Analysoin viimeksi sisäministeriön kansallisen riskien arvioinnin ulko- ja turvallisuuspoliittista osaa. Luonnehdin sitä kotikutoiseksi hybridivaikuttamiseksi, jolla pyritään vaikuttamaan entistäkin suoremmin kansanedustajien lainsäädäntötyötön.
Arvioinnissa hybridivaikuttaminen pyritään kuitenkin leimaamaan uhkaksi, jota meillä esiintyy, mutta vain ulkoa tulevana. Asiakirjassa hybridi- ja informaatiovaikuttamista käsitellään poikkeuksellisen vainoharhaisesti. Luodaan uhkakuva, jonka mukaan hybridivaikuttaminen voi kohdistua kaikkialle, jopa poliittiseen päätöksentekoon.
Analyysi varoittaa, että sillä voidaan vaikuttaa yhteiskunnan kaikkien tärkeiden palveluiden tai kriittisen infrastruktuurin toimivuuteen ja myös väestön mielipiteisiin. Vainoharhaisuus nousee stratosfäärisiin korkeuksiin, kun tekijöiden mielestä hybridivaikuttaminen voi ohjata jopa Suomen kantoja kansainvälisillä foorumeilla!
Kuten ulko- ja turvallisuuspoliittisessa osiossa, myös hybridiuhkien osalta asiakirja sortuu ristiriitaisuuksiin. Riskianalyysin mukaan hybridivaikuttamista voi esiintyä esimerkiksi sanan- ja kokoontumisvapauden suojissa, jolloin ”viranomaisten on vaikea sekä ylläpitää demokraattisen valtion kulmakiveä että torjua haitallista vaikuttamista.”
Herää kysymys, missä vaiheessa viranomaisten tulisi rajoittaa edellä mainittuja kansalaisoikeuksia turvatakseen demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvat oikeudet, joihin kuuluu yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen! Miksi siis sanan- ja kokoontumisvapauden suojissa tapahtuvaa vaikuttamista asiakirjassa pidetään riskinä?
Analyysin tarkoitusperät paljastuvat osion lopussa. Kerrotaan, että ”Suomeen kohdistuvia hybridivaikuttamisen toimintatapoja ovat olleet esimerkiksi disinformaation levittäminen hallituksen päätöksistä, kansalaisten oloista ja kohtelusta. Lisäksi esimerkiksi Suomen historiaa koskevia faktoja on vääristelty ja tapahtumista on levitetty disinformaatiota, toimintatapana on myös ollut, että sinänsä paikkaansa pitävää tietoa voidaan käyttää tarkoituksenhakuisesti irrottamalla se kontekstistaan.”
Näistä lauseista on selvästi luettavissa riskianalyysin tekijöiden ärtymys, kun Venäjällä eräät lehdet ovat viime aikoina nostaneet esiin mm. talvi- ja jatkosodan myyttejämme. Samoin naapurimaassakin kommentaattorit ovat havainneet Suomen pidentyneet leipäjonot ja pilviin kohonneet sähkölaskut, jotka ovat saaneet heidät käyttämään pakinoihin kuuluvaa väritettyä ilmaisuja. On pohdinnan paikka, milloin viranomaiset ja lainsäätäjät puuttuvat ”liian värikkäisiin” ilmaisuihin sosiaalisessa mediassa?
”Sanan- ja mielipiteen maassa” riskianalyysin tekijöiden sortuminen lapsellisuuksiin ja hybridivaikuttamisen vainoharhainen näkeminen kaikkialla on vaarallista. Juuri se itsessään on omiaan tukahduttamaan avoimen keskustelun ja mielipiteen vapaan muodostuksen. Itse asiassa tämä vaara on jo realisoitunut kotikutoisella informaatiosodalla.
Prosessi on kestänyt jo vuosia ja näinä aikoina se on huipentumassa kliimaksiin, jossa ulkopuolelta ohjattu poliittinen eliittimme juhlii Natoon menoa kansan seuratessa näytelmää sivusta kuin ”Hiljainen kansa” tilataideteoksessa 5-tien varressa Suomussalmella.
Artikkelikuva ”Hiljainen kansa”, Mauno Saari
1 kommentti julkaisuun “Hybridianalyysi – hiljainen kansa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
PROPAGANDAN MAHTI
Suomen valtamedia valmistelee Suomea sotaan Venäjää vastaan. Samoin sotilaallinen johtomme. Korkeat upseerit ovat saaneet koulutusta USA:ssa ja palvelevat kaikessa USA:n intressejä. Suomi ostaa hyökkäyssotaan kykeneviä hävittäjiä USA:sta, vaikka parempia koneita olisi saatu Ruotsista. Ukraina-propaganda hallitsee mediaa. Vast’ikään pidettiin Ukrainalle omistettu konsertti, jossa suomalaiset lahjoittivat 2 miljoonaa euroa Ukrainalle. Suomi on lähettänyt sotilaallista ja muuta apua jo lähes miljardin euron arvosta. Kaiken takana ovat mediapooli, hybridikeskus ja Ulkopoliittinen instituutti IPU.
Ne lähettävät medialle Venäjä-vastaista materiaalia. Suomi on jo psykologisessa sodassa Venäjää vastaan. Milloin alkaa varsinainen sota? Eräät piirit himoitsevat jo Venäjän häviön jälkeistä Petsamon ja Karjalan takaisinsaamista. Onneksi Naapuriseudun Sanomat ja muut vaihtoehtomediat kertovat kansalle tosiasioita propagandan asemasta. Toivottavasti pienpuolueet saavat edes muutaman paikan eduskuntavaaleissa.