Koillisväylä yhdistää Euroopan Venäjän kautta Aasiaan
Naapuriseuran hallituksen jäsen, konsultti ja geopoliittinen analyytikko Sakari Linden on julkaissut laajan tutkimuksen Koillisväylän potentiaalista
Kotimaan ja kansainvälinen politiikka
Naapuriseuran hallituksen jäsen, konsultti ja geopoliittinen analyytikko Sakari Linden on julkaissut laajan tutkimuksen Koillisväylän potentiaalista
Iran on 2000-luvulla noussut esiin ennen kaikkea maan ydinohjelman takia. Ohjelma alkoi kuitenkin jo shaahi
Presidentti Vladimir Putin ilmoitti keskiviikkona Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille Venäjän olevan valmis tulitaukoon Voitonpäivänä 9.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho sanoi keskiviikkona pitävänsä ehdottoman tärkeänä, että ydinaserajoitusten poistoa nyt vastustavat puolueet
Kulunut 2000-luku on ollut Lähi-idässä myrskyisä. Israelin jatkuva miehitys palestiinalaisalueilla, ”sota terrorismia vastaan”, Yhdysvaltain hyökkäys
Suomen entinen pääministeri Sanna Marin (sd) vaati haastattelussaan Euronewsissä keskiviikkona 22.4.2026 ”eurooppalaisen ydinasepelotteen” vahvistamista. Hän
Perussuomalaiset nousi kansansuosioon vahvasti EU-kriittisenä ja jopa EU-vastaisena puolueena, joka puolusti Suomen itsenäisyyttä ja sotilaallista
Bulgariaa yhdeksän vuotta presidenttinä johtanut Rumen Radev sai vasta maaliskuussa perustetulle uudelle puolueelleen maan sunnuntaisissa
Venäjä on suurlähettiläs Pavel Kuznetsovin mukaan huolestunut siitä, että Suomen hallitus aikoo hyväksyä lainmuutoksen, joka
Slovenian parlamentin uusi puhemies Zoran Stevanović ilmoitti maanantaina 13.4.2026 suunnittelevansa kansanäänestystä maan eroamiseksi sotilasliitto Natosta.