YHDEN MIEHEN SIVISTYNEISTÖ POISTUI

Matti Klinge 1936 – 2023

Matti Klinge ja Paavo Haavikko istuivat silloin tällöin vastakkain lounaspöydässä. He tulivat hyvin toimeen, arvostivat toisiaan, vaihtoivat keskenään huolellisesti muotoiltuja lauseita ja ajatuksia. Nyt kumpikin on rajan tuolla puolen. Kumpaakin tarvittaisiin kipeästi.

Matti Klinge kuoli 86-vuotiaana vaikeaan sairauteen. Hän lähti hiljaisesti. Perhettä lukuun ottamatta monikaan ei tiennyt arvostetun ja kiistellyn historian professorin viimeisistä ajoista. Ihmeteltiin, ettei Klingestä kuulunut mitään, ei esimerkiksi kannanottoa Ukrainan ja Venäjän sotaan.

Matti Klinge oli eurooppalainen intellektuelli ja suomalaisin silmin myös snobi siihen määrään, että ne jotka eivät häntä tunteneet, pilkkasivat pukeutumiseen asti ulottuvaa hienostunutta käytöstä. ”Yhden miehen juhlakulkue”, ivasi Klingeä muuan tekohurskas juristi, mutta hänellä oli ivaan henkilökohtainen ilkeä syy.

Matti Klinge oli teitittelijä. Paavo Haavikko kirjoitti: ”Kun teitittely lopetettiin, sinuttelu kävi mahdottomaksi.” Ja Klinge puolestaan: ”Eräs Simone de Beauvoirin rakastajista, heitä oli monta mutta ei kovin monta, kertoi televisiossa että he sinuttelivat, mutta Simone de Beauvoir ja Sartre teitittelivät aina.”

Kulttuureissa, käyttäytymisissä, ihmisissä on kerrostumia. Lopullisen sivistynyt ihminen, kuten Klinge, erehdyttää ulkopuolisen päättelemään hienostuneisuuden hienosteluksi ja syvällisyyden sanoilla ja ajatuksilla keikaroinniksi, ymmärtämättä että esimerkiksi teitittelyllä ja käytöksen yksityiskohdilla samoin kuin sanojen järjestyksellä ja niiden keskinäisillä suhteilla on merkityksensä.

Matti Klingeä pidettiin suurenmoisena opettajana ja myös loistavana kulttuurimatkojen oppaana. Oppilailleen hän ei ollut etäinen ja vaikeasti lähestyttävä vaan intensiivinen ja hieno innoittaja. Henkilönä hän oli ehkä lähempänä Euroopan ja vanhan Venäjän sivistyneistöä kuin suomalaisuutta.

Kun runoilija Pentti Saarikoski oli nuori, hän istui toisinaan yhtä nuoren Matti Klingen kanssa Johanneksen kirkon kellotornissa filosofoimassa. Oman yliminänsä ja ujoutensa kanssa kamppaileva Saarikoski oli kilpailuhenkinen. Hän halusi nousta modernismin suomalaiseksi jumal´olennoksi kohotetun Haavikon rinnalle ja yläpuolelle. Matti Klingen lyriikkayritelmiä hän ei pitänyt vaarallisina, mutta oli kiitollinen, kun Klinge opasti hänet ymmärtämään kummankin kunnioittaman Haavikon runoutta.

Nyt he ovat poissa. Niin myös samoissa pöydissä istuneet Veijo Meri, Paavo Rintala, Marja-Liisa Vartio, Antti Hyry ja monet muut. Kun nyt katsoo ympärilleen, tulee ihmetelleeksi, missä ovat heidän seuraajansa.

Kun minäkään en tiennyt Matti Klingen sairaudesta, tulin kysyneeksi, miksi yleistä mielipidettä pelottomasti uhmannut mies on nyt vaiti. Nyt tiedän syyn ja annan hänelle puheenvuoron. Seuraavassa otteita Matti Klingen runokokoelmasta Kynän levottomuus.

(Matti Klinge ja Artemisia edizioni, painettu Roomassa 2014):

”…Ajattelen presidenttejä Bush / isää ja poikaa, jotka tapattivat / kymmeniä luultavasti satoja tuhansia / nuoria miehiä, melkein poikia, irakilaisia ja muita, / ja käskevät kiduttamaan heitä / ja tappavat miljoonia lapsia aliravitsemukseen / ja lääkeboikottiin / ja sitten ihmettelevät ”terrorismia”/ ja ”barbariaa” ja haluavat / antaa heille ”demokratian”/ ikään kuin Pyhän Hengen vuodatuksena, / totisesti tämä vaatii itsehillintää, pitää osata / olla edes mutisematta mitään, / pyyhkiä (jos voisi) tämä kaikki mielestä kuin lika, / tämä Euroopan nöyryytys / tämä alhaisuuden esimerkki.

”… Faustinen aika ei anna myöten / vanhusten kuuntelemiseen / rauhallisuuteen, aika on / aina ollut sirpaloitunutta / paitsi Intiassa ja Kiinassa / ja nyt on tämä käyttökristillisyytemmekin / niin kovin arkipäiväistä, / herranjestas näiden luterilaisten / pappiemme latteutta…”

”…Ensi kerralla asetun kirkossa / takimmaiseen penkkiin voidakseni / häipyä hiljaa saarnan ajaksi / nämä nykyiset eivät, nimittäin, / osaa, joko he ovat pietistejä puhumassa / synnistä ja kadotuksesta jota ei ole / tai vielä pahemmin näitä arkipäivän / ylistäjiä: minä etsin pyhää, / kiitosta, ylistystä, anteeksiantoa / liturgiaa, ei saarnaa…”

”…Mitä NATOn pitäisi nyt tehdä suhteessaan / itseensä, kysyy Washingtonin edustaja. / En kuitenkaan tohdi neuvoa, vaikka minulla / olisikin ehdotus. Oikein hyväkin: / Yankee go home! /Neuvostoaikana ei ollut tavaraa, vaan / ystävällisyyttä, vieraanvaraisuutta, iloa. / Sitten tuli tavara, ja ahneus. / Kapitalismi hieroo käsiään, kunnes / tulee / pankki-, finanssi-, talous-, poliittinen ja kulttuurikriisi…”

”Kateelliset! / Odottakaa, minä kuolen / kyllä, / kun on se aika / silloin / tummat pilvet peittävät kuun / lainattu valo peittyy / tuulen huokaus kuuluu voimakkaana. / Että en ole ollut tarpeeksi hyvä / muihin, läheisimpiin / nähden. / Herra armahda! / Herra armahda meitä! / Herra armahda!

+++