolustusasemaan Kramatorskin tai Slavjanskin läheisyydessä. Siellä ukrainalaisilla olisi ollut kaikki edut puolellaan: taidokkaasti tehdyt asemat, rajoittamattomat tulikentät hyökätä etenevien venäläisten kimppuun ja esteettömät huoltoreitit. Venäjälle olisi ollut paljon kalliimpaa yrittää ottaa noita alueita kuin taistella ukrainalaisia ​​vastaan ​​Bahmutissa.

Voimasuhteet

Ukraina on menettänyt kymmeniä tuhansia kuolleita ja haavoittuneita sekä valtavia määriä varusteita ja ammuksia neljässä kaupunkitaistelussa. Venäjän ja Ukrainan tulivoimien suhde on todennäköisesti 10 / 1. Sen perusteella Ukrainan tappiot olivat näissä taisteluissa epäilemättä huomattavasti suuremmat kuin venäläisten. Mutta vaikka tappiot olisivat yhtä suuret, Venäjällä on miljoonia miehiä enemmän valmistamaan lisää hävittäjiä, ja suuri teollisuuskapasiteetti tuottamaan itse kaikki ammukset.

Yksinkertaisesti sanottuna Ukrainalla ei ole venäläisiin verrattuna henkilöstöä eikä teollisuutta korvaamaan menetettyjä miehiä ja kalustoa. Lisäksi Venäjä on oppinut taktisista virheistään, ja todisteet viittaavat siihen, että se parantaa taktisesti ja samalla laajentaa teollista kapasiteettiaan. 

Koulutetun ja kokeneen henkilöstön menettäminen on Ukrainalle vielä suurempi ongelma kuin kuin pula ampumatarvikkeista ja varusteista.  Monia noista taitavista joukkoista ja johtajista ei yksinkertaisesti voida korvata muutamassa kuukaudessa.

Ukraina on nyt maailmanluokan valinnan edessä: pitäisikö sen käyttää viimeiseen hyökkäykseen viimeiset hengähdyksensä toivoen, että se haavoittaisi vakavasti miehitettyjä alueita puolustavia venäläisiä vai säilyttää nykyiset asemansa sille varalle, että Venäjä aloittaa kesähyökkäyksen? 

Kumpikin vaihtoehto sisältää vakavia riskejä. Arvioin, ettei Ukrainalla todennäköisesti ole tällä hetkellä mahdollisuuksia sotilaalliseen voittoon. Taistelun jatkaminen voi johtaa siihen, että se menettää vielä enemmän aluettaan. 

Tukeminen

Yhdysvaltojen on otettava nämä realiteetit huomioon tulevina viikkoina ja kuukausina. Washington on jo tarjonnut Ukrainalle leijonanosan kaikesta sen saamasta sotilaallisesta ja taloudellisesta avusta, mukaan lukien kehittyneimmät panssari- ja tykistöammukset, raketit ja ohjukset. Biden on antanut luvan jo F-16- hävittäjien luovuttamiseen. Jos sota jatkuu vielä seuraavan vuoden, Yhdysvallat ei voi – eikä sen pitäisi – sitoutua lähettämään yhtä paljon tukea. Euroopan on oltava valmis panostamaan enemmän tuleviin toimituksiin.

Vain Kiova voi päättää, jatkaako taistelua vai etsiikö se parasta mahdollista sopimusta. Yhdysvallat on velvollinen varmistamaan oman maansa ja kansansa turvallisuus, se velvollisuus on Kiovan toiveiden yläpuolella.

Sen lisäksi, että taakkaa siirretään fyysisestä tuesta ensisijaisesti Euroopan valtioille, USA:n on vältettävä ansa suostua minkäänlaisiin turvallisuustakuihin Ukrainalle. Historia on liian täynnä esimerkkejä kiireellisistä sopimuksista, joilla lopetetaan taistelut, mutta jotka luovat huomaamatta pohjan tuleville konflikteille. Amerikka ei saa vaarantaa omaa turvallisuuttaan suostumalla minkäänlaisen turvatakuun antajaksi.

Sodan aalto on kääntymässä Moskovan eduksi. Se on sanottava, vaikka monet lännessä saattavat järkyttyä. Tämä on nähtävissä oleva todellisuus. Washingtonin on vältettävä kiusausta ”kaksinkertaistaa” häviävän vaihtoehdon tukeminen ja tehtävä kaikki, mitä tarvitsemme saattaaksemme tämän konfliktin nopeasti päätökseen ja säilyttääksemme tulevaisuuden turvallisuutemme parhaalla mahdollisella tavalla. 

Näiden realiteettien huomioimatta jättäminen saattaisi aiheuttaa Ukrainalle vielä suurempia tappioita – ja saattaa riskeerata oman turvallisuutemme tulevaisuudessa.

LÄHDETEKSTI: Daniel L. Davis , 19FortyFive:n avustava toimittaja, vanhempi sotatutkija ja entinen everstiluutnantti Yhdysvaltain armeijassa. Hän on kirjoittanut teoksen ” The Eleventh Hour in 2020 America”. 

(Kirjoituksen julkaiseminen ei merkitse sitä, että se edustaisi Naapuriseuran Sanomien kantaa, joka ilmenee julkaisumme pääkirjoituksissa.)

+++