Saksan liittokansleri Olaf Scholz lausui vuosi sitten Ukrainan sodan räjähdettyä silmille viisauden. Hän totesi, että uusi aikakausi on alkanut. En tiedä tarkoin, mitä hänen ajatuksensa itse asiassa olivat, enkä tiedä myöskään neuvonantajien tuumailujen ydintä.
On kuitenkin ilmeistä, että hän tarkoitti sotaa. Läntisten valtiomiesten edustaman suuren tarinan mukaan se olisi ensimmäinen sitten toisen maailmansodan. Joissakin yhteyksissä sentään rajattiin uusi sotainen tilanne käsittämään vain Eurooppa.
Oli kyse sitten koko maailmasta tai vain Euroopasta, molemmissa tapauksissa näkemys on väärä. Sotia on ollut suuren sodan jälkeen monin paikoin, mutta myös aivan Euroopan naapurissa ja vanhassa Euroopassa.
Miksi niin helposti unohtuu kaikki ikävä? Jugoslavian lopettaminen pommituksineen oli sota. Sen jälkiseurauksia podetaan edelleen – siitä huolimatta, että Yhdysvaltojen eräs suurimmista sotilastukikohdista sijoitettiin varmuuden vuoksi Jugoslavian seuraajan, Serbian alueelle, Kosovoon.
Mutta Scholz on oikeassa, aikakausi on todella vaihtunut, ottanut uuden asennon. Tosin hänen ajattelustaan tai ainakin kielestään puuttuu tärkeitä käsitteitä. Ei siellä varmaankaan ole käsitteellistettynä ymmärrystä Yhdysvaltojen taloudellisesta ja sotilaallisesta hegemoniasta, ylivallasta. Se on myös kulttuurin, tieteen ja taiteen alueilla pitkään hallinnut kokonaisten kansakuntien toimintaa ja ajattelua.
Jos jossakin hegemonia onkin kokenut takaiskuja, on järjestys palautettu tavalla tai toisella, tai kolmannella. Meillä niistä tapauksista ei juuri puhuta, häveliäisyys niin sanotun Lännen pahoista töistä estää avoimuuden. Tässä yhteydessä vallitsevat “kaksoistandardit” tai normit. Puhutaan yhtä moralistisella paatoksella, mutta tehdään toista, tekojen inhimillisestä hinnasta piittaamatta.
Vain pari hakusanaa mainitakseni, ei Irakia tai Libyaa tuhottu julmaksi mainittujen päämiestensä vuoksi. Molemmat uhmasivat USA:n valtaa ja etuja alueillaan. Siksi ne piti tuhota ja syöstä kansa kurjuuteen.
Tapaus Eurooppa
Oli erityisiä syitä sille, että jonkinlainen rauhantila on vallinnut Euroopassa näihin aikoihin saakka. Helsingin ETYK oli eräänlainen virstanpylväs. Se edesauttoi kehitystä kohti reaalisosialistisen leirin romahdusta. Rauha oli edellytys sille, että Saksat voitiin yhdistää ja Euroopan kartta panna uusiksi.
Samaan aikaan suurin toivein luotu uusi Venäjä alkoi luisua kaaokseen. Vladimir Putin jää historiaan valtiomiehenä, joka esti Venäjän hajoamisen. Saattaa olla, että muutakin hänestä historia tulee muistamaan.
Viime vuosikymmenten suhteellisen rauhan aikana on maailmassa tapahtunut merkittävä taloudellis-sotilaallinen muutos. Yhdysvallat ei enää ole se voima, joka sanelee, miten mennään. Näin se kyllä itse arvioi. Scholzin näkemys aikakausien vaihtumisesta onkin kovin suppea. Käynnissä oleva sota ei todellakaan ole enää vain Venäjän ja Ukrainan välinen, laajentunut sotilaallinen konflikti. Siitä kuluneen vuoden kehitys antaa selvän ja painavan viestin.
Saksalainen filosofi, laajalti arvostettu fyysikko Carl Friedrich von Weizsäcker esitti 1979 teesin, jonka keskeinen ajatus tuntuu juuri nyt toteutuvan:
Milloinkaan historiassa ei kaksi hegemoniasta kamppailevaa kansakuntaa ole saavuttanut ylivaltaa toisesta ilman sotaa. Nykyisenä aikana, kun talous ja politiikka ovat lähes saumattomasti globalisoituneet, sotainen kamppailu tarkoittaa maailmansotaa.
Voisi sanoa entisen toimittajan sanoin, että jää nähtäväksi. Nimittäin se, riittääkö kamppailussa vahvemman intellektuaalinen kapasiteetti estämään maailmanpalon, vaikka haastettu suurvalta siihen voimiinsa luottaen pyrkisikin.
Elämme vaarallista aikaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Friedrich_von_Weizs%C3%A4cker
