”Jos haluat rauhaa, tee työtä sen hyväksi” pitäisi olla meidän kristittyjen ykköstavoitteita. Nyt on tärkeää soutaa vastavirtaan, kun ympärillämme nostaa päätään päinvastainen iskulause: ”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan”.
Mooseksen Kymmenen käskyä Siinain vuorelta sisälsi ”Älä tapa” -moraalilain israelilaisille. Toisella vuorella Jeesus puhui meille hengellisestä tiestä, seuraamisensa etiikasta. ”Onnellisia” ovat rauhantekijät, murheelliset, toisia armahtavat…
Tämä on upeimpia hengellisiä totuuksia. Valitettavasti kirkoissa olemme useimmiten typistäneet sen pietistiseksi yksilöhurskauden kuvaukseksi, ikään kuin rauhassa oleellista olisi se, miltä sydämessä tuntuu. Raamatun kreikan kielen sana makarios (onnellinen) on kuitenkin paljon enemmän kuin nykyisen Raamatun ”autuas”.
Sovinto, rauha ja rakkaus ovat yhteisen elämän ydintä. Siihen sisältyy yhteiseksi hyväksi jakamista, joskus myös kärsimystä ja uhrauksia.
Kristillisten kirkkojen rauhantyön historia on ollut suurelta osin retoriikkaa. Harvoja sitoutuneita rauhantekijöitä ovat olleet anabaptistit ja kveekarit. Mutta näkemyksensä vuoksi heitä on joutunut jopa maanpakolaisuuteen tai hirteen. Varhaisimman kirkon ajalta on lukemattomia marttyyreita. Myöhemmin kirkot ovat keksineet ”oikeutetun sodan”, ja sen perusteluksi kummallisiakin argumentteja. Kuitenkaan viimeistään nyt ydinaseiden aikakaudella ei yksikään sota ole oikeutettu.
Tänä päivänä on tärkeä kysyä, kuka meistä on kyseenalaistanut venäläisten kirkonmiesten voimakasta isovenäläisyyttä ja nationalismia, kun olemme säännöllisesti tavanneet heitä vuosikymmenestä toiseen. Kyllä minunkin olisi pitänyt tehdä enempi.
Meidän pitää rehellisesti kohdata Vuorisaarnan kehotus ”vihollisen rakastamisesta”. Samalla tänään yhteisen häpeän tunnossa meidän kristittyinä pitää etsiä uusia polkuja, vuoropuhelua ja yhteisöllisyyttä. Miten kannustamme toinen toistamme hyvyyteen ja rakkauteen usein pimeän vallankäytön sijaan? Entä miten aktiivisesti sitoudumme anteeksiantamukseen ja mielen puhdistamiseen historian painolastista? Siinä onkin kyse koko inhimillisen kulttuurin tulevaisuudesta. Seuratkaamme Jeesuksen esimerkkiä.
Metropoliitta Ambrosius
4 kommenttia julkaisuun “”Jos haluat rauhaa, tee työtä sen hyväksi””
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Se että ihminen on kastettu, ei tee hänestä Kristittyä vaan uudestisyntyminen ja sitä on turha yrittää selittää uudestisyntymättömälle kuten Raamatussa kerrotaan Herran Jeesuksen ja Nikodemuksen kohtaamisesta. Kirkoilla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa tänäpäivänä ja 99% ”kristityistä” ei ole Kristittyjä.
Kristitty ei tapa vaan kääntää toisen poskensa, mutta ”kristitty” tappaa, vihaa, tekee huorin ja niin edelleen.
Kristittyinä itseään pitävät piiloutuvat valitettavan usein pyhien kirjoitusten abstraktioiden taakse, eivätkä halua tai viitsi nähdä asioita konkreettisessa maailmassa. Mutta jotkut yrittävät enemmän kuin toiset. Muistan kuinka Syrian hallintoa yritettiin länsimaiden toimesta kaataa väkivalloin 2011 alkaen. Silloin erityisesti katoliset Belgiasta ja Hollannissa osasivat puolustaa Syyrian kansaa siinä määrin, että erästäkin katolista nunnaa estettiin osallistumasta ”rauhankonferenssiin” koska hän olisi kertonut kuinka yleistä mielipidettä johdettiin harhaan. Se, että nämä rohkeat kirkon toimitsijat erosivat valtavirrasta johtui mm. siitä, että he olivat olleet pitkään läsnä Syyriassa ja tiesivät mistä puhuivat.
Muun Euroopan kirkonmiehet juoksivat hallitustensa liekanarussa. Niin myös Suomen ev.lut -väki. Syyriassa käytiin sotaa maahan tunkeutuneiden ääri-islamististen joukkioiden avulla ja länsi avusti heitä aseellisesti ja rahallisesti. Kun nämä joukkiot, jotka usean vuoden ajan olivat pommeillaan terrorisoineet Syyrian kaupunkeja, oli saarrettu Aleppon esikaupukialueelle, mitä tekee Suomen kirkko ? Se soittaa kirkon kelloilla hätäsoittoa koko Suomessa. Siis murhajoukkojen pelastamiseksi, niiden jotka olivat murhanneet Syyrian kristittyjä, katkonneet heidän päitään ja räjäyttäneet kirkkoja.
Kristityt eivät siis puolustaneet edes omiaan Syyriassa vaan näiden murhaajia. Enkä muista, että ainakaan kukaan Suomen kristittyjen edustaja olisi puolustanut palestiinalaisia vaikka aikaa olisi ollut jo 75 vuotta. Maailmalta saattaa joitakin yksittäisiä löytyä.
KYMMENEN KÄSKYÄ
Jos kristityt noudattaisivat Kymmentä Käskyä ei olisi sotia kristittyjen valtioiden toimesta. Jeesus: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.”
(Matt. 19: 17). ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” (Joh. 14: 21). Nykyiset protestanttiset kristityt kuitenkin uskovat, että ”ihminen pelastuu yksin uskosta ilman lain tekoja” (Room. 3: 28) ja kiistävät näin Jeesuksen opetuksen. Länsimaiden demokratia on maallistunut eikä johda ihmistä pelastukseen. Nykyajan kristityt ovat suurelta osin syypäitä aikamme sotiin. Jos ihmiset eläisivät Kymmenen Käskyn mukaisesti, ei olisi sotia; viides Käsky: Älä tapa.
Urho Muromaa lainaten, ”Yksikään synti ei pääse taivaaseen ja jos helvettiin menet niin omasta tahdostasi sen teet”
Matteuksen 7
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Jumalan tahtoon ei kuulu yhtään syntiä ja kuinka täynnä olemmekaan vihaa, ahneutta ja ylpeyttä, joista emme tahdo luopua, taipua Jumalan tahtoon. Toinen jeesus ja toinen evankeliumi ovat saastuttaneet seurakunnat, suunnasta riippumatta ja sanoma on, ”Tehkää mitä tahdotte ja Jeesus antaa kaiken anteeksi”
Lopputulos on joukko nimikristittyjä, jotka ovat isästä perkeleestä, eikä suinkaan Jumalasta.