Jäädytetyt varat ovat kuuma peruna
Yksityisten varojen päätyminen pakotteiden kohteeksi on sekä liikesalaisuuksien että niiden miljoonien omistajien vuoksi hankala yksityiskohtaisesti
Yksityisten varojen päätyminen pakotteiden kohteeksi on sekä liikesalaisuuksien että niiden miljoonien omistajien vuoksi hankala yksityiskohtaisesti
Naapuriseuran Sanomat vieraili kansainvälisellä panafrikkalaisella festivaalilla Burkina Fason pääkaupungissa Ouagadougoussa lokakuun puolivälissä. Pääsimme osallistumaan vallankumoussankari
Reutersin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ennakoi lokakuun puolivälissä Venäjän talouden kulkevan kohti romahdusta. Suomen
Puheet velasta synnyttävät kysymyksen, miten velka rahoitetaan. Huomasin, että samoja kysymyksiä aiheutti myös edellinen velkaa
Tšekin tasavallan entisen pääministerin Andrej Babišin mahdollinen palaaminen vallankahvaan Prahassa hermostuttaa sekä sotilasliitto Natoa että
Yhdysvallat alkoi elokuussa siirtää sotalaivoja ja joukkoja Karibianmeren alueelle lähelle Venezuelaa. Syyksi se ilmoitti taistelun
Professori Sergei Karaganov joka mm. on Venäjän ulko- ja puolustuspoliittisen neuvoston kunniapuheenjohtaja on julkaissut artikkelin
Neuvostoliiton aikana maa oli kansainvälisesti merkittävä ilmailuteollisuuden kehittäjä ja tuottaja avaruusteknologiasta siviili-ilmailuun. Käytännössä kaikki vaiheet,
Sanotaan, että velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa. Maailman suurimmat luottoluokittajat ovat laskeneet viime vuosina
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on määrännyt jo kolme sotilaallista iskua venezuelalaisveneitä vastaan Karibianmeren kansainvälisillä merialuilla.