Kun 20.3. kuluvaa vuotta julkaisimme tässä lehdessä kansanedustaja Markus Mustajärven kysymyksen, ei meillä ollut harmaintakaan käsitystä, mitä tässä maassa oikeastaan tapahtuu. Artikkelin otsikko ja kysymys kuului:
MARKUS MUSTAJÄRVI: NEUVOTTELEEKO SUOMI YHDYSVALTOJEN TUKIKOHDISTA MAAHAMME?
ja jutun sisältö oli sitä itseänsä.
Sitä tapahtui, mitä kansanedustaja kysyi. Norja neuvotteli jo, mutta myös Suomessa oltiin liikkeellä, sammutetuin lyhdyin: Sotilaallinen liittoutuma Yhdysvaltojen kanssa oli neuvonpidon kohteena.
4.4.2023 Suomesta tuli NATO:n täysjäsen. 18.4.2023 NATO esitteli uuden strategiansa – ikäänkuin olisi ennalta suunniteltu Suomen tulevan yhtenä tärkeänä nappulana mukaan uudistetuin säännöin käytävään peliin. Ja niin se olikin, suunniteltu.
USA:n sotilasjohdon ja NATO:n piirissä oli päädytty ajatukseen, että Ukrainan sodan vallitessa pihdit Venäjän länsirajalla voidaan puristaa kiinni, koska Venäjän voimat eivät riitä uutta sotilaallista painetta, Suomen kautta tulevaa, torjumaan.
Strategiat voivat olla sanaleikkiä, mutta tässä tapauksessa niillä on vakava sisältö. Aikaisemmin NATO:n pelote perustui uskottavaan vastaiskuun, jos toinen osapuoli tekee vakavan ja uhkaavan siirron. Uudessa strategiassa vastustaja haastetaan voiman näytöllä ja jos tilanne etenee, silloin isketään, eikä odoteta. Suomesta tuli strategian soveltamisen etulinjan maa.
Toisinaan tuntuu siltä, että he eivät tiedä, mitä tekevät. Suljetuissa istunnoissa ammattitermit vilisevät, kalvosulkeisia käydään ja alustajien kauluksissa on suuria tähtiä. Euforia iskee ja kukkaro turpoaa, nyt ollaan tekemässä jotain suurta, mukana historiaa virittämässä!
Näinkö se menee, vai menevätkö siviilin miehet, naiset ja mitä kaikkea muuta vielä löytyykään, mukaan, kun eivät muutakaan osaa eivätkä ymmärrä? Mutta joku tietää ja ajaa tavoitteita, jotka eivät ole pelkästään omia.
Nyt meillä on käytännössä sotilasliitto Yhdysvaltojen kanssa Venäjää vastaan. Tarvitaan nimittäin melkoinen ihme ja ryhtiliike, jos nykyisestä eduskunnasta nousee määrävähemmistö sotilasliittoa vastustamaan. Tällä kertaa eduskunnan ohitus ei onnistu, mutta onhan eduskunta ennenkin saatu tekemään tyhmyyksiä. Sitä en toivo.
Enemmän tai vähemmän valistunut arvaukseni on, että saamme totutella vieraan vallan ajoneuvojen ja uniformupukuisten henkilöiden lisääntymiseen arjessamme.
Heitä näkyy kaupoissa, kunnantoimistoissa, huoltoasemien baareissa, terveyskeskuksissa ja varmaan myös muiden kunnallisten palvelujen piirissä, ainakin joiltakin osin. Esimerkiksi Saksassa rakkaita ”ameja” on paljon, mutta suuren väestön keskellä se ei siellä tavalla vaikuta, kuin meillä tulee tapahtumaan.
Uuden tyypin maahanmuuttajia, voisi sanoa. Näillä tulokkailla on kielitaito, omansa, ja ammatillinen osaaminen, tappaminen tukitoimineen. Ja tietysti olemme vieraanvaraisia ja virittelemme arkea vielä enemmän Amerikan malliin.
Onhan meillä, millä mällätä. Ja elämällä jälleen tarkoitus!
1 kommentti julkaisuun “Elämälle tarkoitus!”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Ainoa asia, joka tässä kansallisessa katastrofissa lohduttaa, on se että Suomi ei täysimittaisen sodan sattuessa voisi mitenkään jäädä sen ällistyttävän katastrofaalisten seurausten ulkopuolelle. Jo 1960-luvun USAn ydinasestrategikot olivat määritelleet Suomen sankarikansan kohtaloksi kuolemisen Neuvostoliiton puolelta tulevaan sankkaan ydinlaskeumaan. Luultavasti tännekin oli tehty ohjuksille suoria maalituksia estämään Neuvostoliittoa käyttämästä Suomen aluetta hyväkseen. Ja silloin oltiin vielä autuaan tietämättömiä ydintalvesta ja lopulliseen voittoon ”pahasta” laskettiin päästävän muutaman sadan miljoonan raatokasalla.
Toisin kuin Suomi-mediasta ilmenee, aika monelle lienee selvää kuka on nykymaailman ”sairas mies”. Jos USAn sisäpolitiikka olisi henkilö, niin se olisi asosiaalinen jakomielitautinen psykoosipotilas. Jos USA olisi konserni se olisi sosiopaattisen mafiapäällikön johtama velkarahalla, akuutin konkurssin partaalla toimiva asepaja, jonka muut päätoimialat liittyvät keinotteluun, huijaukseen, kiristykseen ja massamittaiseen aivopesuun. Mafiapäälliköllä on toki imarrellut kätyrinsä, mutta jokainen niistä yllättyy vuorollaan luullessaan omaavansa jonkinlaisen erikoisaseman ja huomaa olevansa uhrattavissa oleva pelinappula heti päällikön edun toteutumisen niin vaatiessa.
Kun valtiot joutuvat niin vaikeisiin sisäisiin ongelmiin, ettei ratkaisuja löydetä, on vaarana että konflikteihin haetaan helpotusta ja kansaa yhdistävää sosiaalista koheesiota ulkoistamalla ne sodaksi. Niille kuvitelmille, joita USAssa on synnytetty sen omasta roolista maailmassa – varsinkin sen vastapoolin kadottua 90-luvun alussa – alkavat olla sillä tasolla, että muiden valtioiden (paitsi ehkä Israelin) on vähän vaikea mahtua tarpeineen, kulttuureineen tai eriävine mielipiteineen sen omistamalle planeetalle.
Kai tämä riehuminen on myös jonkinlainen tapa kieltää häämöttämässä oleva ekokatastrofi, jolle maailman etuoikeutetut eivät halua oikeastaan tehdä mitään, koska sillä olisi vaikutuksensa amerikkalaiseen unelmaan ja elämäntapaan, jota oikeastaan suomalaisetkin elävät ja uneksivat.